perjantaina, syyskuuta 25

beauty of the day: alusvaatteet


Olisi taas PerjantaiPostauksen aika ja sarjan viimeinen aihe 'beauty of the day'. Näissä postauksissa tullaan näkemään kaikkea kauneuteen ja hyvinvointiin liittyviä asioita.

Stringit, hipsterit, tangat vai boxerit?

Me kaikki tiedämme, että alusvaatteilla on hyvin suuri merkitys ja koko päivä voi olla pilalla, jos ne kiristävät, hankaavat, puristavat tai eivät hengitä. Näin vanhemmiten on ymmärtänyt laadun merkityksen tässäkin asiassa eikä ole ihan sama mitä vaatteiden alle laittaa.





Tiesitkö, että 1979 Sloggi lanseerasi ensimmäiset kammatun puuvillan ja elastisen Lyrca-materiaalin yhdistelmästä valmistetut alushousut? Itse olen käyttänyt Sloggeja jo nuoresta pitäen. Äitini osti niitä minulle joulu- ja synttärilahjaksi ja muistan kuinka ne olivat jo silloin pakattu kapeisiin pahvisiin paketteihin. Jotkut asiat eivät vain muutu.





Olen nykyään yyber mukavuudenhaluinen. En esimerkiksi osaa enää käyttää stringejä vaan laitan mieluummin päälleni shortsimalliset tai ihan tavalliset alushousut. Paljon mukavammat jalassa sekä sopii paremmin tällaiselle tanttamammalle. Sloggit ovat todella pehmeät ja hyvänlaatuiset.





Sen verran voin kertoa, että ottaessani kuvia rannalla sain muutaman hämmästyneen ilmeen ohikulkijoilta. Uskon kuitenkin, etten ole ainoa bloggari joka saa katseita kuvia räpsiessä. Vai?

Tällainen PerjantaiPostaus tällä kertaa ja nyt tiedätte jopa lempialusvaatemerkkini ;). Ensi viikolla vuorossa 'food of the day'.

Onko Sloggi sinulle tuttu merkki?

//Beauty of the day.


*postaus tehty yhdessä Sloggin/Miltton Showroomin kanssa
SHARE:

18 kommenttia

  1. Ihana postaus <3 mä rakastan nykyisin alusvaatteita, mulla ei oo oikein koskaan ollu kivoja mutta nyt on vaatekaappi täynnä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että postaus miellytti :)). Jee. Sinulla on varmasti moni asia muuttunut projektin myötä!! <3

      Poista
  2. Sloggi on tuttu ja turvallinen merkki. :) Mä oon tosi onneton alusvaatteiden hankkija, pitäisi vähän päivittää kaappia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on eikä petä koskaan :)). Hyvät alusvaatteet on kaiken a ja o!

      Poista
  3. Mulla ei olekaan ollut sloggeja, mutta muita ihan mukavia pöksyjä kyllä. Mä en todellakaan enää pue stringejä päälle, ai kauhee, naru hanurissa. Joskus silloin nuorena joo, mutta nyt mukavuus menee ehdottomasti kärkisijoille :D Mukavat ja kauniit, sellaiset ne olla pitää :)

    Ihanaa viikonloppua kaunokaiselle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah. Mä käytin nuorempana vain ja ainoastaan stringejä, mutta nyt koen ne tosi epämukaviksi! Onneksi on vaihtoehtoja :).

      Halit <3

      Poista
  4. Sloggi on tuttu merkki jostain todella kaukaa :) tunnustan, että nyt en ole vuosiin käyttänyt itse sloggeja mutta meidän perheen miehet luottavat siihen merkkiin! Jopa nuoriso vaikka ovat muuttaneet omilleen niin sloggit pitää olla!

    Stringejä en ole koskaan käyttänyt tai olen joskus kokeillut mutta ei voilla epämukavampia housuja kuin ne ovat ;)

    kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes. Sloggi on kyllä hyvä merkki ja omalla kohdallani laatu ei ole pettänyt koskaan :).

      Onneksi vaihtoehtoja on nykyään niin paljon, että kaikille löytyy varmasti kaunista ja mukavaa päälle pantavaa.

      Kiitos samoin.

      Poista
  5. Hih, ranta ja ohikulkijat. Joku kuvaa alushousuja hiekalla... :D Ok, tietämättömälle varmasti outoa ja kummeksuttavaa, mutta meille bloggaajille ihan luonnollista. :D
    sloggeja en ole oppinut käyttämään, kun mielikuvani on ollut tylsä. Kuvan hohtoiset pöksyt kyllä ovat kaikkea muuta kuin tylsät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hah. Ihmisille, jotka eivät tunne blogimaailmaa tämä on varmaan outo juttu. Niin arkista minulle! Onneksi katseet eivät haittaa ja ainahan voi tulla kysymään mitä teen ;).

      Joo, sloggeista tulee ehkä mieleen "mummopikkarit", mutta ei enää. Valikoimasta löytyy aivan mielettömän kauniita malleja :). Suosittelen tutustumaan!

      Poista
  6. Kauniit kuvat ja hyvä aihe! Itsekin koen, että kannattaa panostaa alusvaatteissa mukavuuteen ja kestävyyteen.
    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  7. Mukavuuteen kannattaa ehdottomasti panostaa. Itsellä on muutamia huti ostoja tullut mutta opiksi ottanut :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Huteja on tullut, mutta niistä voi ottaa opiksi ja pysyä varman sekä luotettavan merkin parissa :))

      Poista
  8. Hehee voin kuvitella ne ilmeet! Pitäisipä osata olla välittämättä niistä.. Kuvaaminen esim. kaupungilla tuntuu kiusalliselta ihan vaatteet päälläkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep. Mä en onneksi välitä ja voihan aina tulla kysymään, jos haluaa tietää lisää ;).

      Poista
  9. Voin kuvitella näitä kuvatessa, että olet saanut hämmentyneitä katseita. :D Tuttu tunne. Mutta täällä ollaan - yllättäen - samoilla linjoilla, mukavuus ja hyvä laatu ovat alusvaatteissa ne tärkeimmät jutut, toki sitten kaunis ulkonäkö siihen vielä liitettynä. :)

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah. Ainahan niitä katseita tulee ;).

      Mukavuus ennen kaikkea ja onneksi nykypäivänä sen ei tarvitse tarkoittaa rumaa! Upeita erilaisia malleja Sloggin valikoimassa!

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig