sunnuntai 11. lokakuuta 2015

DIY sängynpääty liitutaulumaalilla


Viime viikonloppuna postasin teille meidän uudesta mustasta seinästä ja kaikesta mitä projektin aikana tapahtui. Kiitos paljon kannustavista kommenteistanne ja niinhän se menee, että virheistä sitä oppii.

Olen jo jonkin aikaa halunnut minille sängynpäätyä ja miettinyt pääni puhki millainen olisi hyvä ja tietenkin edullinen. Keittiön seinää maalatessa lamppu syttyi ja keksin täydellisin ratkaisun ongelmaani. Liitutaulu sängynpääty. Mini suorastaan kiljaisi onnesta, koska hänen toiveensa toteutui ja sai ikioman seinän mihin piirtää liiduilla.


DIY sängynpääty liitutaulumaalilla.

DIY sängynpääty liitutaulumaalilla.



Sängynpäädyn maalaaminen liitutaulumaalilla oli todella helppoa eikä siinä kauaa nokka tuhissut. Varsinkin, kun keittiön seinän mokat olivat tuoreessa muistissa. Olin aluksi maalaamassa päätyä vapaalla kädellä ja ajattelin, ettei sen tarvitsisi olla ihan symmetrinen. Mini oli kuitenkin eri mieltä ja kuuntelin hänen toivettaan. Tein teipeistä suorakulmion muotoisen alueen ja yllättävän suorat reunoista tuli, vaikka paljaalla silmällä niitä mittailin.



DIY sängynpääty liitutaulumaalilla.

idkuva, DIY sängynpääty liitutaulumaalilla.



Ongelmitta ei tämänkään projektin kanssa päästy, sillä ensimmäinen versio oli liian kapea ja häiritsi sen verran, että jouduin leventämään aluetta. Onneksi epäonnistumiseenkin tottuu eikä pidemmän päälle tunnu enää missään ;). 



DIY sängynpääty liitutaulumaalilla.



Tämän näköinen liitutaulumaali sängynpääty on kokonaisuudessaan.



DIY sängynpääty liitutaulumaalilla.


Kiitos vielä kerran Tikkurila. Saitte kaksi haavettani toteen <3

Miltäs DIY sängynpääty näyttää?

//DIY chalk headboard.

SHARE:

32 kommenttia

  1. Voi sinnuu! Ei sulla kyllä kauan nokka tuhise kun toteutat toinen toistaan ihanampia projekteja. Kaunista tuli jälleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiitos!! Mä olin tosi iloinen myös tästä projektista :)

      Poista
  2. Olipas todella veikeä idea :) tuohan on juuri hyvä minille :) hyvä sinä <3

    Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Kiitos paljon! Mustakin oli tosi hauska idea ja oli kiva toteuttaa :)

      Samoin!

      Poista
  3. Loisto idea ! Miten kiva siitä tulikaan ja Wau mikä kellokin tuolla seinällä vilahtaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)). Tuo kello on kyllä ollut tosi kiva :) Täällä pähkäilin noita huopatassuja : http://www.beautyoflife.fi/2015/07/kumpi-on-parempi-minin-huoneessa.html Onneksi päädyin laittamaan ne!!

      Poista
  4. Olen monta kertaa meinannut liitutaulumaalia suhia eri paikkoihin, mutta valmiin taulun ja liitujen käyttö tuntuu sotkuiselta. Eikö sängynpääty ole siis aika epäkäytännöllinen liituiluun? (tippuva liitumateriaali, petivaatteiden sotkeutuminen taideteokseen jne.)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökohtaisesti en koe olevan sotkuista plus ainahan sängyn voi siirtää ja petivaatteet pestä :).
      Kuulin myös, että on sellaisia liitutaulutusseja jotka eivät sotke ollenkaan! Voin kertoa tietenkin kokemukset hieman myöhemmin, kun mini on päässyt tositoimiin :).

      Poista
  5. Hieno!!! Ja tiedätkö, ei se ole epäonnistumista jos ei heti mene putkeen.. Se on juurikin oppimista :) Hyvä sinä, et anna periksi vaan teet loppuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No sinä sen sanoit <3 Yes, periksi ei anneta!!

      Poista
  6. Ihana idea lapsen makkariin! Vaikka vapaasti mittailitkin tuota, niin luulisi että olisit vatupassin kanssa laittanut päätyä kuosiin, heh. Ihanaa sunnuntaita sinulle<3

    VastaaPoista
  7. Onpas kiva idea ja olisipa meidän lastenhuoneissa noin siistiä. Iloa päivään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! No voi kuule, tiedäthän ettei meillä aina todellakaan ole näin siistiä ;).

      Samoin!

      Poista
  8. Hitsi miten kiva idea! Sinä se keksit! :)

    VastaaPoista
  9. Hauska idea varsinkin lapsen sängynpäädyksi! Mini on varmasti innoissaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YeS! Tämä sopii just hyvin lastenhuoneeseen!

      Poista
  10. Voi vitsit, miten siististi oot saanu reunat tehtyä!! Iso peukku! :)

    VastaaPoista
  11. Hieno sängynpääty ja varmasti mieleinen nuorelle neitokaiselle! Miten ihmeessä sait "vapaalla silmällä" noin särmän ja suoran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. No en tiedä. Kaippa, kun nuo välimatkat olivat niin lyhyet niin oli helppoa mallailla :)

      Poista
  12. Näyttää kivalta, ja parhaat DIY-ideat ovat usein niitä selkeitä ja käytännönläheisiä :)

    VastaaPoista
  13. Ihana!! Mäkin haluun meille tollasen!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Oon joskus nähnyt jossain aikuisten makkarissakin tällaisen, vaikkakin se oli just sellanen mageen epäsymmetrinen! En vaa löytänyt millään sitä kuvaa enää mistään.

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig