lauantaina, syyskuuta 27

valokuvauskurssi: vesipisaroiden kuvaaminen

Kivaa lauantaita kaikille.

Kiitokset kaikille kommenteista, joita jätitte liittyen minun ensimmäiseen photoshoottiini. Positiiviset kommentit piristävät uskomattoman paljon ja antaa kannustusta jatkamaan juuri sitä mitä on tehnytkin. 

Haluan oikeasti oppia miten kameraa käytetään ja muitakin toimintoja kuin sitä SMART/AUTO näppäintä. Ajattelin kirjoittaa kokemuksistani tänne blogiin "valokuvauskurssin" muodossa. Huom! tämä ei siis todellakaan ole niin, että minä opetan teitä ( koska olen täysin amatööri ) vaan testailen ja harjoittelen ja jaan havaintoni kanssanne. Vinkkejä otetaan ilomielin vastaan :).

Ensimmäisenä lähdin kokeilemaan vesipisaroiden kuvaamista. 




Itse olen aika yllättynyt otoksista ja siitä, että se on tosiaan mahdollista kuvata pisaroita ja saada niistä tarkkoja. Arvatkaa vaan olisiko ollut mageeta osata tämä taito, kun olimme Turkissa vesiputousten paratiisissa. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;).


En missään nimessä muista ulkoa kameran asetuksia ja varsinkaan juuri silloin kun ne pisarat ovat nokan edessä. Siispä otin käyttöön pienen vihkon, johon aion kirjoittaa kameran asetukset ja näin on helpompi säätää kamera oikeaan tilaan.

EDIT:

Kamera: Samsung NX1000
Objektit: 20-50mm ja 50-200mm
Kameran asetukset:

M - tila

Salama päälle

Suljin aika 1/180S ( minun kamerassani )

Aukko n. f/5.6

ISO arvo 100



Oletko sinä jo kokeillut vesipisaroiden kuvaamista? Kiinnostaisiko sinua lukea lisää kokeiluistani?

SHARE:

41 kommenttia

  1. Minä en ole käyttänyt järjestelmäkameraani joulun jälkeen.. Aina vain otan puhelimella kuvia ja se on sääli, sillä eihän niiden laatu ole läheskään verrattavissa oikean kameran kuviin. Kuvaaminen on kivaa :) mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt järkkäri käyttöön :)))!!! Kuvaaminen on niin kivaa!!

      Poista
  2. Kiinnostaa kovasti. Itse rakastan myös kuvaamista, pitäisi vaan saada kunnon kamera. Tähän asti olen kuvannut iPhonella. Mikä kamera sulla on? Hienosti oot saanut pisarat kuvattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Samsungin NX1000. Olen ollut todella tyytyväinen kameraan :))

      Poista
  3. Mielenkiintoinen aihe kyllä, tottakai! :-D Hyvin olet onnistunut pisaroita kuvaamaan :-)

    VastaaPoista
  4. Hienot kuvat... ja tuo kuvaaminen VIE MUKANAAN!! :D
    Tarviiko mun ees sanoa, että mua kiinnostaa myös nämä valokuvauspostaukset, tekemällä oppii ja viel ku saat jonkun hiukan paikan päälle kertomaan kamerastasi, niin sitten sä vasta AHAA-elämyksen koet ;)
    Ihanaa viikonloppua ja mahtavia kuvaushetkiä ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru!!

      No ei sun tarvitse sanoa ;)). Oih, mistäs mä sellaisen henkilön löytäisin?? :))

      Poista
  5. Siitä se opettelu alkaa:) valokuvaamaan oppii ainostaan harjoittelemalla <3 joten toivottelen ihanaa lauantaita valokuvaamisen parissa ja paljon ruutuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Sinä oletkin pro tässä! Harjoittelu tekee mestarin :))

      Poista
  6. Kiva postaus, pisarat ovat kauniita, pitäisi itsekin testata niiden kuvaamista. Hyvä idea! <3

    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Oli aika hauskaa :))

      Poista
  7. Ihanat pisarat! Minä kuvaan lähes aina automatiikalla eikä mun päähän mene mitkään opit. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei sama täällä mutta nyt näillä pienillä ohjeilla ajattelin kokeilla ja oppia uutta :)) Kokeile säkin !

      Poista
  8. Mielenkiintoinen aihe tämä valokuvaaminen, ehdottomasti kaikki kuvaamiseen liittyvät jutut kiinnostavat :)

    VastaaPoista
  9. Valokuvaaminen todellakin kiinnostaa ja kiva lukea myös muiden postauksia aiheesta. Itselläni on käytössä kompakti minijärkkäri, sellainen ihan perus, enkä tiedä onnistuuko noin hienot vesipisarat sillä ollenkaan. Käytän aika paljon kamerassa valmiiksi olevia asetuksia ja niissäkin on ollut näin alkuun opeteltavaa. Valokuvaamisessa on se kiva, että koko ajan oppii uutta ja itse näkee oman kehityksen. Ja aina voi toki oppia uutta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan mun kamerassa valmiit asetukset! En ole edes älynnyt katsoa!

      Näitä pisaroita oli kiva kuvailla ja meilla oli minin kanssa hauskaa :))

      Poista
  10. Siis saako Samsungin kameralla noin heinoja kuvia!
    Minulla on nimittäin sama kamera ja olen harjoitellut sen käyttöä. Minulla on ollut periaatteena etten saa kuvata smart-toiminnolla kuin hätätapauksessa ja aika hyvin se on pitänyt.
    Kyllä siis kiinnostaa nämä valokuvauspostaukset, jospa minäkin oppisin kuvamaan.
    Kiva kun teit noin selkeät ohjeet, joita voisi itsekin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, tämä on Samsungin ihana valkoinen kaunotar ;)!

      Tosi hyvä idea ettei "saa" kuvata smart toiminnolla..pitäisiköhän kokeilla :)?

      Itseäni ainakin auttaa juuri selkeät ohjeet ja sen mukaan mennään! Kiva, jos postauksesta oli apua :)

      Poista
  11. Kauniita kuvia! Minuakin on alkanut kuvaaminen kiinnostaa edes hieman aikaisempaa enemmän ja mies on kovasti yrittänyt selittää juurkin noita ISO arvoja yms. :D Edelleenkään en voi sanoa nauttivani kuvaamisesta, mutta koska nautin bloggaamisesta, on kuviakin "pakko" ottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihi, mä en kestä! Hassua ettet nauti kuvaamisesta vaikka bloggailet! No nyt alat testailemaan ja sitten ehkä innostut :))

      Poista
  12. Sinut on haastettu blogissani ;)

    VastaaPoista
  13. Wau mitä kuvia! Kyllä kiinnostaa lukea näitä kuvausjuttujakin <3
    Mukavaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! Joo, mä ajattelin postailla näistä mun kokeiluista :))

      Poista
  14. En oli ikinä kokeillut, ihan mahtavia kuvia S <3

    VastaaPoista
  15. Minullakin on ollu ajatuksena tämä vesipisaroiden kuvaaminen, mutta en ole vielä saanut kokeiltua.. Hienosti on onnistunut sinulta! :) Tykkään kyllä kuvata, ja paikoillaan olevien kohteiden (eli juurikin niiden sisustusjuttujen) kuvaaminen onnistuu mielestäni jo kivasti. Mutta auta armias, sitten kun pitääkin räpsiä jotain liikkuvaa, niin siinä sitä opettelua riittääkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin! Sehän siinä on..kiva niitä paikallaan olevia kamoja on kuvata, mutta tosiaan uusia jutskia on aina kiva oppia :)).

      Poista
  16. Ihan mahtavia kuvia, oi että! Kyllä kiinnostaa lukea posteja kuvausjutuistakin, osaisinpa itsekin....!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! No mutta nyt vaan kokeilemaan ohjeiden kera ;))!

      Poista
  17. Upeita kuvia! Ja juup, kiinnostaa lukea lisääkin valokuvaamisesta. Olen menossa sunnuntaina valokuvauskurssille ja kurssin tavoite omalta kohdaltani on päästä eroon noista automaattiasetuksista. Saa nähdä miten käy, menevätkö opit perille. Sen jälkeen aukeaisi ainakin iiiiiiso maailma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuh, olisi kiva kuulla kokemuksia ja vinkkejä kurssilta! Onhan tänmä niin iso maailma, että oppiiko sitä kokonaan koskaan?? Mutta hauskaa on harjoitella.. Eilen kuvailin kynttilänliekkiä ;)).

      Poista
  18. Todella upeita kuvia olet ottanut! Mahtavaa kun olet luopunut siitä vihreästä (oletus :D) napista ja alkanut tutkimaan muitakin nappuloita. Niin mielelläni näitä luen, koska itsekin olen aivan samalla oppimisen tiellä. Koukuttavaa ja niin ihanaa puuhaa!!!!!! Ministäkin on selkeästi tulossa upea malli sekä kuvaaja"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Joo siis mä yritän nyt josko oppis vähän enemmän muitakin toimintoja..niin kuin jos puhuttiin silloin kesällä :)). Onhan tämä aika jänskää.

      Säkin voin kertoa sitten vinkkejä ja jos on jotain missä koit ahaa- elämyksen :)).

      Poista
  19. Vaikka tämä onkin vanha postaus, ajattelin kuitenkin kommentoida! Tosi paljon oli hyötyä tästä, varsinkin kun itseltäni löytyy sama kamera. Ei löydy samanlaisia asetuksia kuin osista canonin kameroista, joten ohjeita en meinaa löytää enkä osaa oikein itsekkään soveltaa :p kiitos siis tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että oli hyötyä! Käytännön esimerkin sekä ohjeet ovat aina parhaita :). Tsemppiä kuvailuihin!

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig