tiistai 25. elokuuta 2015

rohkeaa ja yllättävää sisustusta


No niin. Nyt kun uusi tehosteväri on valittu minä tyttö päätin tehdä jotain todella yllättävää enkä osaa edes sanoa mistä idea sai alkunsa. Olen etsinyt sivupöytää olohuoneeseen lähinnä tasoksi, jolle voisi laittaa jonkun kivan asetelman. Löysin Fidan Lähetystorilta aivan upean mallisen vanhan ompelukonepöydän. Tiesin, etten tee ompelukoneella mitään halusin vain tuon kauniin pöydän. Jostain syystä en raaskinut ostaa sitä, sillä hinta oli 85 euroa plus uskoin löytäväni muualta halvemman vaihtoehdon. Näin ei kuitenkaan käynyt. Erilaisia pöytiä oli tarjolla, mutta mikään niistä ei ollut yhtä hyvä muotoinen. Kävin katsomassa ja ihailemassa pöytää varmaan viitenä eri kertana, kunnes kysäisin myyjältä saisiko sitä mitenkään halvemmalla. Suuni loksahti auki, kun minulle kerrottiin sen olevan -50% alennuksessa. No voitte kuvitella, etten jäänyt enää miettimään ostanko pöydän vai enkö.




Irrotin ompelukoneen pöydästä ja jäin miettimään sen väriä. Toisaalta alkuperäinen väri oli todella kaunis, mutta valitettavasti se ei sointunut yhteen muiden puunväristen tavaroideni kanssa.

Sitten se idea hiipi mieleeni ja näin silmissäni kuinka ihanalta pöytä näyttäisi lilana. Mitä ihmettä? Minä, joka rakastan mustaa ja valkoista eikä kodistani juuri löydy muuta väriä, halusin lilan huonekalun. Eihän siinä voinut muuta kuin nauraa.





Eipä mennyt kauaa, kun minulla oli Tikkurilan maalipurkki vieressäni ja maalisuti heilui :).




Minulla ei ollut mitään hajua millainen pöydästä tulisi, mutta olin valmis ottamaan riskin, koska uskoin visiooni. Ja nyt kun olen ihastellut pöytää muutaman päivän en voisi olla tyytyväisempi. Joskus pitää rikkoa rajoja ja kokeilla jotain uutta ja tuntematonta. Täytyy vielä hieman mallailla järjestystä ja kokeilla eri asetelmia pöydän päälle.





Mitäs mieltä olette? Menikö vähän yli vai oliko nappisuoritus?

//My new purple table.


SHARE:

46 kommenttia

  1. Miten huippu lopputulos <3 tuo pinta on ihan mieletön <3 rohkea ja hieno lopputulos :) wautsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ah, olen niin iloinen tästä pöydästä :). Vähän vielä hakee paikkaansa, mutta se löytyy varmasti.

      Poista
  2. Aivan ihana pöytä ja lopputulos! Pidän todella paljon :)

    VastaaPoista
  3. Rajoja pitää tosiaan välillä rikkoa! Hieno on <3

    VastaaPoista
  4. Ei mennyt yli vaan mahtava ja sopii teille ja hei ihan tuon tyynyn värinen tuossa alimmassa kuvassa eli täydellisyyttä.

    Hieno pöytä kerrassaan! Täältä löytyy pöytä ja ompelukonekin, mutta kone on sisällä eli käytän pöytänä. ;)

    Ihanaa päivää ja hei kivaa että sait noin huippuhintaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes. Tossakin oli se ompelikone sisällä, mutta pöytä oli niin painava ja tiesin etten tule käyttämään sitä, joten päätin heivata sen roskikseen :).

      Kiitos. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen.

      Poista
  5. Aivan upea löytö ja ihana tuunaus, mukava väripilkku sisustukseen. <3 Ei siis ollenkaan mennyt pieleen, päinvastoin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenni. Olen tosi iloinen uudesta tehosteväristä :)

      Poista
  6. Sä nyt yllätät ihan täysin :) kaunis lopputulos ja ihanan rohkeaa heittäytymistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah. Välillä yllätän itsenikin ;))

      Poista
  7. Vau, mahtavaa! Tuo kivasti kontrastia :) Nappisuoritus siis!

    VastaaPoista
  8. Ihan täydellinen löytö! Kannatti käydä monta kertaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kyl nauratti, kun tosiaan kävin niin monta kertaa. No, ainakin on varmasti mieluinen :).

      Poista
  9. Rohkea valinta, mutta ehdottomasti kannatti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Välillä täytyy olla rohkea ;).

      Poista
  10. Hieno löytö ja minä ainakin tykkään lopputuloksesta :)

    VastaaPoista
  11. Ai mahtavaa! Vitsi minkä värinen!! Oikea herkku! Ja niin kaunis laventelin sävy! Laitanko vielä yhden huutomerkin!? !! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes. Sävy on kyllä todella upea ja olen tosi tyytyväinen. Haha. Laita vaan ;).

      Poista
  12. Ihanan rohkeaa ja sopii loistavasti sisustukseen!

    VastaaPoista
  13. Aivan ihana ja hieno löytö! Vanhojen kalusteiden kanssa on aina yhtä sykähdyttävää, kun keksii jonkun idean. Tosi kiva lopputulos, aivan sinun näköinen. <3 Upeeta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mia. Mä olin kahden vaiheilla maalaanko, mutta tuo alkuperäinen sävy ei vain sopinut olkkariin. :)

      Poista
  14. Riski kannatti! Nappisuoritus, sillä väri sopii hyvin teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jani kommentistasi. Mielestäni tuunaus onnistui paremmin kuin hyvin.

      Poista
  15. Vautsit... siitähän tuli hieno. Vaikka väri onkin aika yllättävä, niin sopii kyllä upeasti teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vähän väriä elämään ;).

      Poista
  16. Mikä löytö ja loihdit siitä rohkealla valinnalla upean :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano. Aivan ihana pöytä :).

      Poista
  17. Onnistunut kyllä! Onnea riskinotosta :)

    VastaaPoista
  18. Tosi hieno ja hauskaa, että sellainen kiva tehosteväri kotiin löytyi :) Ihana pöytä muutenkin muodoltaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, toi muoto kiehtoi minuakin alusta lähtien. Aivan ihana <3

      Poista
  19. Ne ideat mitkä itsestä TUNTUU oikealta pitää vaan rohkeasti toteuttaa ja tämä toteutus on kyllä aivan mahtava! Kaunis pöytä ja rohkea sinä :)

    VastaaPoista
  20. Tykkään, todella paljon!! <3 Tuo ihanasti väriä ja sopii mun silmään ihan täydellisesti tuonne sun olkkariin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep. Se on aivan ihana ja ollaan molemmat tykätty siitä :). Elämä risaseks.

      Poista
  21. Aina kannattaa kokeilla omaa visiota, jos sellainen vahvana on mielessä! Eipä heti tule samanlaista vastaan! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri. Mitään ei saa, jos ei yritä!!

      Poista
  22. Vau mikä taituri olet! Kaunis lopputulos ja tehosteväri on teille aivan täydellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen ihastunut entistä enemmän meidän olkkariin :)

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig