torstai 25. kesäkuuta 2015

minustako muotibloggaaja?


Hahahahaha! No ei todellakaan ole tulossa, koska en edes ymmärrä miten he tekevät sen. Ensinnäkin voisin olla verkkareissa ja urheiluvaatteissa päivittäin, jos se olisi mahdollista. Pidän löysistä, pehmeistä ja rennoista vaatteista. Toisekseen en käytä ikinä hameita ja mekkoja ainoastaan hyvin tärkeissä juhlissa.  




Kävin jokin aika sitten shoppailemassa H&M:n nettikaupassa. Vanhat verkkarit olivat aikansa eläneet ja tarve uusiin oli akuutti. Minusta on ihana tilata vaatteet kotiin, jotta saan rauhassa kokeilla niitä sekä mallailla olemassa olevien asusteiden kanssa. Yleensä löydän myös jonkinlaisen alekoodin esimerkiksi täältä.




Tilasin joogapöksyt sekä hieman paksummat verkkarit. Samasta paketista löytyi myös pari urheilutoppia, joita muuten käytän paljon mieluummin kuin rintsikoita sekä pari urheilupaitaa. Värimaailma pysyy (kuten aina ) pinkin, lilan ja mustan/harmaan välillä. 




Olen ollut tosi tyytyväinen ostoksiini ja ovat juuri niin mukavat päällä miltä näyttävätkin. 

Sitten niihin muotikuviin, hah. Halusin kokeilla jälleen kerran pystyisikö minusta saamaan onnistuneita kuvia. Mutta ei...se ei vaan kertakaikkiaan ole mahdollista. Mua siis oikeesti naurattaa nämä onnettomat yritykset. Miksi koen etteivät kuvat onnistuneet?

'WooSah' -kuva onnistui suhteellisen hyvin ja maisema ympärilläni on tosi kaunis. Olisin kuitenkin voinut kiinnittää huomiota "kampaukseeni" niin että se olisi suorassa sekä niskahiukset olisi voinut laittaa pinnillä piiloon.


idkuva


Tarkoitukseni oli hypätä tuon ison kiven päälle ja "katsoa tulevaisuuteen", mutta en edes päässyt sinne asti, koska kivi oli aivan liian korkea ja liukas. Tuloksena epämääräisiä asentoja, räkätystä ja ei niin kauniita kuvia.






Alimmassa kuvassa olisi voinut nostaa housuja hieman ylemmäs, jottei uimarenkaani näkyisi niin selvästi ;D ja ehkä hieman naisellisempi asento olisi ollut kauniimpi.




Hahhaah. Onneksi elämä ei ole niin vakavaa eikä kaikkien olekaan tarkoitus olla mitään muotibloggaajia. Pysyttelen vastedes kameran toisella puolen ja tyydyn kuvailemaan muita ihmisiä sekä kauniita esineitä tai maisemia.

Mites siellä? Osaatteko olla luonnollisia kuvissa? 

//Next fashion blogger? NOT!!

SHARE:

50 kommenttia

  1. Olipa ihanan positiivinen ja hauska postaus :) <3 tästä sai hymyn matkaan päivään :)

    Iloista päivää <3

    VastaaPoista
  2. Eihän noissa kuvissa ja sussa mitään vikaa ole, näet sen itse vain niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tietenkään ole kunhan nyt vain mietin mitä olisi voinut parantaa ;))!

      Poista
  3. Ihanat kuvat :D Tästä postauksesta tuli kyllä hyvälle tuulelle. Joo ei tulisi minustakaan muotibloggaajaa. Haha :D Ensinnäkin taidan shoppailla vaatteita aivan liian harvoin. Ja toisekseen itsestäni kuvien ottaminen on melkoinen haaste.
    Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos :)).

      Yep, sama täällä! En kyllä hirveän usein ostele uusia vaatteita eikä olisi kuvaajaa, joka ottaisi niitä kuvia!

      Samoin :).

      Poista
  4. Heippa!
    Löysin tämän ihanan blogisi ihan äskettäin Kotiblogit-lehden jutun myötä,
    Ihania sisustusjuttuja sulla, kotinne on todella kaunis ja harmoninen.
    Myös meidän mökistä oli pikkujuttu tuoreessa Kotiblogit-lehdessä. Tervetuloa
    vastavierailulle blogiini, jossa seikkaillaan mm. mökkimaisemissa Turun saaristossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, kiva kuulla että löysit blogiiini! Tervetuloa!

      Minä en ole valitettavasti vielä ehtinyt lukea lehteä, mutta lomalla on sitten aikaa oikein kunnolla keskittyä! Kiitos kauniista sanoista :). Tulen ehdottamasti vierailemaan.

      Poista
  5. Hah :D Ihana sinä <3 Minunkin tarttis saada uudet lenkkeily vermeet, pitääpä tsekata henkka maukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ;D! Yes, siellä on kyllä kiva valikoima! Suosittelen!

      Poista
  6. Ihana ihana postaus! Ja mä olen kyllä kanssa niillä linjoilla, että muotikuvaajaa ei musta saa :) Jos asento sattuu osumaan, niin naama näyttää norsun juurikin siltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah!Kiitos Jossu!! Yep, noi asennot ovat ehkä hankalimmat sekä luonnollisuus! Noooh, onneksi kaikkien ei tarvitse olla hyviä tässä ;)

      Poista
  7. Kiva postaus :) Asukuvissa kyllä riittää haastetta. Yleensä parhaiten toimii luonnolliset asennot ja rentous, asiaa auttaa jos siellä kameran toisella puolella on asiansa osaava kuvaaja, ettei mallin tarvitse huolehtia kuvien laadusta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;). Näinhän se varmasti on! Luonnollisuus ja hyvä kuvaaja ;).

      Poista
  8. Ihana sinä <3 mielestäni juuri tuollainen olisi uudenlaista ilmettä muotibloggaajana, joten anna mennä vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos! Ehkei sit kuitenkaan ;)).

      Poista
  9. LOL, u the best, hon! :D :D <3 Mut hei, se vaatii kuvaajaltakin noiden pikkuseikkojen huomioimisen, koska itse noita ei aina huomaa, kun pitää keskittyä siihen naaman vääntelyyn ja muikkailuun, haha... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Buahah ;D! No sehän se..ehkä sä otat joku päivä kuvat musta ;))??

      Poista
  10. Moikkelis! Sen verran upea nainen siellä, että anna palaa beibe:)
    Terkut, Kati (call it home)

    VastaaPoista
  11. No siis nämähän olivat ihan huippuja! Ja mitä muuta sä olet kuin luonnollinen! Niitä "tuijotan varpaisiini uskottavalla ilmeellä"-kuvia näkee ihan tarpeeksi! :D Itsekin otan yhtä asupostausta varten varmaankin keskimäärin 100 kuvaa, joista n. 5 pääsee seulan läpi. Tuijottelen varpaitakin, mutta itse en osaa olla nauramatta kuvissa, se ei kai ole muotikuvien mukaista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! No sitä kyllä oli..luonnollisia, kun en ees ehtinyt poseemaan ;))! Must ei ehkä vaan ole tähän.

      Poista
  12. Tuosta paidasta on omaa kokemusta,nimittäin hengittää hyvin, on muutenkin mukava päällä,mutta.....isona miinuksena se, että tuo paita päästää väriä (ei yksistään pesussa ) vaan ihan päällä,kun lenkkeilen. Sen jälkeen on iho laajasti ihan punaisena tuosta väristä,ja väri ei lähde eka pesussa pois (ajan kanssa). Toki en tiedä onko sinun paidan käyttö esim.joogassa tms,mutta hikiliikunnassa käy em. tavalla,harmi.
    Kiva paita ja muutkin valinnat kivoja,raikkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillista kuulla! Mä vedän siis kunnon hikijumppaa enkä ole huomannnut värinlähtöä! Ehkä sinulle sattui vaan joku huonompi yksilö.

      Värit ovat ihania ja mitä kirkkaampi sen parempi :)

      Poista
  13. Aivan huippuihana postaus S! <3 <3 Täällä niin samat tunteet kameran toisella puolella olemisesta. :D

    VastaaPoista
  14. Hehee ihana postaus!! Sä olet niin mukavan rempseä ja rohkea! Peukku tälle! En itsekään osaa ottaa omakuvia.. Se on niin työlästä ja tuntuu kiusalliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosiaan hassua eikä ihan luonnollisesti onnistu :).

      Kiitos Katri ;). Kivaa päivää tänään!

      Poista
  15. Haha! Tällaiselle varsin epämuodikkaalle tyypille nää kuvat uppos paljon paremmin kuin sellaiset itselle hyvin-kaukana-normi-arjesta olevat kuvat =D

    VastaaPoista
  16. Hih, olipas ihania ja hauskoja kuvia :) Minä en kyllä olisi yhtään hyvä muotibloggaajana, mutta sinulta tämä kyllä onnistuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh, eipä nyt multakaan onnaa, mut välillä on hauska kokeilla ;)

      Poista
  17. Ihania kuvia! Ja minusta olisi vallan hauskaa katsella tällaisia muotikuvia:)
    Kuvattavana oleminen ja poseeraus on kyllä vaikeaa hommaa - ne harvat kerrat, kun itse olen kuvissa jäykistellyt, ovat saaneet kyllä kumartamaan syvään noiden oikeiden muotibloggaajien suuntaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Lady! Onhan tää ihan oma lajinsa eikä nähtävästi sovi meikäläiselle ;)). Sinähän olet niin luonnollinen aina kuvissa :)

      Poista
  18. Hah, ihan sama juttu! Collarit ja miesten iso t-paita on mun THE asu. All day, every day. Mä en jaksa pohtii yhtään mitä päälleni puen, meikkaisin tai laittaisin tukkaa. Ihan turhaa ajankäyttöä sellaiseen. Ympärillä oleva kauneus kiinnostaa paljon enemmän :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Ah, niin verkkarit ovat parhautta ja juuri noin; all day every day ;D.

      Poista
  19. Hahaa, ihana sinä! Ihan loistava postaus ja miten ihania kuvia. Ei sinun ole onneksi tarvetta muuttuakaan muotiblogiksi tai ainakin näillä kuvilla erottuisit positiivisesti <3 Minäkin kuljen tosi rennoissa vaatteissa aina vapaa-ajalla ja töissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! Hahaha. Elämässä täytyy olla vähän huumoria ;))!

      Poista
  20. Ei blogimuotikuvien tarvitse aina olla sellaisia "tässä minä pönötän merkkivaatteissani"-tyylisiä. Tämmöiset hauskat ja rennot kuvat sopii blogiin just hyvin! :D Uskalla vaan uudestaan kameran eteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä olet kyllä oikeassa, ei täydykään :). Sopii ainakin mun blogiin hyvin, koska rennon rempseellä otteella mennään muutenkin ;)!

      Poista
  21. Ihana, kaunis sinä! <3 Mä olen myös usein miettinyt oisko musta muotibloggaajasta, tuskimpa! Ensinnäkään, ostan harvoin mitään merkkivaatteita ja toisakseen olen todella huono olemaan kameran edessä. Kartan viimeiseen asti kuvissa olemista, on ollut iso kynnys jo laittaa oma profiilikuva näkyviin :D Ehkä siitä tulis luonnollisempaa, kun sitäkin harjottelis ja tekis säännöllisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ;). Uskon, että sen oppisi jos just harjoittelisi! Mulla ei vaan riitä kärsivällisyys ;). Mutta jokaisella on oma lajinsa !

      Poista
  22. En osaa alkuunkaan olla kuvattavana! Minusta on saatu tasan kaksi onnitunutta kuvaa. Eka on meidän hääkuva, jonka kuvaaja otti salaa kuvaustauolla. Toinen on työtehtäviä varten otettu edustuskuva, jonka kuvaaja oli aivan mahtava keskustelija ja sai minut unohtamaan kamerakammoni. Ei siis tule minustakaan muotibloggaajaa eikä blogissani ole ollut kuin nutturastani kuva;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta hei, kaikille on omansa eikä ole tarkoituskaan olla kuvattavana ;). Ihanaa, että olet saanut tärkeistä hetkistä kivat muistot :))

      Poista
  23. Susta kyllä todellakin olis muotibloggariksi!!! :) Mut kai sekin on jonkinlainen kutsumus, siis että osaa ja nauttii olla kuvattavana. Koska itselle se on maailman pahinta, mutta kuvaaminen taas parasta. Onneks me ollaan kaikki erilaisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenniiii, ei olis ;). Ja niin se on, että täytyy haluta olla kuvattavana. Nuorempana se oli ihan jees, kun oli hyväs kunnossa ja ei ollut ryppyjä ;D. Onneksi tosiaan olemme kaikki erilaisia <3

      Poista
  24. Hihii...ihana postaus, miten onkin jäänyt vahingossa välistä!!! Juu, ei kyllä täälläkään viihdytä kameran edessä... Noi sinun kuvat on kyllä kivoja, ja täälläkin tarvis panostaa vähän vapaa-ajan vermeisiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kiitos :))! Joo, mä olen tullut siihen tulokseen, että vapaa-ajan vaatteetkin voivat olla kivoja ja kauniita :)

      Poista
  25. Mun mielestä parasta "muotibloggausta" on se, että näkee että henkilö on kotonaan omassa kehossaan ja omassa asussaan. En ole oikein koskaan ymmärtänyt kuvia joissa seistään tönkkönä ja poseerataan... Sulla on aivan ihana, oma tyyli ja olet aina todella oma itsesi omissa asuissasi ja asusteissa. Jos sua yrittäis laittaa johonkin muuhun "muottiin" niin luulenpa ettei tulos olisi yhtä aurinkoinen. Miksi muuttaa jotain joka toimii ja jonka tuntee omakseen?
    Varmasti voisit laittaa enemmän kuvia itsestäsi blogiin, ja samalla siis tietysti asuistasi. Kuitenkin musta olis parasta jos ne kuvat olis luonnollisissa tilanteissa, ja siihen sitten tietysti liittyy se, että paikalla pitäis olla jatkuvasti hyvä kuvaaja. Hyvällä kuvaajalla on aivan valtava vaikutus kuvien laatuun ja siihen mitä kuvataan. Mun taidot ei ainakaan riittäisi miettimään kaikkia niitä vaadittavia yksityiskohtia, kuten yllä olevista kuvista näkyy :(
    Mutta siis joo, ehdottomasti kuitenkin lisää kuvia susta blogiin aina sillon tällön! Täytyy muistaa laittaa sut kuviin aina kun paikalla on joku pätevä kuvaaja.
    Upea nainen ja upea tyyli niin tokihan sitä mielellään katselee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. You are right!! Näinhän se menee :))Ja hei näähän on tosi hyvät kuvat ;)

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig