sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

nyt kyllä harmittaa


Olipas ihana päivä eilen. Yllättävä kutsu valmiiseen aamupalapöytään oli juuri mitä tarvitsin ja mikäs sen parempaa kuin viettää aamu rakkaiden ihmisten seurassa. Sen jälkeen pääsin Fridan inspiroivalle valokuvauskurssille ja oli tosi hauska nähdä vanhoja tuttuja sekä tutustua uusiin ihmisiin. 

Eli eilinen päivä ei harmita ollenkaan vaan meidän keittiön verhot. Muistatteko, kun hain vähän kotoisuutta persoonattomaan ruokailutilaamme? Sain aivan mielettömän hyviä vinkkejä sekä teiltä lukijoilta että lähipiiristä. Ostin Hobby Hallista vaaleanharmaat pellavaverhot, jotka toivat juuri sitä lämpöä mitä hainkin. Nyt kuitenkin valoisuuden myötä olen huomannut niiden taittavan hieman lilaan tai punertavaan päin. Blaah! Ei ollenkaan sitä mitä halusin plus materiaalikaan ei miellytä sitten ollenkaan. 



idkuva



Näkeekö sen kuvista? Viimeisen vuoden aikana on tullut todella vähän hutiostoksia ja nyt harmittaa tosi paljon, että näin kävi. Meillä on olohuoneessa H&M:n pellavaverhot, joihin olen ollut enemmän kuin tyytyväinen. Jostain syystä en joulun alla raaskinut ostaa niitä korkean hintansa vuoksi ja päädyin muutaman kympin halvempiin Hobbarin verhoihin. Todella huono veto. Kaikista eniten kyrsii kuitenkin se, että lupasin itselleni etten enää 'ikinä' osta korvikkeita vaan juuri sen mitä haluan. No nyt meni 50 euroa kankkulan kaivoon, joka ei tietenkään maailmaa kaada, mutta tajuatte varmaan pointtini.










En millään raaskisi ostaa uusia verhoja, mutta tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän olevani pian H&M:n sivuilla klikkailemassa jommat kummat verhot ostoskoriin. 

Kumpi väri sinun mielestäsi sopisi paremmin ruokailutilaan? Vaalean- vai tummanharmaat?

Oikein rauhallista sunnuntaita kaikille.

SHARE:

34 kommenttia

  1. Älä kuitenkaan liikaa harmittele, jos niin harvoin tulee huti ostoksia niin hattua nostan :)

    Tuo on itselle meinaan kovin tuttua. Jos tietyissä jutuissa jossain säästää niin saatan hyvinkin valita halvimman ja sitten saattaakin harmittaa. Itsellä vaan vielä usein tätä käy. Joskus tosin yllättää positiivisesti ja halvempi saattaakin olla parempi :)

    Tummille ääni :)

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, totta! En jää liikaa märehtimään!

      Juuri näin ja viime vuosien aikana olen oppinut, ettei köyhällä ole varaa ostaa halpaa ;)

      Samoin <3

      Poista
  2. Kenties vaaleat sinut tuntien. ;) Kehität vielä noista vanhoistakin jotain kivaa hei. Aurinkoa sunnuntaihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä sit ne vaaleat, eikö?? :)

      HEI, arvaa vaan sainko idean sun kommentin jälkeen ;)

      Poista
  3. Myy ne hutiverhot facekirpparilla ! Varmasti saat myytyä ja sitten satsaat uusiin :)

    Vaaleille peukku <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pitää kokeilla jos menis..tai ehkä pöytäliina?? Hmm...

      Poista
  4. Ymmärrän että harmittaa. Ja kuvista huomaa kyllä verhojen taittavan violettiin... Mäkin ehdotan, että myyt ne facen kirppiksellä, niin saat edes vähän rahoja takaisin ja sitten ostat vaaleanharmaat H&M:n verhot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, niin huomaa. Ugh!! Täytyy kokeilla, jos sais myytyä!!

      Poista
  5. No voihan harmi tuota verhoasiaa :( Elämä on välillä tällaista(kin). Ehkä verhot voisi tuunata uudelleen, vähän fiksailla niitä, tai ottaa käyttöön lakanana tms? Tai sitten eteenpäinmyynti, kierrätys, hmmm ehkä joku muu uusi idea? Minille askarteluihin? :)

    Harmitellaan yhdessä, mullakin on nyt iso harmitus päällä... :( mutta jospa tämä tästä meillä vielä iloksi jotenkin muuttuisi ja oikea ratkaisukin. Ääni kuitenkin vaalealle, tai hei entä kuten meillä, ei verhoja ollenkaan. :D :) - Ihanan ilmavaa on!

    Katse aurinkoon, eteen ja ylöspäin, sekä iso sylillinen haleja ja armollisuutta murunen <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ei siis tietenkään maailmaa kaada, mutta vähän harmittaa :).

      Kiitos kivasta kommentista. Katsotaan keksinkö jotain verhoista vai myynkö etiäpäin :).

      Poista
  6. Vaalea...jos olisi syksy sanoisin ilman muuta, että tuo tumma...se on enemmän mieleeni..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaalea näyttää tosi kauniilta! Pitää ehkä käydä paikan päällä hypistelemässä, ettei vaan käy samoin kuin edellisten!

      Poista
  7. Eivät ne kuvissa ollenkaan pahoilta näytä, mutta ymmärrän täysin, miten paljon tuo voi ottaa omaan silmään ja hutiostos harmittaa aina.
    Meillä Annon harmaat pellavatyynynpäälliset olivat mun silmään harmaat tasan siihen saakka, että meille tuli harmaa sohva. Sen jälkeen sävy oli liian lila ja päädyin siirtämään tyynyt terassikäyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä näen sen taiton kuvissakin :)) Hah! Hassua miten tuo harmaa taittaa lilaan..outoa! Katsotaan mitä keksin näille...

      Poista
  8. Höh, onpas tylsää, että verhojen väri ei ollut lopulta aivan nappivalinta:/ Vaaleat verhot ehdottomasti tuomaan valoa kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Mä mietin kanssa noita vaaleita..näyttää tosi kauniilta!

      Poista
  9. Ääähh, tylsä juttu! Ja niin tuttu tilanne. Mä harmittelen parhaillaan sitä, että menin ostamaan alesta lenkkarit, jotka ei sitten olekaan hyvät. Sinne meni 80e kankkulan kaivoon!
    Annan äänen nyt kevään korvalla vaaleille verhoille, syksyllä antaisin tummille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vähään tylsä! Eihän nyt yks 50 e maailmaa kaada, mut ärsyttää vaan hutiostos ja turhaa rahanmenoa. Voi harmi sinunkin lenkkarit!

      Vaaleat ovat tosi kauniit :)

      Poista
  10. Minulla kävi sama juttu (tosin Annon harmaa pellava), ikkunoissa olivat ihan lilat. Suihkuttelin kloritilla ja niistä tuli kivat tyttären huoneeseen, muuttuivat siis hailakan vaaleanpunaisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm..eli mitä siis kloriitti teki niille?? Ok, eli en siis näe vain näkyjä värin taittamisesta :))

      Poista
  11. Minusta verhot näyttävät kauniilta, ainakin kuvissa! :) Mutta tiedän sen tunteen kun ei vaan miellytä itseään. Siihen ei edes voi tottua, koska se jää ärsyttämään niin pitkäksi aikaa, että tilalle saa jotain uutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mutta valitettavasti minua häiritsee tuo väri! Blööh! Mutta katsotaan nyt vielä hetki, jos silmä tottuisi......;)

      Poista
  12. Voi harmitus, tiedän kyllä tuon tunteen ja itsekin samaisen päätöksen olen tehnyt, että mieluummin vaikka odottaa ja ostaa sen "oikean" vaihtoehdon kuin jotain muuta. Mutta välillä näitä lipsahduksia sattuu kaikesta huolimatta. Vaaleita verhoja ehdoton minäkin näin kesää kohden. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin ja sit meen ja ostan jotain mikä oli vain pari kymppiä halvempi! Ugh! No mutta oh well. Tekevälle sattuu ;)

      Poista
  13. Voihan hitsiläinen sentään... pellavan väreissä on kyllä aika paljon eri värivariaatioita. Harmi! Minäkin innostuin juuri vaihtelemaan verhoja, mutta meille ei tule pellavaa, vaan jotain ihan muuta :) Mä tarviin vain lisää nipsuja ja napsuja, että saan kaikki paikoilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, nähtävästi on ja en edes huomannut tuota taittoa talvella, mutta nyt luonnonvalossa sen erottaa heti!

      Kiva nähdä mitä sinä olet siellä keksinyt ;) Niksi-Nikkari!

      Poista
  14. Mutta nuohan on aivan ihanat! Sopivat tosi hyvin tuohon tilaan ja pienet sävyerothan tuovat vain mielenkiintoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mäkin olen sävyerojen kannalla, mutta tämä sävy ei miellytä silmääni :)

      Poista
  15. Mulla tismalleen samat verhot,eikä kyllä missään valossa taita lilaan,saatikka vaaleanpunaiseen.Outo juttu!Itse olen tosi tyytyväinen verhoihin.Minusta nuo sopii teille tosi hyvin ja pieni lilaan taittaminen on hurmaava.-sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi outo joo tai ehkä sitten vaan minä näen sen! Ehkä enemmän violettiin taittaa kuin punertavaan! Tosi kiva kuulla, että olet tyytyväinen ja nämähän ovat vain makueroja. Pidän tosiaan lilasta, mutta keittiöömme se sävy ei sovi!

      Poista
  16. Ja noi verhothan kannattaa pestä ennen käyttöönottoa.Lähtee se kova tärkki pinnasta pois ja materiaali muuttuu pehmeäksi.Joka kerta pestessä paranee:)-sanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, ok kiitos tästä vinkistä! Täytyypäs vielä kokeilla tuota :)

      Poista
  17. No voi höh! Mutta tuon liilan taittaminen on mielestäni silti kaunis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitos. Ja siis mähän rakastan lilaa esim. vaatteissa, mutta tässä yhtälössä ei mielestäni toimi!

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig