tiistaina, maaliskuuta 31

yllärisynttärit

Ei, tänään ei ole syntymäpäiväni vaan se oli joulukuussa. Kävin läpi vanhoja kuvia ja muistelin ihanaa yllätystä, jonka mini ja hänen kumminsa olivat minulle järjestäneet. 

Tytöt ovat käyneet silloin tällöin naisten saunassa ja nämä hetket ovat olleet niin tärkeitä pienelle pirpanalleni. Olen niin onnellinen, että kummit jaksavat viettää aikaa minin kanssa ja antaa hänelle ikimuistoisia kokemuksia. 

Synttäriyllärinä minut vietiin tähän 'kuuluisaan' paikkaan :).


Jee.


Saunan jälkeen menimme ystäväni luokse, jossa hän loihti meille lempiruokaani.




Spaghetti con gamberetti e rucola ( katkarapupasta ).



idkuva

Toinen ystävistäni oli tehnyt suussa sulavan juustokakun, josta kävimme kuumaa keskustelua. Minun mielestäni osaan tehdä maailman parasta juustokakkua ja ystäväni olivat samaa mieltä omista kakuistaan. Lopputuloksena päätimme pitää pienen kilpailun, jossa kaikki teemme omat versiomme ja otamme puolueettoman henkilön makutuomariksi ;D. Emme ole vielä toteuttaneet tätä, mutta tämä ei asia ei tule unohtumaan helpolla. It's on girls. Hah.


Kiitos vielä tytöt upeasta ylläristä ja maukkaasta dinneristä.

<3 <3 

//My friends and my daughter suprised me on my birthday.
SHARE:

25 kommenttia

  1. Ihania herkkuja, katkarapupastaa voisikin tehdä :) mukavaa päivää S <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tytöt olivat loihtineen ihanan illallisen ja saunassakin oli tosi hauskaa :).

      Samoin <3

      Poista
  2. Mikä ihana ylläri! <3 Tuollaiset on kyllä mahtavuutta arjen keskelle! :-) Ja ne muistot..... <3

    Kerrohan sitten täälläkin miten juustokakku kisa selviää, hih! :-D

    Meilläkin on aikaa kun olemme viimeksi tehneet katkarapupastaa, se täytyy ottaa työn alle! :-)

    Ihanaa päivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niiiiin ihana ylläri ja en unohda heti!! Oli aivan mieletön ilta ja kaikilla oli tosi kivaa. Haha, joo mä kerron sitten tulokset kunhan saadaan kisa pystyyn ;).

      Katkarapupasta on tosi hyvää!

      Samoin <3

      Poista
  3. Oi että ihana yllätys! Sinua varten suunniteltu niin varmasti on ollut mieltä lämmittävää ja liikuttavaakin :) Kyllä ne läheiset ihmiset osaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella ihana ylläri! Kyllä ne ystävät osaa <3 <3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Todella ihana! Ystävät ovat rakkaita <3

      Poista
  5. Oi että mikä ihana ylläri! <3 Ja niin hyvän näköisiä herkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aivan ihana yllätys ystäviltä ja miniltä. Ja hienosti neiti oli pitänyt salaisuuden, vaikka asiasta oltiin kuulemma sovitti aika kauan ennen tapahtumaa :). Ruoka oli delicious!! :))

      Poista
  6. Aiiiiiiivan mahtava ylläri :) Tosiaankin luksusta arjen keskelle.

    Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
  7. IIIIhana ylläri <3 mahtavat herkut ja huikeat kuvat jälleen :)
    Parhaalle vain parasta <3
    -t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuisku! Kiva, että kuvat miellyttävät! Jokainen kommentti niihin liittyen tuntuu aina kivalta :)

      Poista
  8. Näyttääpä hauskalta päivältä. Ansaitsit sen varmasti :)

    VastaaPoista
  9. Tuo on kyllä arjen luksusta! Ihanat kaverit sulla.

    VastaaPoista
  10. Miten ihana yllätys ja nam, mitä herkkuja kuvat täynnä! Kuulostaa siltä, että synttärisi olivat ihan parhaat mahdolliset. <3

    VastaaPoista
  11. Ihana ylläri ja ne muistot mitä noista hetkistä jää <3

    VastaaPoista
  12. Ooh miten ihana ja mukava yllätys <3

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig