keskiviikko 28. lokakuuta 2015

väriä aamuihin


Olen huono syömään aamupalaa, vaikka tiedän sen olevan päivän tärkein ateria. Kotona en koskaan ehdi syödä ja kun pääsen töihin nälkä on joko lähtenyt tai sitten unohdan sen työn touhussa. Välillä yritän myös huijata itseäni jättämällä aamupalan väliin, ettei tulisi muka syötyä niin paljoa päivän aikana. Mutta niin kuin kaikki tiedämme sehän kostautuu viimeistään illalla ja tuplaten.



terveellinen aamupala

idkuva



Olen viime aikoina ottanut itseäni niskasta kiinni ja syönyt joka päivä aamiaisen. Smoothiet ovat kovassa huudossa ja olenkin hurahtanut niihin oikein urakalla. Rahka, marjat ja siemenet tehosekoittimeen ja sur-rur. Sain myös viime jouluna lahjaksi 'mix & go' blenderin, joka on helppo ottaa töihin mukaan. Täytyy kyllä sanoa, että on piristävää aloittaa päivä terveellisellä ja värikkäällä juomalla.



terveellinen aamupala

terveellinen aamupala


Syöttekö te aina aamupalan ja jos niin mitä? Olisi kiva saada uusia vinkkejä.

Meneekö muuten teidän mielestä nämä viikot hurjan nopeasti ja tuntuu ettei aika riitä oikein mihinkään? Meillä on taas tällä viikolla joka ilta jotain. Maanantai-iltana jätin oman harrastuksen väliin vietääkseni kahdenkeskeistä aikaa minin kanssa. Oli tosi ihanaa olla vain kotona ilman kiirettä. Illan päätteeksi annoin hänelle vielä selkähieronnan rauhallisen musiikin kera. Ihania hetkiä <3.

//My healthy colourful breakfast.

SHARE:

27 kommenttia

  1. Täällä kyllä syödään aamupalaa ja useimmiten juuri smoothieita, herkkua :) Hauskaa päivää <3

    VastaaPoista
  2. Heikkona norjalaisiin näkkileipiin eli Sigdalin näkkäreitä ja puuro on ajoittain kiva ja siihen kuivattuja Foodin marjoja. Mutta yhtä ilman ei aamu käynnisty ja se on Cafe Latte. <3

    Pirteää päivää ihanuus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nams!!! Kuulostaa hyviltä ja aamukahvi on tosiaan musta :)

      <3

      Poista
  3. Jos lähden aamuvuoroon niin aamiainen on ihan pieni, pika smoothie. Iltavuoroon mennessä tai vapaalla ollessa koetan syödä puuron ja leivän, mehua ja teetä. :) aamiainen on kyllä täälläkin se josta eniten luistaa....

    Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamiaisesi kuulostaa hyvältä!! Mitenhän se onkin niin vaikeeta syödä se aamupala??

      Poista
  4. Minä olen ollut huono aamusyöjä, mutta oppinut aikuisiällä syömään. Nykyinen suosikkikombo on pressokahvia, gluteeniton porkkanasämpylä ja soijajogurttia, granolaa ja kuivattuja banaanilastuja. Syön paljon kasviksia, joten sämpylästä tulee mehevä.

    Smoothie on nopea ja raikas aamuun, itseasiassa aamupalan syöminen lähti näistä liikkeelle ja pikkuhiljaa laajensin. ;) Kivaa päivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, vitsit että alkoi tehdä mieli tuoreita sämpylöitä!! Nams! Pitäisi itsekin alkaa panostaa enemmän aamupaloihin :)

      Poista
  5. Pari kuppia vahvaa kahvia pari ruisleipää ja nyt mulla ollut pari viikkoa Hk-sinisen lenkin himo??? Sinappia ruisleivän päälle, juustoviipale ja neljä palaa lenkki viipaletta, ei kyllä varmaan kauhean terveellistä :( Eilen laitoin puoli lenkkiä pakkaseen, tokasin isännelle, että perskutti jo kolmas lenkki jo menossa ja tämä puolikas lähtee nyt pakkaseen ettei tule syötyä. Luonnonjugurttia ja marjoja tulee myös syötyä, on ihanan raikasta.

    VastaaPoista
  6. Mä en pystyisi lähteä mihinkään ilman aamupalaa! Heti herätessä mulla on aina kiljuva nälkä :) Yleensä syön aamupalaksi puuroa raejuustolla ja marjoilla, mutta viikonloppuisin saatan herkutella smoothiella ja leivällä. Ja toki aamut vaativat myös kaksi kuppia kahvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän se niin on, että pitäisi tottua syömään aamupala ja sillä siisti. Viikonloppuisinkin voisi ottaa tavaksi tehdä vähän jotain spessumpaa!

      Poista
  7. Mulla vaihtelee aamupalat aika suuresti. Hyväksi havaittuja aamupaloja on mm. rahka + marjat, smoothiet, munakkaat (jotka on tehnyt jo edellisenä iltana jääkaappiin ja ne on helppo napata mukaan), keitetty kanamuna sekä muutama kurkku-/tomaattiviipale + mahdollinen näkkäri, kunnon ruisleipä jossa välissä salattia, kananmunaa, leikkelettä sekä tomaattia ja tottakai sitten ihan perus banaani + kahvi-kombo on aika perus. Näillä kyllä jaksaa ja määrät vaihtelee ihan sen mukaan, onko päivän aikana tiedossa treeniä vai ei.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
  8. Kausittain.. joskus joka päivä smoothieta, joskus jopa ruokaa :D ja joskus pelkkä kahvi.

    VastaaPoista
  9. Smoothieita syön minäkin toisinaan, mutta nykyisin useimmiten parin munan munakkaita ja/tai chia-pellavasiemen-hyytelöä ja kahvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oikeen osaa käyttää noita chia siemeniä tai laitan niitä smoothien sekaan, mutta ne kai pitäisi jotenkin turvottaa eka?

      Poista
  10. Minä olen jos yli kymmenen vuotta syönyt aamulla kaurapuuroa. Välillä tökkii oikein kunnolla, mutta se tekee vatsalle niin hyvää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä syön kans joskus kaurapuuroa, mutta aina sitä ei jaksa ja sekaan on pakko heittää lusikallinen hilloa!!

      Poista
  11. Mä olin ennen kanssa huono syömään aamuisin, nyt syön yhden ruisleivän ja marjoja :)

    VastaaPoista
  12. Kahvia ja luonnonjogurttia siemenillä tai uutta Eila luonnonjogurttia marjamyslillä :) Ihanat sävyt lokakuulle!

    VastaaPoista
  13. Aiemmin olen ollut tosi huono aamiaisen kanssa, mutta viimeiset vuodet meillä on syöty lähes joka arkiaamu puuroa ja kylkeen joku hedelmä. Viikonloppuisin sitten herkutellaan pidemmän kaavan mukaan! En olisi ikinä uskonut viisi vuotta sitten että minä söisin joka aamu puuroa, enkä ole edes kyllästynyt siihen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Joo, puuro menee täälläkin hillon kanssa, mutta välillä tökkii pahemman kerran!! :) Voisi kyllä viikonloppuisin hieman paremmin panostaa aamupaloihin :))

      Poista
  14. Ihanat värit kuvissa! Värikkäät smoothiet on niin ihania ja terveellisiä! Hyvä jos syöt aamupalaa vaikka sitten töissä, jos ei heti herättyä maistu. Useille maistuu aamiainen vasta hieman myöhemmin.
    Itse en oikeen tykkää puhua aamuisin kenellekään yhtään mitään ennen kun olen saanut latte-mukini nokan eteen (ihana P!). Mulle ei myöskään maistu iso aamiainen, vaan syön yhden pienen soijajugurtin ennen töihin lähtöä. Meillä on onneksi töissä aina hedelmiä, joten aamupäivän aikana saatan syödä yhden hedelmän ja joskus juoda toisen kupin kahvia. Lounas on arkisin mun lempiateria ja siihen mennessä olenkin jo todella nälkäinen! Syön yleensä niin ison lounaan että pärjään sillä hyvin työpäivän jälkeisen jumppatunninkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos murmeli <3 No P onkin niinihana, kun kantaa niitä kuppeja joka puolelle taloa <3

      Soot niin hyvä syömään <3

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig