keskiviikko 23. syyskuuta 2015

TOP 3


Meidän Turkin lomamatka on vielä tuoreessa muistissa ja olen katsellutkin kuviamme päivittäin. Aurinkoa, hotellia ja pelkkää olemista on todella ikävä. Arki on iskenut vasten kasvoja enkä meinaa perässä pysyä.





Ajattelin listata tähän muutamat syyt miksi valita Finnmatkat ja Pascha Bay -hotelli.


1. Erinoimainen asiakaspalvelu


Saimme aivan uskomattoman hyvää asiakaspalvelua ennen matkaa, matkan aikana sekä matkan jälkeen. Hotellin henkilökunta oli superystävällistä porukkaa ja kaikki oppaat sekä Finnmatkojen työntekijät olivat ihanan pirteitä ja avuliaita. Kuinkahan monet kerrat minäkin varmistelin asioita ja aina yhtä kärsivällisesti he jaksoivat minua 'lepytellä'.









2. Upea hotelli ja palvelut


Hotellista, huoneista ja ympäristöstä pidettiin erittäin hyvää huolta. Altaita oli perheen jokaiselle jäsenelle ja ranta oli hotellin takapihalla. Alueelta löytyi myös vesipuisto, minigolf-rata, leikkipaikka, peliluola ja kauppoja. Mehän emme poistuneet hotellilta kuin kerran käydessämme Merirosvo -laivaretkellä. Tekemistä riitti eikä aika käynyt pitkäksi. 




idkuva





3. Minun lomani -sovellus


Tämän sovelluksen avulla näit reaaliajassa kaiken mikä liittyi matkaasi kuten lentotiedot, yleistietoa hotellista, säätiedot, päivän aktiviteetit, jne. Pystyit myös lähettämään viestejä tai kysymyksiä oppaille ja päinvastoin. Lähes joka päivä sovellukseen tuli uutta hyödyllistä tietoa päivän tapahtumista. Tuntui kuin henkilökohtainen opas olisi ollut mukana koko matkan ajan.






Voin lämpimästi suositella kaikille Finnmatkojen Pascha Bay -hotellia Alanyassa.

Heräsikö kysymyksiä? Kysy ihmeessä ja vastaan parhaani mukaan :).


Muutama hyödyllinen linkki:

Finnmatkat

Turkki

Alanya

Blue Village

Pascha Bay -hotelli


*postaus toteutettu Finnmatkojen kanssa.

SHARE:

12 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus :)
    Tuo minun lomani sovellus tuntuu huippu idealta, wau :)

    Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seija :). Se oli superkätevä ja todella hyödyllinen!!

      Poista
  2. Oijoi, kyllä tulee ikävä tuota hotellia ja noita maisemia. Elävästi muistuu omakin loma mieleen ja todellakin tykättiin hotellista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella hyvä hotelli ja upea kokemus :). Voisin hyvin kuvitella meneväni takaisin!

      Poista
  3. Kyllä se aurinko ja loma on vaan jotain sellaista ihanaa, jota jaksaa aina odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella!! Ja loma on aina yhtä ihanaa!!

      Poista
  4. Oi kuinka upelta paikalta näyttää! Todellakin kaipaisi jotakin piristystä itsekin että jaksaisi taas koko piiiitkän pimeän talven... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aivan mieletön paikkka :). Talvella olisi kiva päästä jonnekin lämpimään, mutta taitaa jäädä haaveeksi!

      Poista
  5. Ihania kuvia, varmasti oli huippu matka :) voi nyt alkoi tehdä jo mieli kesää vaikka juurihan se vasta on loppunut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Ja mä haluun takaisin Turkkiin! Oli niin ihana matka <3

      Poista
  6. Lomakuvat <3 Kivaa että jäi palvelusta hyvä j
    kuva! :)

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig