lauantai 27. elokuuta 2016

ai miten niin tekstitaulut on out?


Ystäväni lähetti mulle muutama viikko takaperin videolinkin, jossa puhuttiin kuinka vaaleat kodit, tähtityynyt, sisustustarrat ja mietelausetaulut ovat alkaneet kyllästyttämään jengiä. Repesin aivan totaalisesti, koska siinähän kuvailtiin tasan tarkkaan meikäläisen koti. Se oli toki vain joidenkin ihmisten mielipide, mutta olen itse asiassa keskustellut samaisesta aiheesta ammattilaistenkin kanssa. Esimerkiksi sisustuslehdet eivät ole tällä hetkellä kiinnostuneita kliinisen moderneista valkoista kodeista vaan sen sijaan omaperäisistä ja erikoisista sisustuksista. 


Tekstitaulut sisustuksessa.

Tekstitaulut sisustuksessa.

Tekstitaulut sisustuksessa.



No, näinhän se yleensä menee. Trendit muuttuvat ja vaihtuvat nopeammin kuin pikajuna Tampereelle eikä meinaa mukana pysyä. Onneksi ei tarvitsekaan vaan jokainen tekee kodistaan juuri sen näköisen ja oloisen kuin haluaa. Aloin kuitenkin käymään kotimme nurkkia läpi ja täytyy todeta, että meillä on kyllä aika monta tekstitaulua, hahaha. Mut hey, mä tykkään ja saavat olla niin kauan, kunnes alkavat ahdistamaan. Oon kertonut monen monta kertaa, että saan voimaa ja puhtia päiviini näistä pienistä lauseista. Mieti nyt herätä joka aamu ja ekat sanat, jotka näet ovat ' love yourself '. Emmä tiedä voiko päivä paremmin alkaa <3.



Tekstitaulut sisustuksessa.

Tekstitaulut sisustuksessa.

Tekstitaulut sisustuksessa.


Kyllästyttääkö teitä vaaleat kodit? Onko teillä aikeissa hankkia jotain normaalista poikkeavaa kotiinne?


//White homes starting to get boring?



SHARE:

34 kommenttia

  1. Heh, ei kyllästytä, ei! Voiko vaaleaan koskaan kyllästyäkään, kun valkoinen sopii pohjaksi niin monelle, piristystä ja vaihtelua tulee jo pienillä jutuilla, kun pohja on kunnossa. :) Eli täällä(kin) trendit saavat olla ja mennä, itse rakastan valkoista kotia ja tällä hetkellä on vaikea kuvitella, että koskaan mitään muuta haluaisinkaan, vaikkei pidä koskaan sanoa ei koskaan. :)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kiva kuulla eikä muakaan kyllä kyllästytä ;). Juurikin noilla pienillä jutuilla saa paljon aikaan ja piristystä kaiken vaaleuden keskelle!

      <3

      Poista
  2. Sopivasti kaikkea kotiin, myös sitä vaaleutta sekä tekstitauluja 😄 Oon itse aikalailla moniruokainen sisustusten suhteen. Se on vaan se jokin, mikä kolahtaa.

    Ja kotihan tehdään ensisijaisesti itselle eli pääasia, että itse viihtyy. Ihan sama mitä sisustuslehdet sanoo, ketä kiinnostaa 😄

    Ihanaa lauantaiata 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Mä rakastan noita tekstitauluja :)) Juurikin näin! Pääasia, että itse viihtyy ja on tyytyväinen!

      Poista
  3. Ei kyllästytä :) ei missään nimessä!

    Itselle mieluisat asiat on kuitenkin tärkeitä kotona, on sitten enää trendi tai ei :)

    Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei muakaan :). Eikä kukaan ehdi pysyä trendien mukana edes!!!

      Samoin <3

      Poista
  4. Ei todellakaan kyllästytä vaaleus :D Rakastan vaaleaa ja valoisaa. Ja niin kuin sanottu, se on niin hyvä pohja kaikelle. Trendit tulee ja menee, mutta itselle mieluisat jutut pysyy :)

    Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  5. No ei! Yritän itse just löytää jotakin kivaa pientä printtitaulua meidän keittiöön joka liittyisi jotenkin kahviin:) Kaikki kodit on kivoja ja jos sieltä vielä aistii asujan persoonallisuuden niin täydellistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Jep, kodin täytyy olla just oman näköinen <3

      Poista
  6. MInä tykkään tekstitauluista :) Ja sehän on se on tärkeintä, mistä itse tykkää. Jos joku haluaa pysyä muiden ihmisten takia "trendeissä" mukana, niin vallassaan vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Älä muuta sano! Täytyy tehä just niiku ite haluu ;)

      Poista
  7. Kauniit kuvat! Just näin, tärkein että jokainen viihtyy kodissaan. Kodin on oltava asujansa näköinen. Itselleni tuli loppu kesästä tunne, että tämä vaaleus on rikottava jotenkin. En varssinaisesti mitään uutta väriä halua kotiimme, mutta korostaa jotain jo olemassaolevaa. Katsotaan onnistunko siinä mitä lähdin hakemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)

      Näinhän se on! Mäkin huomaan välillä kaipaavani jotain uutta ja väriä taloon. Onneksi kukat ja pienet yksityiskohdat saavat just sitä aikaan!

      Poista
  8. Hih, minä ehkä arvaan minkä videon olet katsonut, ainakin itse olen hymähdellyt vastaavalle. ;) Oman kodin sisustamisessa tuntuu jotenkin turhalta ajatella, mikä on on tai out, kun lähtökohta on siinä, mikä on itselle hyvä. Minulle ainakin vaaleus toimii tehokkaana ahdistuksenpoistajana ja se on tärkeämpi asia kuin yksikään trendi. :) Tekstitauluja meillä ei taida olla, mutta pari tekstillistä sisustustarraa löytyy - juurikin sen takia, että niiden sanoma on niin merkityksellinen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Se huutokauppa video ;)? Sama täällä, jotenkin ihanaa tulla vaaleaan ja rauhalliseen kotiin, kun muuten elämä on niin värikästä!!

      Poista
  9. Mua ei ainakaan kyllästytä vaaleat kodit, vaikkei meillä ihan sellaista olekaan :) Trendit tulee ja menee, mutta oman kodin sisustus lähtee itsestä, siitä mikä kenellekin on mieluista. Jos joku sisustaa omaa kotiaan trendien mukaan jatkuvasti vaihdellen, niin antaa mennä vaan, itseäni kuitenkin kiinnostaa enemmän ne "oikeat kodit" ja ne ihanat ihmiset niissä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Oma koti on se, jonka pitää olla viihtyisä juuri sun perheelle <3

      Poista
  10. Olen kyllä samaa mieltä, että itse sisustan niin kuin tykkään, enkä niin mikä on muodissa. Välillä itseäni alkaa kyllästyttämään tietyt asiat, mutta sitten laitan ne pois silmistä kunnes taas joskus otan ne esiin ihan "uutena". Välillä itse kaipaan vaaleaan sisustukseen kauniita väriläikkiä, toisinaan taas haluan pelkkiä neutraaleja värejä. Mieli kun muuttuu jatkuvasti ja se muuttuu omasta tahdosta, ei siitä miten muoti muuttuu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on muuten hyvä! Pitäs välillä laittaa tavaroita varastoon ja sit taas ottaa esiin ;) Mulla käy usein niin, että jos tykkään jostain niin se jää ja pysyy! Turha niitä on vaihtaa, jos on happy :)

      Poista
  11. Ei kyllästytä vaaleat kodit, päin vastoin :) Vaaleaa voi piristää ja mukailla niin helposti. Ja tekstitaulujakin löytyy, eikä nekään ole mihinkään katoamassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Nonni, eli emmä nyt ihan hukassa ole ;D!

      Poista
  12. Ei kyllästytä vaaleat kodit, koska valkoinen on hyvä pohja väreille ja antaa avaruutta ja valoa. Ihan valkoista kotia en halua, koska pitää olla kontrastia ja erilaisia pintoja. Oma kodin sisustaminen vaihtuu vuoden aikojen mukaan ihan pienillä jutuilla ja tärkeintä että perhe myös viihtyy. String hyllystä löytyy matkamuistot mitä on vuosien aikana tullut, eihän ne niin kauniita ole...mutta tuovat ihania muistoja :) Täällä kans muutama tekstitaulu/kortti esillä ja ihan sama onko muotia vai ei :) Ihanaa viikonloppua sinne! Täälläkin alkaa loman jälkeen tullut kipeä olo pikku hiljaa hellittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh no, toivottavasti olo on jo parempi!!

      Juurikin näin! Kodin täytyy olla just sun näköinen ja muistuttaa kivoista asioista <3

      Poista
  13. Vaalea toimii aina, hyvä pohja muulle sisustukselle. Tykkään sisustuksestani nykyisellään, tuskin tulee hankittua mitään kovin raflaavaa. Ja kyllä niitä tekstejä löytyy täältäkin, tosin vähemmän kuin joskus aiemmin.

    Rentoa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on säilynyt noi samat tekstit jo jonkin aikaa. Ehkä voisin jotain muuttaa..?? :)

      Poista
  14. Itse tykkään valkoisesta sisustuksesta, mutta tykkään myös toisenlaisista. Nyt kun sanoit, niin tajusin, että olen tainnut ottaa kaikki tekstiprintit pois seiniltä ja korvata ne kuvilla. Tosin, en ole sitä tietoisesti tehnyt. Ihanaa sunnuntaita sinne kauniiseen valkoiseen kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah. Mitä kuvia olet laittanut? Perhekuvia vai siis ostanut printtejä??

      Kiitos JohannaL <3

      Poista
  15. Hmmm, minusta meillä on vaalea poikkeava koti :D Eli huonekalut ovat vanhoja, ehkä hivenen valtatyylistä poikkeavia, eikä ole kyllä tähtityynyjä eikä tekstitauluja. Mutta rakastan valkoista ja sitä on paljon. Fuusiokoti kenties. Tärkeintä mielestäni on löytää se oma juttu ja tyyli. Luoda koti missä viihtyy ja missä voi rauhoittua eikä tarvitse alata miettiä mitä pitäisi vaihtaa tai muuttaa. Itse aika vähän seuraan trendejä saatika muutan sisustusta niiden mukaan mutta miksei sekin voi olla se oma jutti, jos on vaihtelun haluinen. Tärkeintä on, että omassa kodissa on hyvä olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :) Näinhän se menee! Oman kodin sisustuksen täytyy olla just sellai mikä miellyttää koko perhettä <3

      Poista
  16. Ei kyllästytä ja huutelen täältä tähtityynyjen ja torkkupeittojen keskeltä :D

    VastaaPoista
  17. Sinulla on kaunis koti ja oma varma tyyli sisustaa sitä. Saattoi tuntua sinusta aika kurjalta kuulla että se oma sisutus muka kyllästyttää toisia ja alkaa olla jotenkin "out".Olen kyllä siinä suhteessa eri mieltä! Tekstitaulut on kivoja sopivassa määrin ja vaalea koti kauneinta mitä tiedän. ollaan itse vasta sisustettu ja remontoitu oma koti vanhaan kouluun, joten olen kovastikin pohtinut viime aikoina miltä halun kotini näyttävän. Ei pidä liika miettiä mitä muut ajattelee, sillä kotihan on asujiaan varten, ei sisustuslehtiä varten:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :). Juurikin näin! Pitää tehdä just sitä mikä tuntuu omalta :)

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig