lauantai 9. heinäkuuta 2016

itsensä vähättely - se loppu nyt


Olen aina ollut huono ottamaan kohteliaisuuksia tai positiivista palautetta vastaan. Tottakai ne tuntuvat kivoilta sitä en kiellä. Mutta se, että uskoisin niihin, onkin eri asia. Olen pitkän aikaa ihmetellyt miksi näin on ja saanut siihen viime vuosien aikana vastauksen. Äiti ei ollut oikein koskaan tyytyväinen muhun ja olisin aina voinut tehdä kaiken paremmin. Jos sain esim. kokeesta 10- hän ihmetteli miksen saanut täyttä 10. Jos siivosin huoneeni tai laitoin pyykit kuivumaan hän tuli aina korjaamaan jonkun kohdan, koska se ei oltu tehty 'täydellisesti'. En muista, että hän olisi ikinä kehunut mua tai saavutuksiani sen koommin. Tosi surullista eikä ihme, ettei itseluottamus ole ollut elämän aikana hirveän korkealla.





Sen myötä olen myös itse vähätellyt itseäni sekä saavutuksiani. Jenkeissä asuessani painoin kahta duunia, 7 päivää ja 72 tuntia viikossa... ai niin ja siihen päälle kävin vielä 5 kertaa viikossa salilla. Muistan saaneeni kommentteja kuinka reipas olen ja ihmettelyä miten jaksan.  Olin vielä 7 kuukaudella raskaana, kun vedin samaa tahtia. Vastaukseni oli: kyllähän nyt kuka tahansa pystyy tähän ( vaikkei tosiaankaan pysty ). Muuttaessani Suomeen kävin täyspäiväisesti töissä, olin YH ja opiskelin itselleni tutkinnon. Mitäs sitten? Eihän siinä mitään erikoista ole! Huoh. En osaa antaa yhtään credittiä upeista suorituksistani, kun mun pitäis oikeesti sanoa itselleni, että sä oot kunnon SUPERWOMAN!!!!!! YOU GO GIRL!!!






Sain viime viikolla muutaman kauniin kommentin. Ensiksi Kristiina Meidän mökki ja kaupunkikoti -blogista oli tuonut blogini esiin postauksessaan. Hän oli kirjoittanut todella kauniisti mitä mieltä on kirjoituksistani ja se tuntui tosi hyvältä. Sitten ystäväni pari perheenjäsentä kehui kuviani ja sitä kuinka olen kehittynyt valokuvaamisessa ihan hurjasti. Mun kuvia katsellessa jää kuulemma tosi hyvä fiilis. Siis äääk. Mä ihan kiemurtelen, kun mietinkin noita sanoja. Aivan ihana kuulla ja melkein kyynel tulee silmään, mutta samaan aikaan se (äidin) ääni muistuttelee, että kyllähän sitä parempikin voisi olla. Tällä kertaa kuitenkin haistatin äänelle pitkät ja nautin koko kehollani palautteesta ja siitä hyvästä fiiliksestä, jonka kommentit saivat aikaan. Ja lupaan, että tästä lähtien otan avosylin vastaan kaiken positivisen palautteen ja muistan antaa sitä itse itsellenikin. Enkä tarkoita, että musta mikään leso tulee, mutta terveellisellä tavalla tyytyväinen omiin juttuihin.  On aika ottaa taas askel eteenpäin ja lopettaa tämä itsensä vähättely.



idkuva


Kiitos.

Muistakaa kehua ja antaa positiviista palautetta teidän pienille pirpanoille <3 He tarvitsevat sitä.

Onko sinun helppo ottaa kehuja vastaan? 


SHARE:

20 kommenttia

  1. Mahtava kirjoitus - jälleen! Tässä on opittavaa minullakin, itselläni ihan erilainen tausta, kannustusta on kyllä tullut tarpeeksi, mutta luonne (?) ilmeisesti sellainen, että kohteliaisuudet ja kiitokset eivät mene perille asti. Itsensä vähättelyllä on aika kauaskantoiset seuraukset ja se vaikuttaa laajalti omiin valintoihin ja sitä kautta koko elämään. Tsemppiä meille molemmille, hienoa, että olet oivaltanut tämän! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinä ihana Jenni <3

      Näinhän se menee. Se vaikuttaa kaikkeen ja kaikkiin :( Ja kuinka ikävää? Jos emme itse ole itsemme puolella niin ei kukaan ole!!

      Tsemppiä <3 <3

      Poista
  2. Upea aihe kirjoittaa! Tähän voi niin samaistua. Usein puheen aiheena kotonakin on. Niin paljon harjoiteltavaa asiassa. Asiaa usein nykyään miettineenä toivon pienin askelin etenevän.

    U p e a a sinä <3 olet tässä hyvässä saumassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täällä kanssa pohditaan aihetta ja asiaa niin paljon ystävien kanssa! Ei ole helppoa ja vie kauan aikaaa, mutta sen arvoista <3

      Kiitos <3

      Poista
  3. Hyvä lupaus ja hei tekstisi ovat ainutlaatuisia, avoimia ja raikkaita ja niin rehellisiä ja kuvat kauniita.

    Mutta miten voi uskoa kehua, jos ei itseensä usko, sama ongelma täällä. Minuakaan ei lapsena kehuttu, se ei nyt vaan kuulunut sen ikäpolven kasvatukseen, ne isovanhemmat, vaikka muutoin olivat rakastavia tukipylväitä, niin suullisesti ei osattu kehua, joten väkisinkin sitä on ihmeissään ja kiemurtelee jos joku kehuu.

    Hyvä päätös! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos niin paljon Tiia! Merkitsee minulle paljon ja hei, mä uskon sua ;) <3

      Joo, ei voikaan. Eli täytyy eka just hoitaa se itsensä uskominen kuntoon. Sitä täällä ollaan just tekemässä ja sitä kautta usko muiden sanomisiin vahvistuu <3

      Ei oo muakaan kehuttu ja muistan äitini ihmeteleleen aikoinaan miksi kehuin tytärtäni! Huh!!

      Kiitos <3

      Poista
  4. Hyvä postaus! Niinpä, kuinka muistaisimmekaan antaa tuota positiivista palautetta muille ja ottaa myös positiivinen palaute vastaan. Muistan kuinka vihkipappimme sanoi: "Yksi negatiivinen ja kolme positiivista!" Joten, näillä eteenpäin! Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. You go girl! Sä todellakin oot supernainen <3 Mulla on ollut kanssa välillä vaikeeta ottaa kehuja vastaan, jotenkin edelleen vähättelen esim. omaa blogiani, jos sen joku tuttu joskus ottaa puheenaiheeksi. Itsellänikin taustalla alkoholisti äiti, jonka kanssa oppi olemaan "aina varpaillaan" ja kulkemaan seiniä pitkin, etten suututtaisi häntä. Koulussa olin myös aina hyvä, mutten kuitenkaan täydellinen. Vasta nyt aikuisiällä olen yrittänyt opetella olemaan ylpeä saavutuksistani. Toki siinä on auttanut kannustava puoliso ja hyvä ystäväverkosto, jonka olen aikuisiällä rakentanut. Viimeisin herätys itselleni olikin se, kun pääsin ensimmäisellä yrittämällä taiteiden tiedekuntaan opiskelemaan. Se kun on oikeasti aika kova juttu ja täysin omilla ansioilla sen tein. Siitä olenkin yrittänyt iloita ja ottaa hymyssä suin onnitteluja vastaan.

    Hyvän päätöksen olet siis tehnyt, etenkin ku sä olet oikeasti aivan ihastuttava ihminen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yey!! Kiitos paljon kauniista sanoistasi <3

      Mä kans vähättelen tätä mun blogia niiiiin paljon, et oikein tuntuu pahalta sen puolesta! Aina. En ees kehtaa kertoo jengille, et pidän blogii, koska 'nolottaa'.

      Sun kouluun pääseminen oli kyllä todella hieno juttu ja saat olla ylpeä itsestäs ja mäkin oon susta :))!

      Poista
  6. Osuva aihe. Aina löytyy niitä parempia ihmisiä, joihin helposti itseään vertaa. Kunpa vain osaisi olla ylpeä omista aikaansaannoksista. Meillä on kans suvussa se huono piirre, että toisia mielummin vähän mollataan, entä kannustetaan. Onneksi itse osaa ottaa sen nykyään huumorilla, mutta lapsena se otti koville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! Niinhän sitä löytää, vaikka se on niin turhaa! Aina on joku kellä on (muka) paremmin asiat!!

      Yep, ja se mitä lapsena tapahtuu jää tonne selkärankaan ja sieltä on vaikea päästä ylös. Tsemppiä ja suosittelen kannustamaan mollaamisen sijaan <3

      Poista
  7. Loistava aihe jälleen kerran! Mä luulen että itsensä vähättely ja vaikeus ottaa kehuja/kiitosta vastaan on meidän suomalaisten perusluonteessa. Ollaan muka niin vaatimattomia ja huonolla itsetunnolla varustettuja. Ei toki päde kaikkiin, mutta kyllä meissä on iso ero verrattuna moniin muihin kansallisuuksiin.
    Olen tietoisesti opetellut ottamaan vastaan kehut ja kiitokset ja kiittämään niistä sen sijaan että vähättelisin. Tuntuu aika mukavalta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu <3

      Varmasti onkin osa suomalaista perusluonnetta, vastaanottaminen ja antaminen! Ihan kamalaa. Onneks nyt kuitenkin näyttää siltä, että entistä enemmän jengi alkaa omaksumaan tän tavan..eli sen, että kehuja ja kannusta jaetaan eikä pidetä sisällä :))

      Ihana kuulla ja niin aion mäkin tehdä <3 <3

      Poista
  8. Tämä voisi olla minun kirjoittamani. Itselleni ääni on isäni, joka osasi vähättelyn. Se ääni ei lähde mun päästä, vaikka isäni on jo kuollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin äiti on kuollut ja ääni on silti päässä :((!! Ajattella kuinka pitkälle ne kantaa ja kuinka vaikea niistä on päästä eroon!!

      Poista
  9. Minun sukupolveni lapsille opetettiin ettei pidä luulla itsestään liikoja. No eipä olla luultukaan. Mutta hyvältä tuntuu kun saa kannustusta tai kiitosta hyvin tehdystä työstä tai vastaavasta.
    Onneksi jo tässä iässä aika hyvin tietää, missä on hyvä ja missä voisi vähän petrata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mun äiti ja mummi kans oli sellasii, ettei saa olla liian ylpeä. Ja heille se oli jopa sitä, että kehui jostain tosi pienestä jutusta itseään! Huh!

      Poista
  10. Loistava kirjoitus, hyvä muistutella välillä itseäänkin asioista joita vähättelee ja pienentelee sen sijaan että ottaisi kehut tyytyväisenä vastaan. Selkeä ikäpolvien kulttuurierohan tässä varmaan on olemassa myös; itsekin kuulun siihen ikäpolveen joka kasvatettiin vähän painamaan omaa itseään alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :). Jep, onneksi nykyajan nuoret osaavat olla paljon positiivisempia <3

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig