lauantai 13. kesäkuuta 2015

terapian tarpeessa



Meillä kaikilla on varmasti oma käsitys siitä mitä terapia tarkoittaa tai mitä se käytännössä on. Jotkut voivat ajatella sen olevan vain 'hulluille', jotkut ajattelevat sinne joutuvan vain todella ongelmatapaukset, jotkut ajattelevat sen olevan huuhaata, jotkut ajattelevat sen olevan ainoa tie onneen, jotkut ajattelevat sen olevan tarpeellista, jotkut haluavat sitä omasta tahdosta. Voisin kuvitella vanhemman kansan pitävän terapiaa ehkä hieman negatiivisena tai hävettävänä asiana. He voivat miettiä terapian olevan heikkous ja asia, josta ei voi/saa puhua ääneen. Kun taas haluan uskoa, että nuorempi sukupolvi kokee terapian positiviisena ja hyvänä asiana.





Viime vuosien aikana elämässäni on tapahtunut mullistavia asioita; olen pelännyt, olen tajunnut äitini olevan alkoholisti, olen ollut totaaliyh 7 vuotta ja hoitanut perheeni yksin, olen menettänyt kolme läheisintä ihmistä ja paljon muuta. Tie on ollut kivinen, vaikkakin jokainen kokemus on vahvistanut minua. Olen avoin ihminen ja onneksi olen saanut puhua lähimpien ystävieni kanssa tuskistani ja heidän tukensa on ollut korvaamaton. Se ei kuitenkaan aina riitä ja joskus on helpompi puhua ammatilaiselle ja ihmiselle joka on ns.puolueeton.






Monen eri terapeutti visiitin jälkeen löysin vihdoinkin minulle sopivimman terapiamuodon, Gestalt eli hahmoterapian. Minua ei siis passitettu sinne vaan ihan itse etsin apua, koska halusin voida henkisesti paremmin. Tämäkin tie on ollut raskas, mutta hyvin antoisa ja ilman sitä en olisi tässä pisteessä missä olen nyt. Voi kun tietäisitte kuinka pitkälle olen päässyt matkallani ja kuinka paljon helpompi minun on hengittää. Olo on tuhat kertaa kevyempi, monet lukot ovat avautuneet ja palapelin palaset ovat loksahtaneet vihdoinkin paikoilleen. 






En häpeä terapiasessioitani enkä tule koskaan häpeämään vaan päinvastoin. En voi kyllin ylistää sen positiivista vaikutusta elämääni ja mitä kaikkea se on antanut/tuonut elämääni. Kiitos <3.





Mitä tunteita terapia sinussa herättää? 

// We all need therapy.

SHARE:

30 kommenttia

  1. Herättää vai positiivisia tunteita ja olen varma, että on hieno ja hyvä asia päästä välillä juttelemaan ulkopuolisen henkilön kanssa erilaisista asioista <3 Se on kyllä monesti käynyt itsellänikin mielessä :)

    VastaaPoista
  2. Arvostan S sinun avoimuuttasi asioiden suhteen! <3 Itse pidän myös terapiaa vain ja ainoastaan hyvänä asiana. Mieheni kävi useamman vuoden terapiassa menetettyään kaksi veljeään. Terapiasta on ollut selkeästi iso apu, hän on oppinut käsittelemään suruaan ja tunteitaan. Hän hakeutui terapiaan myös omasta tahdosta, ja näissä asioissa se onkin tärkeää, että halu lähtee itsestä. Halit sinulle S! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli <3

      Yes, kuolema on asia, jota ei välttämättä pysty käsittelemään yksin! Itsekin menetin kaksi äitini ja mummini hyvin traagisesti :(, joten asian käsittelyyn on tarvittu apua! Terapiastahan ei ole mitään apua, jos ei usko siihen tai usko sen auttavan!!

      Kiitos Heli <3

      Poista
  3. Rohkea ihminen <3 tosi hienoa että olet löytänyt oikean tien ja olet vahvasti sinut itsesi ja asian kanssa <3 upeaa :)
    Ihan liian paljon terapiaa hävetään, vaikka itsekään en ymmärrä m i k s i . Mielestäni ilman terapiaa oleminen jos on tarve, on häpeällisempi tila. Ehkä kuitenkin ajan saatossa se häpeä hieman lievenee....?! Ainakin toivoisin niin.

    Mahtava kirjoitus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos <3 Joo, mä en kanssa ymmärrä, että miksi sitä hävetään! Tai mitä hävettävää siinä on, että haluaa voida paremmin? En tajua! En tiedä oliko se sitten ennen vanhaan vain todella "ongelmallisille" ja siksi sitä hävettiin? Mutta totuushan on, että me kaikki olemme omalla tavallamme ongelmallisia ja meillä kaikilla on omat vajavaisuutemme! Itse lähdin tälle tielle sen takia, koska halusin voida paremmin ja selvittää huonon olon sisälläni!!

      Kiitos Seija!

      Poista
  4. <3 <3
    Hahmoterapia on ihan mielettömän avaava, eteenpäinvievä, voimauttava ja vahva terapiamuoto.

    Terapia jo sanana on varmaan vielä kaiultaan just mitä kirjoitit, mutta me täällä suuressa maailmassa tarvitsemme toisiamme ja toista ihmistä näillä kivisillä poluilla ja risukkoisilla teillä.

    Ihana kuulla, että olet saanut paljon apua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahmoterapia on kyllä antanut minulle niin paljon! En olisi koskaan voinut kuvitellakaan siitä olevan näin paljon apua <3 <3

      Terapiasta on varmasti monia mielipiteitä, mutta niin kuin tiedämmä elämä ei ole mustavalkoista!! ;)

      Kiitos Soili!!

      Poista
  5. Arvosta sinun avoimuuttasi ja puhumalla asiat "paranevat"! Hienoa, että olet löytänyt itsellesi oikean avun, tsemppiä ja ihanan aurinkoista päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Puhumalla ne asiat selviää!! Kiitos paljon Marru <3 <3

      Poista
  6. Terapia on saanut aivan väärän sävyn, läpi aikojen. Siihen yhdistyy usein pelkästään negatiivistä ja pahaa. Terapiaa harjoittavissa henkilöissä on myös sellaisia eroja että tulee aivan vääräkäsitys jos sattuu menemään sukset ristiin väärän ihmisen ja terapia muodon kanssa.

    Keittiöterapiaa pidetään vähän huuhaa juttuna mutta totuus on että meille kaikille tekee hyvää päästä purkamaan asioita ulos ja saamaan perspektiiviä. Ystävien kanssa keskustelu on jo jonkin asteista terapiaa ja voi jopa purkaa kuormaa aina niin ettei muuta terapiaa edes tarvita. Sitten on tilanteita jolloin solmut ovat niin jumissa että tarvitaan ammattilaisten kikkoja niiden avaamiseen.

    Minusta olisi todella vapauttavaa ja viihdyttävää käydä vaikka joka viikko läpi elämän keskustelemassa aivoituksistani ja mistä ikinä milloinkin. Arkeni olisi varmasti leppoisampaa. Tämä tietenkin edellyttäisi että löytäisin juuri oikean tyypin tätä tekemään.

    Itselläni on taustalla jokseenkin raskas historia ja en ole oikeaan tyyppiin vielä törmännyt. Pilipali psykologeista ei itselleni ole mitään hyötyä, sillä kevyellä koulutuksella ei tule valmista. Itse tarvitsen henkilön jolla on palavaa omistautumista asialle ja oikeaa elämänkokemusta. Nykyinen puolisoni on tällä hetkellä terapiaa parhaimmillaan.

    PiaA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, miksiköhän se on saanut sellaisen sävyn? Ihmettelen. Itselläni meni vaikka kuinka kauan ennen kuin löysin oikean muodon sekä oikean ihmisen! En ikinä kuvitellutkaan, että natsaisi ensimmäisellä kerralla. Mutta ymmärrän mitä tarkoitat väärinkäsityksillä.

      Olet täysin oikeassa, että puhuminen auttaa! Se auttaa niin paljon, kun saa vain ne asiat ulos. Olen saanut kyllä niin paljon apua jo sillä, että ystäväni kuuntelevat, mutta silti koin että syvemmällä on jotain mistä täytyy saada kiinni, että pääsi eteenpäin!

      Yes, siihen kyllä tarvitsee juuri sen oikean elämää kokeneen ihmiset! Minun kaksi parasta terapeuttiani on sattunut käymään läpi aika saman mitä minä käyn nyt, joten he ymmärtävät täysin mistä puhun ja heillä on juuri ne oikeat kysymykset lukkojen avaamisiin!!

      Kiitos paljon kommentistasi PiaA

      Poista
  7. Hienolla teillä olet, terapia on todellakin minustakin vain hyvä asia ja auttaa monia. Itsekin tavallaan teen sitä samalla myös omassa työssäni ja näen kuinka voin auttaa ihmisiä myös henkisellä puolella. Sen on todella tärkeää. Ja monia asioita olet kokenut, joten olet mielestäni supervahva ihminen ja arvostan avoimmuuttasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura kauniista sanoistasi <3. Henkinen hyvinvointi on yksi tärkeimmistä asioista ja hienoa, että sinäkin autat ihmisiä! <3

      Poista
  8. Ihanaa kun sinäkin olet löytänyt terapiasta apua. Itsekkin olen kokeillut erimuotoja terapiasta muutama vuosi sitten ja niistä oli paljon apua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, kyllä se terapia vaan auttaa! Siitä ei pääse yli eikä ympäri <3

      Poista
  9. <3 <3 Arvostan suuresti sitä, miten avoimesti olet oma itsesi. Vain vahvat osaavat pyytää ja saada apua. Kaikki eivät uskalla. Ja sekin on ihan ookoo. Kunhan itsellä on kaikista paras olla <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jutta <3. Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin olla oma itsensä :). Juuri näin. Pääasia, että on itse ok <3

      Poista
  10. En näe terapiaa ja avun saamista millään muotoa negatiivisena asiana. Poikani vammautumisen johdosta on koko perheemme saanut enemmän tai vähemmän terapaiaa ja eri muodoissa. Kriisiapu oli ainoa huonosti hoidettu asia, mutta minkäs sille enää mahtaa...
    Lämmintä ja aurinkoista kesän jatkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Sama täällä vain positiviisena!

      Hienoa kuulla, että olette saaneet apua <3

      Samoin sinulle!

      Poista
  11. Mielenkiintoinen teksti. Itsekkään en näe terapiaa minään häpeänä, vaan itsestä ja perheestä välittämisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Juuri näin! Oman hyvinvoinnin ja sitä kautta perheen hyvinvoinnin takia siellä käydään <3

      Poista
  12. Oi, juuri näin! <3 Itse en ole terapiassa koskaan käynyt, mutta haaveilen kyllä, että joskus sellaiseen voisi päästä. :) Uskon, että terapiasta olisi hyötyä jokaiselle tallaajalle, minä ainakin tunnistan omassa päässäni sellaisia lukkoja/kaunoja/henkisiä jumeja, joihin terapia varmasti tepsisi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, suosittelen lämpimästi <3. Meillä kaikilla on aivan varmasti tarve terapiaan ja se tekisi hyvää kaikille :)).

      Poista
  13. Kiitos kirjoituksestasi ja rohkeudestasi olla avoin <3 Ja on hienoa, että terapiaa ei nykyisin enää tarvitse hävetä - kyllä me kaikki sen tarpeessa joskus olemme. Itse olisin aikoinaan esimerkiksi sisareni kuoleman jälkeen tarvinnut sitä kipeästi - silloin vain terapiasta ei oikein edes puhuttu eikä sitä ollut tarjolla. Harmi vain, että nykyisinkin terapiaan on (Kela-korvattavaan) vaikea päästä ja saa taistella oikeuksiensa puolesta - olen erään läheiseni kohdalla nähnyt, miten vaikeaa se on. Ja olen myös nähnyt, minkä muutoksen terapia on mahdollistanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady <3. Ei tarvitse hävetä sitä, koska haluanhan vain parasta itselleni ja lapselleni <3.

      Jep, aika hanakasti Kela korvaa ja prosessi on pitkä! Itse lopetin tupakanpolton vuosia sitten ja sijoitin ne rahat terapiaan. Kallista lystiä, mutta hyvinvoinnille ei voi pistää hintalappua!

      Poista
  14. Mä oon ihan samaa mieltä sun kanssas siitä, että terapia tekisi hyvää varmasti jokaiselle meistä. Itsekin voisin mieluusti vaikka heti lähteä jäpisemään itsestäni ja omista asioistani, jos hyvä tyyppi ilmestyisi eteeni taikaiskusta. Hassuinta tässä on se, että sekin aika olisi ns. pois omilta jutuiltani, joten kun mulla ei ole mitään kriittistä lautasella, säästän sen hyvän terapeutin etsimisen aikaan, kun likat on vähän kasvaneet, ja jokaista omaa tuntia ei tarvitse mustasukkaisesti vahdata, aikatauluttaa ja kirjoittaa kalenteriin. ;) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I hear ya!! Jos ei oo akuuttia niin sitten tuskin on niin kiire, mutta mulle se on just sitä omaa ihanaa aikaa, kun saan selvitellä ajatuksiani :)). Olet onnekas, ettei sinulla ole kriittisiä asioita <3 <3

      Poista
  15. Ihanan avoin postaus! ♡ olen myös käynyt terapiassa, lähinnä traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden vuoksi - enkä usko että ilman olisin selvinnyt. Haku prosessin aikana ja ennenkuin lopullinen terapia alkoi, itelläkin oli aika negatiivinen kuva terapiasta. Ja helposti vähätteli sitä ettei olisikaan mitään tarvetta - vaikka oli paniikki ym muita oireita jotka ilmotti jo aika vahvasti että 'hei sä tarvit apua, et selviä yksin' :D terapian (n.2v) jälkeen voin suositella kaikille, se on oman minän, voimavarojen ja selviytymistapojen etsimistä ja löytämistä. Nykyäänkin olisi ihanaa saada käydä terapiaa - mutta koska akuuttia tarvetta ei enää ole, se olis kallis "harrastus" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ani! Avoimuus kannattaa :).

      Yes, terapia on niin ihana ja hyvä ja positiivinen asia ja toivon, että mahdollisimman moni tajuaisi sen. Yksin ei kannata jäädä ja välillä on parempi hakea apua ystäväpiirin/perheen ulkopuolelta. Ihanaa kuulla, että sinäkin olet saanut apua!

      Onhan se tosiaan kallis harrastus, mutta mä ajattelin niin että ennen rahat meni röökiin ja nyt miljoona kertaa parempaan tarkoitukseen :)

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig