maanantai 22. kesäkuuta 2015

7.30 joka aamu - postaus


Toivottavasti kaikilla oli mukava juhannus. Me vietimme kaupunkijuhannuksen eikä oikein tehty mitään sen erikoisempaa kuin ladattu akkuja kotona. Lauantaina olimme vielä kahden aikaa yöpaidoissa. Oli kyllä niin ihanaa ottaa ihan iisisti ilman minkäännaköistä kiirettä.




Kyselin muutama päivä sitten postauksistani ja haluan vielä kiittää kauniista kommenteistanne sekä vinkeistä kesän jälkeisiin aiheisiin. Mietittyäni asiaa tulin siihen lopputulokseen, että perjantaisin tullaan näkemään ruoka-, tyyli- ja kauneuspostauksia. En usko, että tulen löytämään yhdestä aiheesta tarpeeksi asiaa, joten sekalaisia höpinää tiedossa:). 




Sain myös tiedon, että postaukseni tulevat ilmeisesti bloggerin kautta hieman oudosti ja välillä jopa kolme peräkkäin. Todella harmillista enkä ilmeisesti ole ainoa, joka 'kärsii' samasta ongelmasta. Omista postauksistani sen verran, että ne tulevat joka aamu tai joka toinen aamu kello 7.30. Tästä olen pitänyt kiinni jo jonkin aikaa ja vaikka bloggeri ilmoittaisi muuta niin kannattaa olla kuulolla tuohon aikaan.

Tässä vielä kanavat, jota kautta voit seurata blogiani:






Oikein reipasta viikkoa kaikille ja pari höpöhöpö kuvaa Köpiksestä. Elämä on paljon hauskempaa, kun on vähän pilkettä silmäkulmassa ;D.

//Follow me. Click links above.

SHARE:

28 kommenttia

  1. Itsellekin tulee usein näkyviin 3 peräkkäin yleensä illalla. Mutta tuttu aika niin tulen ilman ilmoitustakin katsomaan onko uutta postausta tullut <3 se onkin kiva kun on vakkari aika. Itsekin laitan aina ennen 7 aamulla postauksen :)

    Ihanaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todella ikävä kuulla, että tulevat vasta illalla ja kolme postausta peräkkäin :(. Mä en kestä!

      Yes, vakkari aika helpottaa seuraamista huomattavasti!

      Samoin sinulle <3

      Poista
    2. Hei mulla välillä pompahtaa joltain kauhea rypäs postauksia..jopa 6 tai 7 kerrallaan. Ihan tylsää. Mutta teiltä kummaltakaan ei oo tullut sellaisia.
      Kivaa viikkoa naiset! :)

      Poista
  2. Kuulostaa kurjalta tuollainen postausongelma, kuulostaa asetuksissa myös ongelmalta. Tosin missä siellä, siinä olen sitten aivan kädetön auttamaan.

    Upeaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No todella ärsyttävää :((! Täytyy katsoa, jos sille voi tehdä jotain!!

      Kiitos samoin !!

      Poista
  3. Mullekin on tullut välillä noita useampia ilmoituksia peräkanaan. Mä olen pyrkinyt tuohon vakkariaikaan, mutta viime viikot on menneet niin, etten ole ehtinyt tehdä postauksia valmiiksi vaan julkaisen ne heti kun saan kirjoitettua. Ihanaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi outoa, mutta johtunee kai jostain syötteistä tai jotain!! Blööö!!

      Kyllähän tämä aika vaan vilisee silmissä eikä kaikkea ehdi tehdä!! Elämä ensin sitten some :)

      Samoin sinulle <3

      Poista
  4. Heh... nuo kuvat on ihania!!! :D

    VastaaPoista
  5. Et ole ainoa, jonka postauksia näkyy monta peräkkäin. Taitaa olla joku bloggerin häiriö.
    Kivaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan bloggerilla mitään help deskia tai mailia, josta voisi asiaa kysyä! Hieman ärsyttävää!

      Samoin :)

      Poista
  6. Ihanaa tuollainen kiireetön ajankäyttö tekis hyvää jokaiselle perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on vaan niin ihanaa ja tärkeetä kaiken kiireen keskellä :)

      Poista
  7. Heh, täällä mentiin juhannus melko samalla kaavalla! :D Juhlana se ei ole itselle mitenkään merkittävä, joten peruslepo on jo nannaa. <3 Joo, minulla näkyy välillä sinun ja Heinässä heiluvassa Lauran postaukset useamman ryppäässä, mutta välillä taas ihan normaalisti. :o Mietin, että liittyykö se teidän lyhyempiin osoitteisiin? Siis kun te molemmat taisitte hankkia osoitteet ilman blogspot-päätettä? Kiva tietää tuo sinun aikataulu, itsellä alitajuisena deadlinena on postauspäivinä klo 11. x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihanaa vain rentoutua ja nauttia omasta kodista :).

      Tosi ihnottavaa tuollainen, että ei tule silloin kuin oikeasti postaa! Aluksi mietin samaa, että voisiko johtua siitä, mutta olen huomannut saman blogspot blogeissa myös!

      Yep, mä olen pitänyt tuosta aikataulusta kiinni jo jonkin aikaa ja se on selkeämpää itsellekin! Mutta ei kai teille lukijoille, jos ei kuitenkaan päivity silloin kun pitäis!! Höh!

      Kivaa päivää!

      Poista
    2. Minä olen ollut näköjään uutispimennoss kun loma on vienyt mennessään. Hööh, tosi tosi kurjaa. Ajattelin heti kans osoitetta, mut harmi jos muillekin käy noin. Huomasin kyllä jostain postauksista jo ihan kävijämääristä ettei ne ole menneet läpi, harmillinen juttu. Oma aikataulu ei kyllä ole mitenkään säännöllinen mutta silti toivon, että ongelma poistuu!!!

      Poista
  8. Hyvin oli rauhaisa juhannus meilläkin, kotona öllötellen vaan! :'-D Oikein mukavaa uutta viikkoa! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ihana sana--> öllötellen :))! Taidan ottaa käyttöön ;)!

      Samooin sinulle Minna <3

      Poista
  9. Tuo bloggerin postausten pihtaaminen on kyllä harmillista - tiedän, että oma blogini kuuluu tuohon pihdattavien joukkoon. Ja olen kyllä tutkinut vaikka mitä vaihtoehtoja - tarkistanut RSS-syötteen moneen kertaan - ja kokeillut muutaman blogin kohdalla keinoa, että klikkaan itseni pois lukijapaneelista ja kirjaudun sitten uudelleen lukijaksi - ei ole auttanut sekään. Pöh. Ja kun mitään logiikkaa ei ole siinä, millaisia blogeja tuo bloggeri sorsii.
    Hyvä tuo sinun säännöllinen postausaikasi - itse vaan en siihen kykene, kun muutenkin postailen milloin sattuu;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis todella harmillista ja johtuu kai osittain syötteistä (?). Yritin etsiä yhteystietoja bloggerille, mutten löytänyt!

      Poista
  10. Lisäsin vielä tuon bloglovinin kun en halua missata mitään. <3 Eikö ole ihanaa ladata vaan akkuja, samaa tehtiin mekin kotosalla. Ensimmäinen juhannus vuosiin ihan kotona ja oli aika ihanaa. .)

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että lisäsit <3!

      Akkujen lataus on parasta ja oli todella ihanaa vain olla kotona <3.

      Kivaa viikkoa!

      Poista
  11. Ihanat kuvat - kuin Hollywood-tähti konsanaan ♥ Iso arvostus pilkkeestä silmäkulmassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)) HiihhI! Hollywood on kaukana, mutta pilkettä löytyy ;))

      Poista
  12. Pirteät kuvat! Pieni hulluttelu tekee aina hyvää! :D

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig