keskiviikkona, elokuuta 26

itsensä hemmottelua - koti-spa


*yhteistyössä The Body Shop Suomi

Kerroinkin muutama päivä sitten, että olen tänä vuonna pitänyt huomattavasti parempaa huolta itsestäni kuin vuonna 2014. Viime vuonna sattui ja tapahtui valitettavan paljon ja siitä johtuen energiatasot olivat minimissään. Tuntuu kuitenkin erittäin oudolta, että rakkaus itseään kohtaan loppuu, kun asiat ovat huonosti. Tai ainakin näin minulle käy, vaikka silloinhan juuri pitäisi olla extra kiltti ja huomaavainen itselleen.





Tänä vuonna olen pienin askelin alkanut hemmottelemaan itseäni mm. kasvohoidoilla, hiusnaamioilla, vartalokuorinnoilla, hyvällä ruokavaliolla ja asioilla joista tulee hyvä ja naisellinen olo. Nämähän ovat pieniä asioita isommassa kuvassa, mutta sitäkin tärkeämpiä. Ellet sinä itse pidä huolta omasta hyvinvoinnistasi ei kukaan muu tule tekemään sitä puolestasi. Your choice.





Monista voi tuntua, ettei ole rahaa tai aikaa käydä kalliissa kauneushoitoloissa joka kuukausi. Ei minullakaan ole, mutta onneksi ei tarvitsekaan. Se on niin helppoa on laittaa oma koti-spa pystyyn vaikka ystävän kanssa. Molemmat voivat tuoda mukanaan omat putelinsa tai sitten voi ostaa uutuuksia puoliksi ja pitää joka kuukausi yhteisen hemmotteluillan.





Pääsimme ystäväni kanssa testailemaan The Body Shopin uusia Spa of the World -tuotteita, jotka lanseeraataan tämän kuun lopussa. Sarjaan kuuluu monia eri tuotteita, joista me pääsimme kokeilemaan kuutta eri vaihtoehtoa. Jokaisen purkin sisältö oli erilainen joko koostumukseltaan tai tuoksultaan. Voin sanoa, että kyllä teki hyvää meille molemmille.





Koti-span yhteydessä nautiskelimme skumppaa ja paransimme maailmaa. Mikäs sen parempaa?
Ensin ajattelimme kokeilevamme tuotteita ns. 'ristiin', mutta eihän siitä tullut mitään. Ahmimme molemmat jokaisesta purkista kuorintavoiteita, savimaskeja ja levittelimme niitä ympäri kroppaamme. Vahvaksi ykköseksi tuli Dead Sea Salt Scrub koostumuksensa vuoksi. Karheat ja isot merisuolan hippuset kuorivat ihanasti ihoa jättäen sen pehmeäksi kuin vauvan peppu.





Kuorintojen ja savinaamioiden jälkeen testailimme Hawaiilaista Cucui sekä Japanilaista Camellia -rasvaa. Molempien tuoksu oli pehmeä eikä liian voimakas. Täydellinen lopetus koti-spa hoidoille.




Esittelen tuotteet teille vielä paremmin seuraavassa postauksessa sekä ilokseni voin ilmoittaa, että arvomme yhdessä The Body Shopin kanssa Spa of the World -tuotepaketin.

Pysykää siis kuulolla.

Miten sinä tykkäät hemmotella itseäsi?

//Day spa at home.


SHARE:

34 kommenttia

  1. Ihanan oloisia tuotteita! Juurikin samanlaisia "rituaaleja" kuuluu täälläkin hemmotteluun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tuotteet yllättivät täysin! Aivan ihania :).

      Poista
  2. Ihana spa teillä tytöillä :) Mulle kans tuollaisia tuotteita, kiitos... nyt kun olen minäkin päässyt näiden kotihoitojen makuun:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes. Ystävien kanssa vietetyt illat ovat parhaita :). Jatka samaan malliin. Se on niin tärkeää pitää itsestään huolta <3

      Poista
  3. Ihanan oloisia tuotteita :) Ja ihana spa teillä on ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koti-spat ovat parhaita :). Meillä oli tosi kiva ilta.

      Poista
  4. Ihana postaus ! Tuotteet vaikuttavat kokeilemisen arvoisilta, testaus postausta odotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes. Suosittelen kokeilemaan. Aivan ihania <3

      Poista
  5. Tyttöjen iltoja on kiva pitää ja nämä tuotteet kuulostavat mielenkiintoisilta :=).

    M

    VastaaPoista
  6. Ihana spa teillä :) ystävän kanssa tuollainen on niin kivaa <3 ja välillä ihan itsekseen myös <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella. Itsensä kanssa on myös hyvä viettää aikaa <3

      Poista
  7. Tuotteet kuulostavat täydelliseltä.
    Minä hemmottelen itseäni hoitolakäynneillä, herkuttelulla, juustolautasella, lasillisella viiniä, kotihoidoilla, saunomisella… olen hedonisti, joten osaan kyllä nautiskella aika hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis aivan ihania tuotteita ja suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Sinä se kyllä osaat hemmotella :))

      Poista
  8. Vitsit mikä Spa teillä on ollut! <3 Ja nuo pakkaukset on kyllä tyylikkäitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin kiva ilta :). Pakkaukset ovat kauniita ja tosi riittoisia!

      Poista
  9. Samaan tyyliin vedin viime viikonloppuna landella, kun lapset eivät olleet messissä! :) Teki niin hyvää kropalle ja mielelle.

    VastaaPoista
  10. Ihanat kuvat ja kivaa spa-tunnelmaa! :) Itse tykkään juuri samanlaisista hemmotteluista. Kuorintoja, naamioita, kynsien lakkausta. Itselle annettu aika antaa yllättävän paljon, auttaa jaksamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin antaa. Vaikka ne ovat pieniä juttuja niin silti niin tärkeitä!

      Poista
  11. Oi jestas miten ihania kuvia ja miten ihanan näköinen sarja! Wau. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Uskon, että tulet tykkäämään tuotteista ;)

      Poista
  12. Itseään pitää hemmotella toisinaan <3 hyvältä näyttää tuo sarja, pitää tutustua paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella täytyy. Ei kukaan muu tee sitä puolestasi :).

      Poista
  13. Voi miten ihanaa hemmottelua ja mitä kuvia olet ottanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura :). Oli ihana ilta, joka päättyi Hernesaarenrantaan ;))

      Poista
  14. Ihanaa hemmottelua, tällaiset tahtoo jäädä usein vain suunnitteluasteelle. Täytyykin sun innoittamana toteuttaa! Kiva sarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että yleensä sitä suunnittelee vaikka ja mitä, mutta toteutus voi jäädä! Sen takia ystävien kanssa pidetyt illat ovat just hyviä ja siinä voi yhdistää monta eri asiaa :)

      Poista
  15. Kauniita kuvia <3 Liian harvoin sitä kyllä hemmottelee itseään. Haluaisin kokeilla Body Shopin ihanan tuoksuisia vartalovoita. Tietenkin tulee saunottua, jonka jälkeen kunnon rasvaukset, ja kynsiä välillä lakkailee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Body shopin tuotteet ovat kyllä niin ihania ja tuoksut hurmaavia.

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig