perjantaina, heinäkuuta 29

beauty of life: vihdoinkin kauniit kynnet


Olenhan kertonut teille, että kynteni ovat todella huonossa kunnossa tai siis oikeastaan ihan järkyttävässä? Revin ja puren niitä, leikkaan kynsinauhojani ja etenkin silloin, kun olen hermostunut tai tylsistynyt. Olen kokeillut kynnelit ynnä muut, mutta ei siihen mikäään auta. Mulla on muutenkin nakkisormet ja kun kädet ovat hirveässä kunnossa niin näky ei todellakaan ole kaunis.


Kauniit kynnet ja kynsinauhat.


Sain The Body Shopilta testiin manteli kynsi ja kynsinauhaöljyn. Olen haaveillut kauniista kynsistä jo iät ja ajat, mutta jotenkin se on vain tuntunut mahdottomalta saavuttaa. Tottakai voisin käydä laitattamassa rakennekynnet, mutta henkilökohtaisesti en halua maksaa joka kuukausi niistä montaa kymppiä. Onneksi en maksanut, sillä tämä pieni kynä muutti kaiken. Aluksi laitoin öljyä nauhoihin aina silloin tällöin enkä oikein uskonut, että saisin nämä nakit saisi mitenkään kauniimmiksi. Kun muutosta alkoi näkyä sivelin öljyä päivittäin ja mukaan tuli Hamppu -käsirasva. Koko projektiin meni ehkä kuukausi ja kynteni ovat parhaimmassa sekä vahvimmassa kunnossa kuin ikinä. 


idkuva, Kauniit kynnet ja kynsinauhat.


Ja mun täytyy sanoa, että olo on paljon naisellisempi ( vaikka nakin muotoiset sormet eivät ole kadonneet ) eikä tarvitse joka kerta hävetä kätellä ja pitää käsiä 'piilossa'. 

Kuinka hyvin sinä pidät käsistäsi ja kynsistäsi huolta?


*tuote saatu testiin The Body Shopilta
SHARE:

27 kommenttia

  1. Tää olis niin mulle! Täytyy koettaa ehdottomasti :) kiiiitos vinkistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, siis suosittelen ehdottomasti :) Ole hyvä!

      Poista
  2. Nooh... Aika huonosti tulee pidettyä huolta. Tätä voisikin kokeilla! :) Sinulla ainakin hoito toiminut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niin täälläkin ennen, mutta nykyään jaksan panostaa!

      Poista
  3. Näyttää että kyntesi ovat tosi hyvinvoivat, kauniin luonnolliset. <3
    Ihanaa lomaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sitä ne ovat nyt :)) Vihdoinkin!

      <3

      Poista
  4. Onpa tosi hyvinvoivan näköiset kädet ja kynnet! Mä olen aina ollut laiska ihon/kynsien hoitaja ja sen kyllä huomaa. Suurin ongelmani on kynsien liuskoittuminen. Luultavasti runsas käsienpesu ja erityisesti käsihuuhteen käyttö töissä kuivattavat kynsiä hurjasti. Pitäisi muistaa hoitaa käsiä enemmän. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anu! On aivan mieletöntä, kun ei tarvitse koko ajan olla häpeämässä kynsiä!!

      Mul kanssa liuskottui, mutta tämä aina on auttanut siihenkin!! Suosittelen kokeilemaan!

      Poista
  5. Olen opetellut mitämään kynsistä ja käsistä huolta. Mavalan öljy kynsille on ollut käytössä, mutta tuotakin voisi kokeilla. Kiitos vinkistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Tämä on toiminut minulla tosi hyvin ja antoi uskoa kauniimpiin käsiin/kynsiin!

      Poista
  6. Nyt näyttävät kynnet hienoilta! Itselläni käsien/kynsienhoito rajoittuu melkeinpä rasvaamiseen ja leikkaamiseen. Joskus aniharvoin laitan kynsilakkaa.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen itsekin todella tyytyväinen :)

      Mäkään en ole mikään kynsilakan käyttäjä, mutta väritön lakka toimii aina!

      Poista
  7. Mä oon käyttänyt jo pitkään kynsinauhaöljyä ja on ollut kyllä mahtava aine :)

    VastaaPoista
  8. No kuule näyttää tosi hyviltä. Purin kynsiä 19v asti ja lopetin, koska en halunnut näyttää epävarmuuttani. Johtuenko puremisesta, mutta kynteni katkeilevat helposti, eli kauniita kynsiä ei oikein saa millään ja jos saa, niin eikös kohta joku katkea.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :). On nämäkin välillä katkeilleet, mutta sitten vaan uudestaan kasvattamaan! Ihanaa, ettei tarvitse hävetä kynsiä!

      Poista
  9. Tätähän pitäisi koittaa, kynnet ja kynsinauhat on tosi huonossa kunnossa ja kauniita niistä ei varmaan koskaan saa, kiitos kynsien pureskelu nuorena, mutta jos edes vähän paremmat....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästä :). Mä oon kans jyrsinyt kynsiä monen monta vuotta ja nyt vihdoinkin ovat suhteellisen kunnossa!

      Poista
  10. Mulla tulee vaiheittain kynsi-innostus. Joskus ne ovat pitkät ja melko vahvat, mutta kun yksi katkeaa, katkeaa niitä yleensä rypäs ja koko homma jää. Olen stressin alla kova puremaan kynsinauhoja ja kynsiä myös, jota itsekin hiukan häpeilen. Nyt kynnet on taas kasvatteluvaiheessa ja yritänkin pitää niitä vahvana mm. Lumenen CC-lakan avulla. Tämä voisi olla mulle hyvä tuote, joten pitää käydä tsekkaamassa ensi kerran löytyykö sitä meidän JKL TBS:stä.

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta. Mulla on jostain syystä keskisormen kynnet molemmat katkenneet muutamaan otteeseen!

      Mä huomaan myös purevani kynsiä stressin alla, epävarmoissa tilanteissa ja jos mielessä jotain astetta diipimpää!

      Tämä tuote toimi mulla tosi hyvin!

      Poista
  11. Tuota kohden pitäisi itsenikin mennä! Nyt kynnet niin kamalassa kunnossa, että ei kehtaa edes näyttää. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mä en kanssa kehdannut näytellä näitä räpylöitä ennen. Nyt esittelen niitä koko ajan ;D

      Poista
  12. Oho, tämä tuote täytyy ehkä käydä hakemassa kotiin. En ole oikein hyvä kynsien huoltaja, lakkaa vaan pintaan ja menoksi...ehkä pitäisi muistaa oikeasti hoitaakin niitä ♥

    VastaaPoista
  13. Vautsi, tätä pitäisi itsekin testata! Mun kynnet on aina kans ihan hirveässä kunnossa ja haaveilen rakennekynsistä, mutta en myöskään raaski niistä montaa kymppiä kuussa maksaa! :/ Täytyypä käydä Body Shopissa seuraavalla naapurikaupungin reissulla (niin, meiltä täältä tuppukylästä kun ei edes Body Shopia löydy ;) ) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli sama. En vaan raaski maksaa niin paljon kuussa.

      Käy ihmeessä katsomassa tai nettikaupastakin voi tilata ;).

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig