lauantai 29. lokakuuta 2016

nyt selviää uuden sohvan väri


No niin, on aika paljastaa minkä värinen sohva meille on tulossa. Kerroinkin jo aiemmin kuinka sohvan valinta ei todellakaan ollut helppoa, mutta Iskun osaavaan ja ammattitaitoisen myyjien kanssa sain kuin sainkin valittua juuri oikean sohvan meille. Voitte varmasti uskoa, etten malta pysyä housuissani.





Asiakaspalvelu on mulle tosi tärkeetä ja olen suhteellisen tarkka sen suhteen. Vaadin sitä, haluan sitä ja oletan saavani parasta mahdollista palvelua. Sillä on aivan mielettömän suuri merkitys miltä yritys tai myyjä saa asiakkaan tuntemaan. Mulla on kokemusta asiakaspalvelusta ja olen työskennellyt sen parissa lähestulkoon koko ikäni. Jenkeissä asuessani toimin eräässä isossa yrityksessä asiakaspalvelupäällikkönä ja sieltä jäi muutamia oppeja taskuun. 

Olen henkilönä utelias, pohdin asioita eri kanteilta, epäröin, kyseenalaistan, haluan saada vastauksia enkä halua tuntea oloani tyhmäksi tehdessäni kaikkia edellä mainittuja asioita. Meillä kaikilla on varmasti kokemuksia huonosta asiakaspalvelusta, jossa sitä tuntee olevansa ihan urpo kysyessään myyjältä "tyhmiä kysymyksiä". Siinä ei kyllä jää kenellekään hyvä fiilis.

Onneksi visiitti Iskuun oli mieluisa. Asioin kolmen eri myyjän kanssa ja kaikki olivat heti valmiina auttamaan. Ensimmäinen neiti siirteli mun kanssa raheja ja sohvapöytiä, toinen vastaili kymmeniin kysymyksiin ja kolmannelta sain juuri sitä faktatietoa mitä halusinkin. Eihän sitä parempaa voisi toivoa ja varsinkin, kun on tekemässä suhteellisen tyyristä investointia.






Ja sitten itse tarinaan. Kaikki alkoi Habitaressa. Olin miettinyt jo jonkin aikaa uuden sohvan hankkimista, mutta päätös vahvistui muutama päivä ennen messuja. Kiersin jokaisen osaston ja saavuin viimeisenä Iskun pisteelle. Siellä oli esillä CHIC-sohva, jota alunperin olin ostamassa meillekin. Se ei ollut niinkään sohva, johon ensiksi ihastuin vaan se kangas. Aivan mielettömän pehmeä Orient Occidentin Shetland kangas vei sydämeni samantien. Olin hiplaillut lähes tulkoon jokaista sohvaa ja tarkoituksena oli löytää mahdollisimman miellyttävä materiaali, joka tuntuisi hyvältä kylmän nahkasohvan jälkeen. O&O:n kangas oli yksinkertaisesti kaikista pehmein ja mukavimman tuntuinen ihoa vasten. 






Jos sohvaa ei ollut helppo valita niin ei ollut kangastakaan. Mistä sitä tietää minkä värinen sohva tuo pisimpään iloa, kestää kulutusta, sopii tämän hetkiseen sekä tuleviin sisustustyyleihin ja on mahdollisimman ajaton? Valkoinen sohva on tuonut paljon valoisuutta pieneen kotiimme ja ollut kiva piristys olohuoneessa, mutta nyt on aika tuoda vähän asennetta tilaan. Valitsin väreistä suhteellisen neutraalin, anteeksiantavan sekä aika yllättävän vaihtoehdon. 





Meille on tulossa TUMMANHARMAA sohva. Sävy on antrasiitti, joka oli niin täydellinen, etten vieläkään voi uskoa. Se ei taittanut mustaan, ei vaaleaan, ei beigeen eikä mihinkään muuhunkaan vaan on täysin harmaa ja juuri sellainen, jonka olin mielessäni nähnyt. Yey! Ja tottakai mua mietityttää tuleeko sohva sopimaan olohuoneeseen tai pienentääkö se tilaa tummalla värillään, mutta riski on nyt otettu ja sillä mennään. Haluan uskoa, että valinta on just oikea ja olohuone tulee saamaan ihan uuden lookin.

Tuliko yllätyksenä vai osasitko aavistaa värin? Millä perusteilla te olette valinneet sohvan värin?


//Couch madness.

*postaus toteutetaan yhteistyössä Iskun kanssa

SHARE:

22 kommenttia

  1. Erittäin hyvä valinta! Harmaa toimii aina ja on "huoleton" väri.
    Minä vaihdoin juuri toissapäivänä sohvaani harmaan päällisen takaisin, kun valkoinen alkoi tökkiä. Onneksi on muuntautumiskykyinen sohva! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mäkin ajattelin ja antaa niin paljon anteeks :) Oon niin iloinen!

      Poista
  2. Hieno valinta - en malta odottaa että se pääsee kotiinne.

    VastaaPoista
  3. Upea valinta 🤗 ihan varmasti tumma sohva on todella hyvä 🤗

    VastaaPoista
  4. Ihana väri ja taisit jo ennemmin puhua harmaasta sohvasta, vai muistanko väärin. Harmaa on helppo väri ja siihen ei heti kyllästy. Ihanaa lauantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhuinkohan?? Hmm, en itse muista :) Mä olen kanssa tyytyväinen väriin!

      Poista
  5. Hyvä valinta! Meillä vastaava kotona, ei liat näy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin yksi syy miksi päädyin tähän väriin :)

      Poista
  6. Ihana väri ! Mäkin haaveilen harmaasta sohvasta :)

    VastaaPoista
  7. Hyvä värivalinta! Sietää elämää ja sopii monen muun värin kanssa.

    VastaaPoista
  8. Hyvä valinta :) Sopii kivasti teidän kodin värimaailmaan :)

    VastaaPoista
  9. Oho ja waudeeee, vaikka yllätyinkin kyllä sohvan värivalinnasta nyt ihan täysin. :) Mie oisin veikannu että tulee vaaleanharmaa, oisin vaikka voinut lyödä vetoa vaaleanharmaan puolesta! ...hih, onneksi ei ollut vedonlyöntejä, oisin hävinnyt :D.

    Kaunis väri on tuo antrasiitti, ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti? Joo, ystäväkin sanoi vaaleanharmaan olevan kiva. Tällä kertaa halusin oikeasti sellaisen värin, jota ei tarvitse joka käänteessä olla varomassa!

      Kiitos :)

      Poista
  10. Varmasti on hyvä valinta! Täälläkin kovin tummanharmaa on ollut mielessä sohvaan, mutta saa sitten nähdä, mikä on lopullinen valinta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon tämän olevan just nappi meidän olkkariin :)

      Poista
  11. Tummanharmaa kuulostaa hyvältä!

    Mekin tehtiin juuri sohvaostos, mutta vähän eri tavalla: sohva muutaman vuoden käytettynä nettikaupan kautta ja siihen uusi verhoilu. Valittiin ei-niin-ajaton eläväinen turkoosi ja ollaan oikein tyytyväisiä :) Jos nyt vielä saataisiin se kuljetettua mummolasta kotiin saakka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin kaunis sävy!

      Kuulostaa hyvältä. Mä hetken aikaa mietin lilaa sohvaa, mutta sit päädyin kuitenkin tähän.

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig