tiistai 17. marraskuuta 2015

kukapa nyt ei tykkäisi saada lahjoja?



Mietin eilen hetkellisesti tulevaa joulua ja mitähän sitä taas keksii kaikille lahjaksi. Toisaalta tekisi mieli karata vaikka Karibialle ja unohtaa koko joulu (en ole jouluihminen ), mutta toisaalta onhan se ihana nähdä kuinka jännittävää tämä hössöttäminen on mm. lapsille. 





Antamisen ilo on ehdottomasti paras ilo. Mielestäni on ihana yllättää ihmisiä ja varsinkin lahjoilla, joista tietää heidän pitävän. Eihän sen mikään iso juttu tarvitse olla vaan tärkeintä on se ajatus. Siskollani oli pari kuukautta sitten synttärit ja hän oli jonkin aikaa puhunut yhdestä tietystä purkasta mitä ei ollut löytänyt mistään. Minä löysin kuin löysin meidän lähikaupasta kyseistä makua ja ostin muutaman pussin. Ja voi että kuinka iloinen hän olikaan :). Eihän siinä voi tulla kuin hyvä mieli. Molemmille.






Myös minut on yllätetty. Viimeksi juuri viime viikonloppuna. Sain syntymäpäivälahjan etukäteen perheeltäni ja sain jotain mistä olen haaveillut jo pitkään. Olin kerran ohimennen maininnut asiasta ja se oli laitettu korvan taakse. Ajatelkaa. Se tunne, kun joku on kuunnellut sinua ja haluaa antaa sinulle hyvän mielen, on ihan parasta <3. Kiitos.





Kyllä minä siis myönnän, että on ihana olla antajan roolissa, mutta kyllä tuntuu niin hyvältä olla myös saajan roolissa. Eikä ne lahjat ole tietenkään tärkein asia jouluna tai synttäreinä, ei todellakaan. Mutta se nyt vain on fakta, että toisen muistaminen tuottaa molemmille osapuolille hyvää mieltä.





Kiitos myös Petrille näistä ihanista TuiKubeista, jotka ovat olleet kovassa käytössä.

Onko sinusta kiva saada lahjoja?

//It is nice to surprise people with gifts and it is also nice to get gifts :).

SHARE:

26 kommenttia

  1. No joo, tietty! Mut yhtä ihanaa on antaa :)

    VastaaPoista
  2. Lahjojen saaminen on ihanaa, antaminenkin jos vain keksii hyvän idean. Tuskaisintahan se on, kun läheiselle pitäisi antaa joululahja ja yhtään ideaa ei vain ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin mieltä piristävää :))! Se on kyllä tosi inhottavaa, jos pitää keksimällä keksiä...siitä ei tuu hyvä fiilis!!

      Poista
  3. Upeita kuvia ♥ Ja kyllä, lahjojen saaminen on (tietenkin) kivaa, mutta myös niiden antaminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Molemmat on niin kivaa puuhaa ;)

      Poista
  4. Tykkään niin hirveästi antaa lahjoja ja yllättää jne :) se on mukavaa :) tottakai saaminen myös mutta itselle tärkeämpi tuo antaminen :)

    Aivan ihastuttavat kuvat, ja värit, k a u n i s t a <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuuulla! Antamisen ilo on kyllä niin ihanaa :). .

      Kiitos oikein paljon <3

      Poista
  5. Oi, kun siellä näyttää kauniilta. Onhan se kiva saada lahjoja ja on myös kiva antaa sellainen lahja jota toinen on salaa haaveillut tai tulee totaalisesti yllätyksenä. Pienet ohjelma numerot lahjaksi ovat kivoja, aina ei tartte ole ns.materiaalia se lahja. Anopilla lähi aikoina 70 vuotis synkkärit ja olen jo miettinyt, jos lasten kans tekis yhdessä hälle pienen näytelmän lahjaksi, kun on teatteri ihmisiä. Lasten lahjoista on eritoten jäänyt mieleen esitykset mitä ovat esittäneet.Harmi vaan ko ei ole ollut sitä video kameraa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon! Oi vitsit tuokin oli kiva idea! Esitykset ovat myös hauskoja :)

      Poista
  6. Antamisen ilo on kyllä kaikkein paras, mutta onhan sitä mukava itsekkin saada. ;)

    VastaaPoista
  7. Nooh harvemmin enää toivon lahjoja tai olisi jotain mitä toivoa. :) Ihanaa on antaa kyllä. Joulu on kivaa aikaa, mutta haluaisin skipata ja mennä Latviaan Siljan risteilylle jouluksi. Olisi kivaa mennä valmiiseen pöytään ja ihana Riika on täydellinen joulukaupunki. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai! Mul on toiveita ;D! Mä voisin kans karkaa jonnei kauas pois!!

      Poista
  8. Nuo tuikut ovat kyllä aivan ihania <3

    VastaaPoista
  9. Tottahan toki - lahjat ovat ihania - sekä saatuina että annettuina.
    Ja TuiKubet ovat kyllä upeita!

    VastaaPoista
  10. Lahjojen antaminen ja saaminen on mukavaa :) Tosiaan ei tarvitse olla suurta. Ajatus on tärkein :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näinhän se on :) Ajatus on tärkein!

      Poista
  11. No on! Ja tietty on yhtä ihanaa niitä antaa toisille :))

    VastaaPoista
  12. Lahjominen on kivaa puolin ja toisin, antajana ja saajana. Mutta lahjojakin tärkeämpää on se, kun joku sanoo sinusta jotain kaunista, antaa hyvää palautetta tai kiitosta. Sama tietysti toisin päin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Lahjat ovat ihania! Se on muuten totta!! Kaunista palautetta on tosi kiva saada <3

      Poista
  13. Ihania kuvia ja nuo tuikut! <3 <3 Onhan se ihana saada lahjoja, mutta on kyllä niin ihanaa myös antaa lahjoja, jos voi tuottaa sillä iloa toiselle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3. Niinpä. Molemmat tunteet ovat ihania!

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig