tiistaina, toukokuuta 26

dinner for two


Voi kuinka ihanaa olisi kertoa teille, että minulla oli dinner datet jonkun kivan herrasmiehen kanssa. Siitä onkin aikaa, kun minut on viety viimeksi treffeille. Kävimme tyttöjen kanssa keskustelua aiheesta ja mietimme, että mistä niitä miehiä oikein löytää/löytyy. Henkilökohtaisesti en usko, että baari on se oikea paikka plus en edes käy ulkona. Kaupan kassalla? Hmm, en ole törmännyt kehenkään eikä kukaan ole koskaan pihahtanutkaan kassajonossa. Kavereiden kaverit? No eipä oo vaihtoehtoja näkynyt ja suurin osa on varattu. Tinder? En jaksa selailla miehiä kuin jossain lihatiskillä ja lähetellä sydämiä sinne tänne. Tähän loppuun voisi hyvin tokaista, että 'no ole sitten yksin'. Hah. Uskon kuitenkin vakaasti siihen, että kaikelle löytyy juuri se oikea aika ja paikka. Ja voihan olla hyvin mahdollista, että olen koko loppuelämäni yksin. Olen onnekas siinä mielessä, että se olisi minulle ihan ok <3.





Onneksi hyvää ruokaa ja juomaa voi nauttia ystävien kanssa. Sviibeissäni ruokajuomana oli Norexin Footmark viinit. Ihanan kesäiset jalanjälki juomat sopivat paremmin kuin hyvin teemaan ja jalanjäljet toivatkin kaikille eri asioita mieleen. Minulle tuli heti ensimmäisen mielen kesä ja hiekka, jollekin tuli mieleen vauva ja babyshowerit ja toisille viinin teko eli rypäleiden tallaus. Aika hauskaa.


idkuva



Valkoviini ja etenkin Chardonnay on minun makuuni. Tämä Footmarkin Viognier oli raikas ja hedelmäinen ja sopi todella hyvin salaatin ja vartaiden seuraksi. 

"Footmark Chardonnay Viognier on mitä mainioin yleisviini. Se toimii raikkaana aperitiivina ja on erinomainen valinta kesäiselle piknikille. Sen seurassa viihtyvät raikkaat salaatit ja kesäiset kasvis- ja kalaruoat, esim. ahven, kuha ja siika. Se on paikallaan myös halutessasi lasillisen tai kaksi raikasta ja hedelmäistä valkoviiniä."





Punaviini oli myös hyvä vaihtoehto ja sopi tekemäni illallisen kanssa. Raikas salaatti, marinoidut herkkusienet ja kanat sekä Pinotage antoivat jälleen kerran uuden makuelämyksen.

"Footmark Pinotage on pehmeydessään mitä mainioin yleisviini. Sen seurassa viihtyvät vaikka hieman mausteisemmat kana ja porsas, mutta se ei pelästy reilua maanläheistä pihviäkään. Kesän tullen se on mainio grilli-, piknik- tai puutarhajuhlien viini. Se on paikallaan myös halutessasi lasillisen tai kaksi pehmeää ja maukasta punaviiniä."





Oletko sinä maistanut Footmarkin viinejä?

//Wining and dining.


*Yhteistyössä Norex.
SHARE:

24 kommenttia

  1. Nam, miten herkullisia kuvia! Mulle ei viini maistu ollenkaan, mutta tuo salaatti kyllä maistuisi, täytyypä ottaa vinkki talteen, että muistan lisätä salaattiin herkkusieniä kanssa. :)

    Aurinkoa päivääsi ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jenni :). Ruoka oli kyllä tosi hyvää ja ihana raikasta :).

      Samoin <3

      Poista
  2. Valkoviini harvakseltaan maistuu, punaviiniä en voi lainkaan juoda :)

    Ihania raikkaita kuvia, ja nam salaatti :)

    Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija! Oli niin hauska tehdä kesäinen kattaus ja ystävät ovat parhautta <3.

      Kiitos samoin <3

      Poista
  3. Vaikutat niin ihanalta ihmiseltä että on suorastaan ihme että kuljet vielä vapaalla. Joskus se onni tupsahtaa eteen arvaamatta ja kenties ihan oudossa paikassa. Toisaalta itsellisessä elämässä on taatusti myös puolensa :) Kauniita kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta voi kiitos. Mä ihmettelen samaa ;D!! Onhan tässä omat puolensa, mutta uskon että meidät ihmiset on luotu olemaan yhteydessä toiseen ihmiseen :).

      Kiitos <3

      Poista
  4. Mistäs sitä tietää vaikka tulisi joku komea mittarinlukija tms. ovelle ja veisi jalat alta :) Tiedänpäs tapauksen, jossa kosteusmittaaja hurmasi kertakäynnillä talon emännän, hah :D

    Kun osaa olla itsensä kanssa, niin osaa taatusti olla myös toisen kanssa...olen ihan varma, että et yksin tarvitse pitkään olla. Tsiikalile lenkkipolulla kaikki timmipepaiset lenkkeilijät...

    Kivaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Hmm...pitäisikö tilata mittarimies :)?

      Siinä olet oikeassa, ei voi olla toisen kanssa, jos ei ole sinut itsensä kanssa. Ehkä sen takia olen vielä yksin ;).

      Kiitos ihana <3 <3

      Poista
  5. Hih :D Mie löysin miehen ihan perinteisesti baarista :D Tosin mies(silloin poju) oli kuskina eli selvin ja mie...noh, en niin kovin :P Tosin oltiin samassa koulusa sairaanhoito-oppilaitoksesa, sielä nähny hänet... minun erittäin "romanttinen" suhahteleva iskurepliikki oli "Veishikshie minut kottiin....ja tuukshie kahville" ... ja loppu on historiaa :D Vieläki mies välilä hyväntahtosesti naljailee ko rouva ei muista kunnolla ensimmäistä yötä...ite kuulema muistaa liianki hyvin :D Yhteiseloa kohta 20v ja naimisissa siittä kohta 17v :)
    Ja molin vannoutunu sinkku tuolloin ja mies oli vain yhen illan juttu, hahah, aika pitkä yhen illan juttu *virn* :)
    Eipä sitä koskaan tiä mistä se mies löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin. Mun paras kaveri on myös löytänyt omansa baarista ja yhden illan jutuista. Takana 15 vuotta ainakin ;)). Hahahah. Ihana tarina teillä! Ehkä noin voikin löytää, jos mies on selvinpäin. Mutta viimeksi, kun kävin baarissa niin eräs mies tuli kysymään tulisinko heidän kanssaan "sämpylään" eli tanssimaan kahden miehen väliin...niin ei hirveästi napannut!! Möh!

      Juu, onneksi ei ole mikään kiire !! :)

      Poista
  6. Pitääkin maistella tuota valkoista, kyseinen punainen löytyy meiltä aina viinikaapista perusviininä. Etsimättä löytyy yleensä parhaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, suosittelen! Oli todella raikas ja hedelmäinen valkkari :).

      Poista
  7. Näyttää kerrassaan hyvältä, tuollaiseen pöytään vois tämäkin mies istahtaa! ;-)

    VastaaPoista
  8. Raikas kattaus! Kyllä välillä on mukava laittaa pöytä koreaksi, vaikka ihan yksin täällä syödään. Ei ole täälläkään miehiä näkynyt... ;) Baarit ei enää kiinnosta, ja tosiaan kaupoissa ym...ei katsota päinkään ja tinderkin testattu...Yritän pientä toivonkipinää pitää vielä yllä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Onhan se kiva laittaa pöytä koreaksi välillä vaikkei seuraa olekaan :). Tottakai on hyvä pitää toivonkipinää yllä. Koskaan ei ole liian myöhäistä, sen tiedän :)

      Poista
  9. Olet <3 Usein elämänkumppani tulee vastaan juuri silloin kun ei sitä etsi. Ja onnellisuus ei toisaalta ole vain parisuhteessa olevien etuoikeus vaan enemmänkin mielentila. :) Halaus sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin aivan. Minä en ole etsinyt vuosikausiin, mutta eipä ole vastaan tullut! Sen takia uskonkin, etten itse ole vielä 100% valmis, koska kaikki tapahtuu aina oikeaan aikaan:).

      Samoin <3

      Poista
  10. Tämmöset suuret ja ihanat yllätykset tapahtuu juuri sillon kun vähiten osaa odottaa ;) Ihanan raikkas kattaus <3 Rakastan valkkaria mut footmarkkia en oo koskaan aiemmin maistellu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oih, joo. Ehkä joku päivä tapahtuu jotain ihanaa <3

      Poista
  11. Kauniisti kirjoitettu, sinulla on kyllä hyvä asenne! Taisinkin maistaa tuota viiniä viinimessuilla.. Se oli ihan hyvää, vaikka etiketti tuo mieleen likaiset jalassa sotkemassa viinisaavia.. ei hyvä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yes, asennetta täytyy olla muuten ei pärjää ;)).

      Hahah, jollekin tuli mieleen hikiset jalat noista jalanjäljistä!! :)) Hassua :D

      Poista
  12. Upeat kuvat ja tuo valkkari oli kyllä hyvää (muistelin sviibbejä vkl ja maistelin sitä samalla ;)). Ja mua niin naurattaa edelleen se sämpylä. Ihan kauheeta :DD

    Usko mua, kohta ihmettelet mistä niitä miehiä riittää jonoksi asti. Exän tapasin itse kaupan kassalla, nykyisen rakkauteni työkaverin kautta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jutta ja kiitos kommentista <3. Hahahah, se sämpylä setti oli ihan kauhee! Kuka niiku kysyy ees tollasta? Häh? ;D

      Voihan kaupan kassa :). Joku päivä....<3

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig