keskiviikkona, marraskuuta 6

ONKO KAIKKI MUUMIT LAAKSOSSA??

Aurinkoista päivää kaikille,

Lupasin jo eilen teille vilauttaa muita muumi- jutskia mitä meiltä löytyy, mutta syvälliset veivät eilen kuitenkin voiton ;);)

Muumimukien tapaan en ole muita juttuja keräillyt, vaan niitä on silloin tällöin tullut ostettua. En oikeasti ole tajunnut, kuinka paljon muumiaiheista tavaraa meillä on ennen kuin katoin pöydän muumeilla. Kyllähän nuo aika syötävän suloisia on. Myös Nn mielestä nämä ovat hauskoja, vaikka välillä iskeekin valinnan vaikeus  : ). Heh!

Muumilasit ovat kovassa käytössä minillä. Ne ovat juuri sopivan kokoiset sekä lasi on mukavan paksua niin haavereita ei voi tulla. Minulla on jäänyt traumat omasta lapsuudestani, kun olin juonut ”ohuesta” lasista mehua ja puraissut sitä. Lasi oli tietysti mennyt rikki ja juuttunut kurkkuun. Onneksi mitään vakavaa ei käynyt, mutta muistan sen hämärästi itsekin. Muumilasit ovat myös saman malliset kuin Kartio- lasit joita meiltä löytyy.

Lautasia käytämme myös päivittäin. Korkeampireunaiset lautaset ovat niiiiin kätevät pienen ihmisen kanssa!! Ruoka pysyy suht hyvin lautasella eikä saa aikaan samanlaista sotkua, kun ”aikuisten” lautasilla!! Se näissä astioissa on hyvä, että ovat oikeasti kestäviä ja käytännöllisiä : )

Mitenkäs te muut muumifanit, oletteko retkahtaneet näihin muihin astioihin?

51623767c98c7e2e15000011.jpg

51623503c98c7e5e15000003.jpg

51623541c98c7e9904000087.jpg

516234fec98c7e6213000008.jpg

51623820c98c7ea813000027.jpg

51623643c98c7ea813000018.jpg

516235f9c98c7ea813000013.jpg

5162366ac98c7e990400009b.jpg

516236eec98c7e6211000012.jpg
Oikein kivaa päivää kaikille :)
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig