torstaina, huhtikuuta 2

loukkaantunut - pohdintaa tunteista

Moikkelis,

Tänään onkin viimeinen työpäivä ja sitten alkaa pienimuotoinen loma. Meillä on tiedossa kaikkea kivaa pääsiäiseksi.

Tämän päivän postaus sai alkunsa parista episodesta, jotka tapahtuivat viime viikolla. Nykyään en juurikaan välitä mitä muut ihmiset ( varsinkaan tuntemattomat ) ajattelevat minusta tai tekemistäni, koska elän omaa elämääni parhaani mukaan. Tunnen itseni suhteellisen hyvin ja tiedän mitä haluan elämältäni. Meillä kaikilla on omat taustamme ja käyttäydymme sen mukaan, joten mielestäni on turha tuomita/arvostella/olettaa muiden elämästä mitään, jos ei tiedä totuutta sen takana. 


Toisaalta tämä on niin pieni juttu, että minua naurattaa, mutta samaan aikaan kuitenkin huomasin miettiväni asiaa, joten päätin kirjoittaa aiheesta. Ostin tosiaan auton vuoden alussa enkä ollut ajattelut kuuna päivänä tekeväni moista Suomessa. Sen pitäminen on niin kallista ja olen kokenut, ettei minulla ole siihen varaa. Sain kuitenkin sen verran hyvän diilin, joten uskaltauduin kokeilemaan jotain uutta ja hyppäämään tuntemattomaan. Olen ollut tyytyväinen päätökseeni ja auto on helpottanut todella paljon meidän arkielämää.


Auto on ruma ku räkä, se on hieman ruosteessa, siinä on kasettisoitin, peilistä roikkuu nopat ja Wunderbaum eikä sillä uskalla lähteä Kehä III:sen ulkopuolelle ;D. Meidän pikku Epeli. Noh, viime viikolla oltiin minin kanssa matkalle reeneihin, pysähdyimme valoihin ja vihreän vaihduttua kuului tööttäystä. Tässä vaiheessa "huusin" takana olevalle autolle, että 'joo joo mennään mennään'. Vanha auto ei luonnollisesti kiihdy hirveän hyvin, joten lähtö on hitaampaa. Takana oleva auto lähti ohittamaan meitä ja pääsi kuin pääsikin eteemme, kunnes hänen matkansa tyssääntyi seuraaviin punaisiin valoihin. ( Ensinnäkin, voiko tosiaan olla noin kiire ja toisekseen eipä hän päässyt yhtään sen nopeammin eteenpäin. ) Tässä vaiheessa olimme vierekkäisillä kaistoilla. Ulkona satoi, mutta mies avasi silti ikkunansa ja näytti puhuvan meille jotain. Hän myös nauroi ivallisesti. En tiedä mikä oli niin hauskaa, mutta käsieleistä päätellen se oli autoni. En avannut ikkunaa, koska olisin varmaan sanonut muutaman valitun sanan.


Seuraavana päivänä menin autolla töihin ja naapurifirman lady sanoi naurahtaen, että "me ollaankin ihmetelty kenen tuo vihreä paholainen on?". Hmph.

Näiden kahden tapahtuman jälkeen huomasin olevani loukkaantunut. Olin antanut kahden tuntemattoman ihmisen vaikuttaa tunteisiini tietäen kuitenkin totuuden autostani. Sen jälkeen aloin pohtimaan miksi näin oli käynyt? Löysin vastauksen.


Olen ylpeä itsestäni. Olen ylpeä siitä kuinka hyvin hoidan perheeni asiat. Olen ylpeä, että olen ollut 7 vuotta totaaliyh ja kantanut perheestäni vastuun täysin yksin. Olen ylpeä saavutuksistani. Olen ylpeä, että olen vahva nainen. Olen ylpeä, että perheeni voi hyvin. Olen ylpeä, että sain ostettua auton helpottamaan perheeni arkea; asia jonka en kuvitellut koskaan tapahtuvan. Olen ylpeä, että olen 35- vuotias nainen, jolla ei ole pennin penniä velkaa. Olen ylpeä monesta asiasta.


Kun sain yllä olevat ajatukset kasaan tajusin minkä takia tunsin oloni loukatuksi!! Olen tehnyt ja teen kovasti töitä sen eteen, että minulla on mahdollisuus tehdä asioita, kuten ostaa tämä auto. Ja kun nämä kaksi ihmistä "arvostelivat" minulle tärkeää saavutusta, se yksinkertaisesti loukkasi minua. Toki tiedän, etteivät he tiedä tilannettani enkä usko heidän tarkoittaneen pahaa, mutta tunteet nousivat pintaan. Näitä asioita ( = tunteita/tuntemuksia ) on hyvä kuulostella ja käydä läpi, jotta saa rauhan ja paremman olon itselleen. En tietenkään anna tämän asian vaikuttaa sen enempää vaan jatkan matkaani leuka pystyssä ;).

Monesti ihmiset vähättelevät suorituksiaan tai saavutuksiaan ja minun mielestäni ei pitäisi. Saa ja täytyy olla ylpeä itsestään ja niistä asioista, jotka ovat tärkeitä sinulle.

Onko sinulle käynyt vastaavaa, että olet antanut tuntemattomien latistaa mieltäsi?

//Thoughts about an incident where I let random people affect my feelings.

*pics by me

SHARE:

53 kommenttia

  1. Ai onko käynyt? Lukuisia kertoja. Olen aika herkkä muiden mielipiteille. Onneksi itse kuitenkin tiedät, mitä olet saavuttanut ja millaisella työllä. Älä koskaan unohda sitä. Maailmaan mahtuu kaikenlaisia urpoja, jotka näkevät vain oman mahansa. Minulla on 14 vuotta vanha auto - rakas, rämä ja vähän rumakin. Mutta olen silti tosi ylpeä, että saan ylläpidettyä sen ja isohkon asuntolainan ihan vain yksin ja omilla tuloilla. Hyvä me!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3

      Mä olin ennen tositosi herkkä ja elin muiden mielipiteiden mukaan, joten pitkä matka on tultu!! Oli vain hassua huomata, että nämä tapaukset vaikuttivat minuun. Mutta kai se on aika normaalia, että jos joku 'arvostelee' sinulle tärkeää asiaa niin se 'sattuu'. Ei tietenkään pitäisi antaa, koska kertoo enemmän siitä 'arvostelijasta' kuin sinusta.

      Tämä oli itselleni hyvä muistutus siitä, että tunteille on hyvä löytää syy, jotta niitä voi käsitellä ;). Sen jälkeen on huomattavasti parempi olo.

      Ja todellakin HYVÄ ME <3. Kivaa pääsiäistä!

      Poista
  2. Siis voi pyhä Sylvi!!! Että mua kiukuttaa sun puolesta tuollaisten ihmisten käyttäytyminen, aivankuin he olisivat muita parempia, mrrrrr!!!!! Tuollaiset ihmiset saisivat joskus kompastua omiin nilkkoihinsa. Minä olin kanssa ennen herkkä toisten mielipiteille, mutta uuden elämäntaparemontin myötä sain itsetunnon takaisin ja enää minua ei hetkauta kenenkään negatiiviset mielipiteet, ajatelkoot mitä ajattelee ja sanokoot ihmiset mitä sanoo, ei haittaa :) halauksia sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Ihmiset ovat hassuja eivätkä aina ajattele mitä sanovat! Onneksi meillä kaikilla on mahdollisuus itse päättää miten otetaan muiden sanomiset vastaan. Mähän olisin voinut olla loukkaantumatta, mutta tällä kertaa kävi näin ;D.

      Jep, ei kyllä muakaan hetkauta, koska ne ovat vain mielipiteitä ja jokaisella meillä on niitä.Kai se myös riippuu siitä mikä oma fiilis on juuri sillä hetkellä ja miten vastaanottaa muiden sanomiset!

      Tosi hienoa kuulla, että olet saanut itsetuntosi takaisin! MAHTAVAA ja näistä tulee niin hyvälle tuulelle!! <3

      Haleja!

      Poista
  3. Maailmassa on aina tyyppejä, joiden mielestä vain he itse voivat olla oikeassa. Ulkomailla asuessa on tullut huomattua, että varsinkin Suomessa tällainen typerä käytös on ihan liian yleistä. Olen ollut hyvinkin herkkänahkainen ja pahoittanut mieleni helposti toisten mielipiteistä, mutta olen kyllä vuosien saatossa tullut vahvemmaksi enkä enää stressaa niistä. Hienoa, että olet ylpeä niin monista asioista elämässäsi, itsekin yritän pyrkiä samaan. Meillä on vain tämä yksi elämä eikä sitä voi perustaa toisten mielipiteisiin.
    Mukavaa Pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arrgh, mä en kestä ihmisiä, jotka luulevat olevansa aina oikeassa. Kun se ei yksinkertaisesti voi olla mahdollista!!!!! Onneksi lähipiirissä ei ole näitä kyseisiä ihmisiä.

      Mä olin myös ennen todella herkkä ja otin tosi henkilökohtaisesti muiden mielipiteet! Ihan turhaan!! Onneksi tosiaan kuori on koventunut eikä enää jaksa välittää!!

      Yes, ylpeä saa ja pitää olla niin kuin jo sanoinkin! Turha sitä on vähätellä asioita!!

      Kiitos kommentistasi ja oikein mukavaa pääsiäistä :)

      Poista
  4. Voi luoja mitä urpoja maa päällään kantaa...! Asioistahan voi olla mitä mieltä haluaa, mutta kyllähän se kuuluu hyviin tapoihin pitää ne mölyt mahassaan eikä loukata niillä toisia! :-/ Meilläkin kaksi vanhaa auton rämää, mutta eipä niistä ole penniäkään velkaakaan! :-D Itsekin olen aika herkkä tällaisille, mutta onneksi ikä ja elämänkokemus kovettaa :-)
    Ihanaa pääsiäisen aikaa teille! ♡ :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh! Niin, tuskinpa ainakaan tämä naapurin lady tarkoitti mitään pahaa, mutta sillä hetkellä hänen sanansa loukkasivat. Välillä me kaikki saatetaan sanoa jotain eikä sitä aina tule ajatelleeksi, mutta olisihan hän voinut vaikka sanoa: Aah, me olemmekin ihmetelleet kenen auto tuo on! Eiks ni ;)?

      Sama täällä. En ole penniäkään velkaa autosta ja olen super ylpeä siitä :) Elämä kovettaa ja hyvä niin!! ;)

      Mukavaa pääsiäistä sinullekin <3

      Poista
  5. Mä vedän usein herneen nenään muiden ihmisten sanomisista. En juurikaan siksi, että kokisin ne arvosteluna itseäni kohtaan, sillä minäkin koen olevani vahva nainen ja seison tekemisieni ja ajatusteni sun muiden takana, enkä koe, että mun pitäisi miellyttää muita kuin itseäni. Olen todella usein pahoittanut mieleni en niistä sanoista, vaan siitä ihmisen käytöksestä. Mikä ihme antaa toiselle ihmiselle oikeuden arvostella (varsinkin) ventovierasta. Sanoa jotain minkä olisi aivan hyvin voinut jättää sanomatta. Olenkin tullut siihen lopputulemaan, että sellaiset ihmiset voivat pahoin sisäisesti. Heidän oma elämä on niin pientä ja kurjaa, että se pitää oksentaa jonkun toisen päälle. Siksi pääsen noista mielipahoistani nopeasti yli - ajattelen aina kuinka onnellinen olen ja kuinka hyvin voin, ettei mun tarvitse alentua samalle tasolle ja satuttaa muita ihmisiä. Tuollaisissa tilanteissa se ihminen näyttää vain oman pienuutensa ja typeryytensä. Siitä pitääkin marssia nokka pystyssä eteenpäin, ihan niinkuin teitkin! Haleja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti!!

      Sanomiset on vain sanoja, mutta miten ne sanotaan on eri asia! En kertakaikkiaan tiedä mitä asiaa tällä miehellä olisi ollut ja mikä hänen pointtinsa oli! Ja kyllä mua vähän nauratti, kun ei päässyt sen pidemmälle ohittaessaan mut!

      Olet täysin oikeassa. Ihmiset voivat huonosti!! Ja niin kauan, kun et käsittele tunteitasi/elämää/jne niin voit huonosti!! Juuri tämän takia koen yyber tärkeäksi käydä läpi kaikki tunteet, joita koet!!

      Todellakin, nokka pystyssä eteenpäin ;). Kivaa pääsiäistä <3

      Poista
  6. Toisten ihmisten arvostelu ja usein tuomiseminenkin on aivan liian tuttua. Tiedän ympäristöstäni useampia, jotka tekevät sitä myös minulle, useimmiten sanattomasti. Niin kauan tosiaan, kun taustoja ja syitä ei tiedä on parempi olla hiljaa. Ei tosin taida taustojen ja syidenkään tietäminen tuomitsemista oikeuttaa. Joskus, jos itse huomaa arvostelevansa muita on vaan äkkiä pistettävä stoppi ajatuksille. Se myrkyttää oman mielen ja toisen mielen. Jos joku taas tuomitsee toisen käyttäytymisen tai vastaavan tietämättä ja ymmärtämättä syitä, ei omasta mielestä sellainen ihminen kuulu omaan elämään. Joten S, pidä edelleenkin leuka pystyssä!

    Iloista pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, tosi tylsää! Arvosteleminen on tosi helppoa ja joskus siihen itsekin sortuu. Onneksi nykyään varsin vähän eikä ehkä niin arvosteluna vaan pohtimisena. Mutta me tosiaan jokainen tehdään asioita niin kuin parhaaksi näemme ja sillä selvä!!

      Olet niin oikeassa. Näitä ihmisiä ei kannata pitää elämässä!

      Yes, aion pitää! Kivaa pääsiäistä sullekin <3

      Poista
  7. Mielestäni tuo työkaverin kommentti oli se alhaisempi, huumoriin kätketty iva on ruminta mitä tiedän. Olet siinä sitten huumorintajuton, jos et naurahda perässä, korkkiruuvin kieroa veetuilua totean minä ja oikeutetusti olet loukkaantunut. Miten autosi on toisen ihmisen ongelma?

    Tuo mies joka nauroi ivallisesti on yksinkertaisesti idiootti, jolla asenneongelma. Elämä yleensä opettaa, kenties hän jonain päivänä jää vaikkapa työttömäksi, menee alta firman auto tai jopa oma kallis epeli. Tai jos on muuten vaan noin paljon pissaa päässä, tokkopa ihmissuhteet ovat aitoja ja intiimejä.Jää elämässä aidot tunteet ja todellinen läheisyys kokematta, lämmittääkö siinä sitten kallis auto alla, tokkopa vaan.

    Sinä olet voittaja ja loukkaajilla on selvästi hiekkaa kengissä.

    Upeaa muuten ettei ole velan velkaa, hatunnoston paikka. Nimimerkillä asuntovelkainen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluan korjata. Se ei siis ollut työkaveri vaan naapurifirman lady! En usko, että auto oli hänelle ongelma, mutta selkeästi sen väristä/ulkonäöstä oltiin käyty keskustelua ;).

      Joo, en tajua mitä se mies ajatteli tai mitä asiaa hänellä oli minulle? Grh!

      Yes, olen tosi onnellinen velattomuudestani :)).

      Mukavaa pääsiäistä Tiia!

      Poista
    2. Pahoittelen, jotenkin meni ohi tuo naapurifirman. ;) Silti yhtä ikävästi sanottu, mutta huojentavaa ettei ollut työkaveri <3

      Poista
  8. Proud mama. <3 Helvetin hyvä asenne, muru, ja veetut muista. Ja joo, merkkaan pvm:n ylös kalenteriin ASAP. Ja puhehan oli neidin fiksaamisesta edustuskuntoon, eiks? ;) XO

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks darling <3. Ja todellakin veetut muista, hah!

      Kiva, laitoin vielä sulle viestiä aiheeseen liittyen ;)).

      Poista
  9. Olipa kyllä töykeitä ihmisiä. Todellakin. Voin samastua tunteisiisi. Elän itse niin vahavasti tunteella että se välillä harmittaa jo itsessään. Kovasti koetan kasvaa asiassa mutta tie ei ole helppo. Mutta ehkä päivä kerrallaan :)

    Olet kyllä vahva nainen <3 se on mahtava asia ja hienosti olet jaksanut <3

    Ihanaa.pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie ei tosiaan ole helppo, sen tiedän!! Haluan kuitenkin kannustaa sinua siihen suuntaan, koska se helpottaa ja paljon :)). Välillä jotkut sanomiset toki jää mieleen, mutta yleensä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

      Kiitos Seija <3

      Poista
  10. Olen monesti :(
    Olen todella vahva ihminen, silti loukkaannun todella paljon muiden kommenteista ja välillä ihan katseista. Mies yrittää muistuttaa mitä olen saavuttanut ja pitämään nenän siinä asennossa missä sen kuuluu olla.
    Se että jotkut kommentoi kielii ettei ne oikeesti tiedä sinun asioista pirun vertaa, mut ovat muka parempia ihmisiä..
    Olet pärjännyt äärettömän hyvin ja muista olet todella vahva nainen.
    Itselläni on sellanen paska, et kaikki muutkin on sitä ruvennu haukkuun paskaksi ja se hiukan loukkaa minua..
    Lippu korkeella ihanainen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että sinulla on mies tukenasi! Se on varmasti todella arvokasta !

      Kiitos kauniista sanoistasi <3

      Poista
  11. Todella hyvä, rehellinen ja puhutteleva teksti. Koin ahaa-elämyksen heti tekstisi alussa että toisia ei todellakaan saisi tuomita koska emme voi tietää toisten tilanteita, mitkä ovat johtaneet tiettyyn käytökseen. Tunnustan loukkaantuneeni monestikin, mutta tunteiden rehellinen analysointi vapauttaa usein näistä loukatuista fiiliksistä. Kiitos tästä tekstistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin Jenna! AH! Juuri näin! "...tunteiden rehellinen analysointi vapauttaa..." Se oli paras opetus tässäkin casessa!!!!!

      <3

      Poista
  12. Hyvin kirjoitettu! Todella hyvin! Mikä siinä onkin, että vaikka sinäkin olet jo oppinut olemaan oma itsesi ylpeänä ja välittämättä muista, niin kuitenkin aina välillä kirpaisee nuo ulkopuolisten kommentit. Oi miksi!!? Tätähän olen pohtinut pitemmän aikaa itsekkin ja hitaasti aloittanut prosessin kohti sitä, että olisin ylpeästi minä. Se on vaikeaa, kun antaa ulkopuolisten kommenttien vaikuttaa omaan oloon ja siihen millainen luulee olevansa.
    Mitä tässä nyt olen yrittänyt opetella on se, että p....t tuollaisista kommenteista! Tuskinpa sillä kommentoijallaan kaikki niin mainiosti on ja vaikka olisikin niin pitää olla ylpeä omista aikaansaannoksistaan ja siitä että kaikki on hyvin! Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!
    Meille ainutlaatuisille ja itseään arvostaville ihmisille joiden ei tarvitse pönkittää omaa oloaan loukkaamalla tai arvostelemalla muita <3
    Sitä opettelen ja siihen tähtään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sanoppa se? Mutta toisaalta se kirpaisee joka kerta vähemmän ja vähemmän ! Se on jo askel kohti parempaa ;).

      Niin kuin huomaat täälläkin vielä opitaan ja opetellaan näitä mielen sopukoita ;) <3

      Poista
  13. Aaargh kuinka ärsyttäviä ihmiset osaavatkaan olla!!! Useimmiten tuollaiset töksäyttelyt pystyy onneksi ohittamaan mutta välillä ne jäävät ikävästi mielessä pyörimään :/ Minä ajattelin aina tämäntyyppisissä asioissa niin, että onneksi en ole itse samanlainen ja tuollaisten ihmisten pahin rangaistus on se, että joutuvat elämään itsensä kanssa koko loppuelämänsä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat hassuja! Toivon heille kaikkea hyvää elämässään :)!!

      Poista
  14. Arrgghhh kuinka ihmiset jaksavatkin!!

    Ja että olenko? Kyllä, ja monesti. Olen kyllä kerennyt nuoren elämäni aikana kuulla monenlaista arvostelua ja mielipidettä ja aikasemmin olen kyllå niistä kovasti herkistynyt. Nykyään onneksi olen oppinut tuntemaan paremmin itseni ja välittämään vähemmän muiden mielipiteistä, mutta paljon työtä ja itkuja se on vaatinut. Mutta toisaalta taas olen siitä tavallaan kiitollinen, ilman sitä en välttämättä olisi oppinut tuntemaan itseäni niin hyvim.

    Kolahti tekstistäsi todellakin tuo, että ihmiset arvostelevat jotain saavutustasi tai asiaa jonka eteen olet tehnyt kovasti töitä. Siihen pystyn todellakin samaistumaan! Mutta onneksi voi aina muistuttaa itseä, että nuo arvostelijat eivät tiedä kuinka kovan työn olet sen saavutuksen eteen tehnyt töitä..

    Sinulla on todellakin ihan älyttömän monta hyvää syytä olla itsestäsi ylpeä!! Olet upea nainen ja arvosi tuntuvat olevan niin kohdillaan <3

    Ihana lukea sinulta välillä tällaisiakin! Lämmin sydän ja hali sulle <3 ihanaa pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan vie paljon energiaa, töitä täytyy tehdä sekä itkuja itkeä, että oppii tuntemaan itsensä!! Mutta se on kaiken sen arvoista <3.

      Kiitos kauniista sanoistasi ja kiva, että nämäkin kirjoitukset ovat mieluisia ;)). Niitä on muutama tullutkin kirjoitettua ;).

      <3

      Poista
  15. Kyllä ihmiset saavat olla typeriä ja töykeitä! Olen joitain kertoja suutahtanut tuntemattoman kommentista. Yhden kerran muistan hyvin: olin kaupassa meisän kaksospoikien kanssa ja molemmat itkivät aivan suoraa huutoa. Mun oli pakko vaan kestää ja yrittää maksaa ostokset kassalla ja pakata kassit. Kukaan ei tietenkään tarjoutunut auttamaan ja yksi vanha rouva huusi jonosta minulle, että "olen kuullut, että kaksoset ovat niin kamalat, ettei kukaan toivo niitä edes vihamiehelleen! " minua jäi syvästi kaivamaan tuo, sillä kaikki lapseni ovat syvästi toivottuja ja olen onnellinen heistä kaikista. Vieläkään en voi ymmärtää sen naisen ajatuksenjuoksua ja miksi hän päätti tuollaista siellä kaupassa huudella. Ole vain ylpeä itsestäsi ja saavutuksistasi. Kyllä tähän maailmaan näköjään urpoja mahtuu! Mukavaa pääsiäistä sinulle ja Minille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kamala :(. Minä olisin varmaan ...no ,en edes tiedä mitä olisin sanonut! TODELLA inhottavaa käytöstä tuollainen :(!!!

      Urpoja tosiaan mahtuu, mutta annetaan niiden olla! Täytyy vain pitää huolta itsestään ja lähimmäisistä <3

      Poista
  16. Kyllä jotkut voivatkin olla suorastaan ääliöitä! Hyvä asenne sinulla kyllä <3
    Leppoisaa pääsiäislomaa teille <3

    VastaaPoista
  17. Tuollainen käytös osoittaa vain sen, että kyseiset ihmiset ovat jollain tapaa henkisesti "sairaita". Ehkä heidän täytyy pönkittää omaa egoaan solvaamalla ja alentamalla muita. Ja kyllä, olen itsekin kokenut vastaavanlaista kohtelua, ja itselläni tuollaiset jäävät helposti mielen pohjalle pyörimään. Onneksi iän myötä olen saanut myös itsevarmuutta, joten enää tuollaiset asiat eivät loukkaa minua ihan niin helposti mitä ennen. Ajatelkoot ihmiset mitä lystäävät, mutta suun voi pitää myös kiinni! Ja sinulla on syytäkin olla ylpeä itsestäsi ja omista saavutuksistasi, olet vahva ja rohkea nainen <3. Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia kivasta kommentistasi! Näin se vaan on, että iän myötä itsevarmuus pönkittyy ja hyvä niin ;). Helpottaa oloa huomattavasti <3.

      Meitä on niiiiin moneen junaan ja ihmiset eivät aina ajattele mitä päästelee suustaan!!

      Poista
  18. Miten ihmiset osaakaan olla ilkeitä (tietämättään, ajattelemattomuuttaan?)... Mutta niin se vaan on, tuollaiset sanat loukkaavat... vaikka kuinka yrittäisi olla ajattelematta niitä.
    - Kaikkea ihanaa sinulle ja minille ♡ Nautitaan olostamme ja saavutuksistamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Se miten ne sanotaan voi loukata jotain. Onneksi olen kuitenkin vahva eikä tällainen pikku juttu minua kaada, mutta ajattele jos vastaanottaja olisi ollut joku herkempi ihminen!?

      Todellakin. Nautitaan <3

      Poista
  19. Onpas ajattelemattomia, typeriä ja pikkusieluisia ihmisiä. Jätä ihan omaan arvoonsa!
    Mutta kyllähän tuollainen loukkaa ja siitä saakin loukkaantua.
    Pää pystyyn vain! :)
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, saa loukkaa ja sit vaan eteenpäin, kun tunteet ovat käsitelty :)).

      Kiitos!

      Poista
  20. Hei,
    Luen blogiasi koska pidän arvoistasi, ajatuksistasi ja siitä mitä annat blogissa. Täydet pisteet sille, että kerrot ostaneesi auton arkea helpottaaksesi, ja että olet velaton! Aivan huippua, kuinka moni noista naapurifirman bemarikuskeista voi sanoa samaa?!! Hah, tuskin voivat. Ihanaa pääsiäistä teille molemmille tytsyille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi ja olen iloinen, että viihdyt blogissani :). Auto on tosiaan vain meidän harrastuksia varten ja säästää niiin hirveästi aikaa, että on kun rahaa laittaisi pankkiin ;). No ei, mutta helpottaa arkeamme e r i t t ä i n paljon.

      Noh, niin tuskin bemarilaiset ostavat käteisellä auton. Tai sitten on raha-asiat tosi hyvin ;).

      Poista
  21. Voi ei miten ajattelemattomia ihmisiä sinun ympärillesi pääsikään. :(

    Minä rukoilen sinulle Jumalan kirkkainta valoa, enkeleitä lohduttamaan sinua, antamaan sydämeesi rauhan. Sinä olet täysin suojassa, turvassa, ihan kaikelta pahalta, ihan kaikelta, Jumalan turvallisessa sylissä. <3 <3

    VastaaPoista
  22. Heippa, loistava kirjoitus! Rehellinen ja puhutteleva. Kyllä olen törmännyt samanlaiseen käytökseen.. Mutta juuri noin, pää pystyssä ja ole niiiin ylpeä itsestäsi! ♥

    VastaaPoista
  23. Ihmisiä löytyy niin moneen lähtöön... Itseäni ärsyttää se, että monetkaan ei ajattele mitä suustansa päästävät. Tarkoitus ei välttämättä ole solvata toista tai pahoittaa mieltä, mutta se on monesti lopputuloksena. Itse kuulun myös niihin ihmisiin, jotka loukkaantuu herkästi ja otan asiat/puheet itseeni. Olen yrittänyt päästä tästä irti, "kovettaa" itseäni ja osin onnistunutkin siinä. Nimenomaan kun kuulostelee niitä omia tuntemuksiaan ja miettii, mistä syystä pahoitti mielensä, se auttaa paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitä todella löytyy moneen lähtöön ja se pitää muistaa! Ei kannata liian henkilökohtaisesti ottaa muiden kommentteja :).

      Yep, juuri näin! Musta tässä oli hyvänä opetuksena se, että löysin ja tunnistin omalle ololleni syyn! Se oli parasta :)).

      Poista
  24. No todellakin, saat olla ylpeä itsestäsi! Suurin osa suomalaisistahan pitää autoa jonkin sortin pärjäämisenmittana. Meillä autot ovat ihan romuja, ja tiedän että ihmiset ihmettelevät niitä. Meistä nyt vaan on turhaa laittaa rahaa sellaiseen, minkä arvo laskee kuin lehmän häntä. Sille on muutakin käyttöä, eikä meillä ole tarvetta pitää autoa jonkinlaisena statussymbolina, kuten monilla täällä on. Suurimmalla osalla ihmisistä auto on ostettu jumalattoman kalliilla rahoituksella, josta maksavat hurjasti joka kuukausi. Jokainen tietty kuluttaa miten tahtoo, mutta tunnistan kyllä tuon, että se satuttaa kun muiden mielestä kuluttaa vääriin asioihin! Ihan kuin se kertoisi ihmisyydestä jotain. Mutta hei, sinä olet ihana ja saat todellakin olla ylpeä itsestäsi - siihen asenteeseen minäkin pyrin, vaikka se on välillä todella vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin olenkin ;)!!

      Joo, eihän se auto ole mikään mittari eikä se mitään kerro. Pyh! Se mitä tavaroita tai esineitä omistat ei kerro sinusta ihmisenä mitään, vaikka niin kai sitä nykyään ajatellaan!! Onneksi ei ole sellaista tunnetta, että tarvitsisi päteä tavaroilla :).

      Tärkeintä on hyvä sydän <3.

      Kiitos kauniista sanoistasi.

      Poista
  25. Kyllähän nuo kommentit osoittavat aikamoista ajattelmattomuutta ja oman egon pönkitystä. Kannattaa jättää omaan arvoonsa, niin hyvin kun vain pystyy. <3 Saatkin olla ylpeä itsestäsi! Arvostan itse ainakin ihmisiä, jotka kaikesta vaikeista asioista pystyvät olemaan elämäänsä tyytyväisiä. Olet upea nainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ja siis niin kuin olen todennut, että tuskin tarkoittivat pahaa!! Välillä toki voi miettiä miten asiat ilmaisee ;).

      Kiitos Sanna <3 <3 Samoin!!

      Poista
  26. Kiitos tästä tekstistä. Erittäin mielenkiintoinen, suora ja avoin. Oli ilo lukea. Musta on ihanaa, että sä sanot suoraan mitä olet saavuttanut. Ne on isoja asioita. Onnellisia asioita.

    Mulle käy noita mielensäpahoittamisia harvase päivä. Tunnistan itsessäni paljon erityisherkkiä piirteitä ja siksi reaktiotkin on sen mukaisia. Nykyään oon oppinut kuuntelemaan itseäni niin, että osaan ottaa hetkeni ennen tulistumista ja pohtia mikä sen aiheuttaa. Tunnen itseni paljon paremmin, kun ennen ja osaan tulkita syitä / seurauksia.

    Ihanaa alkavaa viikkoa sinne :) Muista olla ylpeä!

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig