maanantai 1. helmikuuta 2016

kiirettä, projekteja ja hetkessä elämistä


Olipahan taas kiireinen viikonloppu ja eilen illalla noin kuuden aikaan pääsin ensimmäistä kertaa istumaan omalle sohvalleni. Me olemme kyllä niin kiireinen perhe ja menoa riittää. Eipähän käy aika ainakaan tylsäksi. 

Ostin pari viikkoa sitten vaaleanpunaisen tulppaanikimpun piristämään olohuonetta. Aivan ihanan väriset kukat ja mielestäni tuo sävy sopii tosi hyvin mustavalkoisen maailman joukkoon. 






Meillä on muuten pieni projekti meneillään vaatehuoneessa ja toivon sen valmistuvan tällä viikolla. Ei nyt mitään sen suurempaa, mutta pieni kiva lisä tilaan tai ainakin näin uskon. Jää nähtäväksi ;). Mielessä on muutamia muitakin projekteja, jotka vielä muhii mielessä ja katsokaan pääseekö toteutukseen asti.




idkuva


Kyllähän näitä tulppaaneita katsellessa tulee väkistekin kevät mieleen, vaikka yritän elää tässä ja nyt. homevialaura -blogin Laura oli kirjoittanut hyvän postauksen, jossa hän pohti hetkessä elämistä. Aika monissa blogeissa/lehdissä/kaupoissa talvisin odotetaan kevättä, keväällä kesää, kesällä syksyä ja samantien syksyn alkaessa puhutaan jo joulusta. Oletteko huomanneet saman? Tokihan se on kiva fiilistellä tulevaa ja itsekin teen sitä, mutta tänä vuonna haluan entistä enemmän olla läsnä jokaisessa (kiireisessäkin) hetkessä. Ja kyllä, myös näiden loskakelien ja harmaiden päivien kanssa.  

Oikein kivaa viikkoa sinulle.

SHARE:

30 kommenttia

  1. Asia jota olen itsekin pohtinut paljon. Ja ottanut sen teemaksi tälle vuodelle että oikeasti eläisi hetkessä ja nauttisi siitä täysillä :) vaikka itsekin tuohon usein törmään ajatuksissani että aina on siinä seuraavassa vaiheessa jo menossa...

    Ihastuttavat tulppaanit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Mä kans yritän parhaani ja keskittyä juuri tähän hetkeen! Juuri näin. Kyllä mullakin mieli on helposti jossain muualla.

      <3

      Poista
  2. Kauniin värisiä tulppaaneja ja sopii teille täydellisesti <3

    VastaaPoista
  3. Ihanan värisiä tulppaaneja :) Olen saman huomannut näissä blogeissa, juuri kun on joulusta selvitty, alkaa tulla kevätpäivityksiä ja suunnitellaan vähintäänkin pääsiäistä. Minä myös yritän elää tässä hetkessä ja nauttia juuri tästä päivästä, loskineen ja harmauksineen, kaikkineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mustakin olivat niin kauniin väriset!!

      Yep, sitä käy usein blogimaailmassa, mutta myös lehdissä! Aina ollaan menossa eteenpäin. Onhan se kiva fiilistellä, mutta nyt just mä haluun olla tässä!! :))

      Poista
  4. Kaunista! <3

    Sama asia on käynyt omassakin mielessä. Ja alkoipa myös hieman ärsyttämään, kun melkeinpä ei joulu ollut loppunut niin jotku alkoivat jo keväästä puhumaan. Keskellä talvea. Pääsisi se kevät sana itselläkin tässä viikonloppuna, mutta ihan sen vuoksi että sää oli kaikkea muuta kuin sydäntalvella. Nautitaan kuitenkin nyt vielä tästä talvesta ja kaikista ihanista hetkistä mitä on just nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Mua kanssa alkoi ärsyttää :) Hih! Ja siis ei siinä ole mitään pahaa ja kaikki tekee juuri siltä miltä tuntuu! Itselläni vain nyt sellainen tilanne, että haluan parhaani mukaan elää hetkessä :)

      Poista
  5. Kauniit tulppaanit! Minäkin mietin yksi päivä sitä, että monilla on jo kiire kevääseen, vaikka nythän eletään vielä täysillä talvea. Yhdessä postauksessa kirjoitinkin, että minä haluan nauttia tästä hetkestä: kynttilöistä, taljoista ja torkkupeitoista. Ja myös niistä tulppaaneista, talvea kuitenkaan unohtamatta. Keväästä ehtii nauttia, kun on sen aika :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Siis talvihan vasta alkoi, vaikkei nyt ehkä just ulkona näytä siltä :). Yep, kevättä ehtii fiilistellä <3

      Poista
  6. Ihanat tulppaanit ja vitsi olet taitava, kun osasit ottaa kuvan ilman, että sinua näkyy. Aina kun otan kuvia heijastavista pinnoista, niin siellähän minä.

    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha!! Kaikki keinot kehiin. Laittaa katsos ajastimen päälle ja sit juoksee toiseen huoneeseen :DDD

      Poista
  7. Nimenomaan - eletään hetkessä. Nyt on talvi, vaikkakin vähän tylsänlainen. Kevät tulee kun tulee. Ihan riittävästi pitää elämässä kuitenkin elää aikataulujen ja ennalta suunniteltujen juttujen kanssa, että kaikki muu täytyy elää tässä ja nyt.'

    Ihanaa uutta viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua niin harmittaa, että vuodenajat Suomessa jäävät niin laihoiksi!! Ennen sentäs saatiin lunta :))

      Tässä ja nyt on just hyvä !

      Poista
  8. Nuo tulppaanit ovat mielettömän kauniit. Sopivat sisustukseen ja kodin yleisilmeeseen tosi hyvin. Kiitos eilisestä FB-jaosta. Ja iloa uuteen viikkoon!

    VastaaPoista
  9. Hih, miehän olen jo ihan keväässä, kun piti jo pari viikkoa sitten stailata koti kevääseen (yhtä jutskaa varten)... Nyt ei sitten meinaa tajuta missä mennään! Mutta meillä paistaa aurinko ihan kybällä ja se jos mikä herättää talviunilta :)

    VastaaPoista
  10. tulppaanit on kevään ihana ilopilkku.
    Voi kun teillä on kaunista.

    VastaaPoista
  11. Beautiful tulips and I like the vase as well.

    VastaaPoista
  12. Tunnustan. Minäkin aina odotan (hirveän paljon) tulevaa - mutta muistanko elää hetkessä? Täytyy myöntää, että ehkä blogissa ei näy, mutta muuten kyllä. Joulukuussa on ihanaa käpertyä glögin kanssa sohvannurkkaan ja keväällä tepastelen terassilla ja hengitän syvään kevätilmaa jne. Mutta kirjoituksesi kyllä pisti ajattelemaan; pitäisi pysähtyä vielä enemmän hetkeen, myös tähän harmaaseen hetkeen ja muistaa elää.

    Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Ja eihän tietty kaikki näy blogissa mitä elämässä tapahtuu :)

      Mullakin tosiaan elämässä vaihe, että haluan oikeasti yrittää olla just tässä ja se on tietty mun oma juttu! Senkin takia ehkä ärsyttää sitten yleinen hössytys, hah!

      Ja niin kuin aina. Jokainen tyylillään!!

      Poista
  13. Hyvin sopii vaaleanpunainen mustavalkoiseen. Pehmentää juur sopivasti :)

    VastaaPoista
  14. Lehdissä odotetaan kyllä aina jotain! Nyt oon niin kipeä, että odotan kyllä kevättä ja lujaa, jos pääsis taas käveleen. :D Jokohan kohta ostaisi ekat tulppaanit, kauniita ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin odotetaan ja koko ajan jotain tapahtuu!Huoh!

      Tsemppiä sinne <3

      Poista
  15. Amen! Olen samaa mieltä, ei todellakaan pitäisi hätäillä liian aikaisin vuotta eteenpäin, vaan elää ja nauttia siitä hetkestä, mikä on parhaillaan menossa. Ainakin minusta tuntuu, että nimenomaan se tekee ihmisen onnelliseksi - kun nauttii tästä ja nyt, eikä koko ajan yritä ennakoida, pohtia ja odottaa tulevaa. <3

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig