perjantai 6. tammikuuta 2017

photoscape - kuvankäsittelyn perusteet


Kerroinkin teille viime vuoden lopulla, että PerjantaiPostausten aika on ohi ja jotain uutta on tulossa tilalle. Älkääkä käsittäkö väärin, sillä musta oli aivan ihana tehdä niitä, mutta aikansa kutakin. Tänä vuonna ilahdutan teitä sekä itseäni TeemaKuukausilla. Aihealueet tulevat pyörimään ainakin ruoan, blogivinkkien, sisustuksen ja muiden inspiroivien aiheiden ympärillä. TeemaKuukauden postausten julkaisupäivä on perjantai ja aihealuetta käsitellään neljän postauksen verran. Oon niin innoissani ja toivon, että tulette inspiroitumaan aiheista ja hei toiveitakin saa esittää. Eiköhän aloiteta?

Moni on kysellyt millä ohjelmalla muokkaan kuviani ja ajattelin, että olisi hyvä jakaa muutamia kuvankäsittely vinkkejä heti näin vuoden alussa. Moni bloggaaja käsittelee nykyään pelkkiä RAW-kuvia, mutta itse en ole ihan päässyt jyvälle miten se tapahtuu ja siksi kuvani ovat JPG-muodossa. Ilmainen kuvankäsittelyohjelma, jota käytän on nimeltään Photoscape. Se on ollut käytössä alusta lähtien ja oon ollut tosi tyytyväinen. Toki on varmasti parempia ja kattavampia ohjelmia, mutta Photoscape on toiminut paremmin kuin hyvin tällaiselle tavalliselle pulliaiselle. Kerron teille ihan kuvankäsittelyn perusasioita, kuinka muokkaan kuvia ja mitä kommenvenkkejä käytän saadakseni ne näyttämään hyviltä.


KUVANKÄSITTELYN PERUSTEET - PHOTOSCAPE


Avaan Photoscape kuvankäsittelyohjelman ja valitsen sieltä kansion, jota haluan alkaa muokkaamaan.


photoscape kuvankäsittelyohjelman perusteet

photoscape kuvankäsittelyohjelman perusteet


SUORISTA JA RAJAA

Ihan ensimmäisenä suoristan kuvan. Valitsen suunnilleen keskikohdan ja säädän suoraksi sen mukaan.



photoscape kuvankäsittelyohjelman perusteet

photoscape kuvankäsittelyohjelma perusteet



Tämän jälkeen rajaan kuvan. Haluan sen olevan mahdollisimman harmoninen ja jätänkin kaiken turhan pois.



photoscape kuvankäsittelyohjelman perusteet


KIRKASTUS JA KONTRASTI

Kaikki varmasti tietää mun pitävän vaaleista kuvista ja Photoscapessa ne saa vaalennettua todella helposti. Voit itse valita kuinka paljon haluat kirkastaa kuvia. Jos valitset korkeimman vaihtoehdon eikä kuva ole silti tarpeeksi valoisa voit tehdä säädön uudestaan niin kauan ennen kuin olet tyytyväinen.



photoscape kuvankäsittelyohjelma perusteet



Tämän jälkeen säädän kontrastia, jotta kaikki värit tulevat kunnolla esiin ja kuva saa ryhtiä. Tässäkin voit valita haluamasi vahvuuden. Itse käytän melkein aina tuota keskimmäistä vaihtoehtoa.



photoscape kuvankäsittelyohjelma perusteet


KOKO JA LOGO

Kameran kuvat ovat yleensä todella isoja ja sen takia pienennänkin ne blogiin sopiviksi. Laitan leveydeksi 800 ( pysty- ja vaakasuoat kuvat ), jonka jälkeen valitsen alkuperäisin kuvakoon postausta tehdessä. Näin se on juuri sopivan leveä eikä vie liikaa tilaa bloggerissa.



photoscape kuvankäsittelyohjelma perusteet



Lopuksi lisään logon, joka on PNG muodossa ja asetan sen kuvan oikeaan alareunaan.



photoscape kuvankäsittelyohjelma perusteet

photoscape kuvankäsittelyohjelman perusteet


Ja näin on ensimmäiset toimenpiteet tehty kuville. Photoscape kuvankäsittelyohjelma on niin helppo ja yksinkertainen käyttää, että tämä sopii aivan varmasti kaikille. Toivattavasti näistä kuvankäsittelyn perusteista oli hyötyä teille.

Onko ohjelma tuttu sulle vai käytätkö jotain muuta?


//Photo editing.
SHARE:

36 kommenttia

  1. Olipa hauskaa kurkistaa tähän postaukseen! Itse käsittelen kuvat Lightroomissa ja otan juurikin kaikki kuvat RAW:na, joten tässä tuli itselle paljon uutta juttua, kun ohjelmakaan ei ole tuttu. :) Mukavia kuvaushetkiä, onneksi kuvaaminen helpottui lumen myötä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sä osaat ottaa RAW kuvia! Mä en ja ois kyllä kiva oppia!

      Poista
  2. Kiitos näistä vinkeistä. Mun on pitänyt jo pitkään kokeilla Photoscape ohjelmaa - jospa tämä antaisi kimmokkeen :)
    Mukavaa loppiaista.
    p.s. Ihana mini ja Hope postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Suosittelen :))

      Kiitos. Mini on <3

      Poista
  3. Kaikenlaisia olen testannut ja tämä on näistä ehdottomasti parhain. Saa tehtyä juuri sellaisia kuvia , joista itse tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Mä oon sun kanssa täysin samaa mieltä :)

      Poista
  4. Samaa ohjelmaa käytän ja muutama tuttu juttu mutta mahtavia uusia myös, k i i t o s , nämä vievät aina eteenpäin 💖

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistä. Pitääkin kokeilla! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitti vinkistä. Vois tutustua lähellä lisää tuohon ohjelmaan. Ihana loppiaista ❤

    VastaaPoista
  7. Kiitti vinkistä, pitääkin kokeilla. Itse ole vaan käyttänyt joskus lataamaani Picasaa, joka nyt on aika suppea... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :). Joo, picasa on aika suppea. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan tätä.

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, täytyykin ottaa kokeiluun tuo Photoscape! Koulussa opettelimme Photoshopin perusteita, mutta on sen verran arvokas ohjelma, ettei opiskelijabudjetilla sitä raaski itselleen ostaa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Suosittelen. On ihan mielettömän hyvä ja yksinkertainen ohjelma :)

      Poista
  9. Mistä olet tuon ohjelman hankkinut? Sanoitkin että se on helppo käyttää mutta onko se sitä oikeasti myös tällaiselle tontulle??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tämä! Siis klikkaa tuota linkkiä tokassa kappaleessa ( Photoscape ). Mä voin auttaa sit, jos ei aukene!

      Poista
    2. Koska mulla on niin paska kielitaito (ihan oikeesti) niin onks toi ilmanen kuvankäsittely ohjelma??

      Poista
    3. Hah no sekin siis lukee tuolla. Sori <3

      Poista
    4. Öö no vielä yksi kysymys: lataako tämä ohjelma automaattisesti kamerasta kuvat tähän ohjelmaan?

      Poista
    5. Eli siis lataat kuvat koneelle ja sitten avaat kuvat tällä ohjelmalla :) Laita viestiä, jos ei onnistu!

      Poista
  10. Kiitos tästä postauksesta! Itse olen käyttänyt PicMonkeytä mutta pitääpä testata tämä heti ensitilassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PicMonkey on kanssa hyvä joihinkin ja käytän sitä, mutta tämä on kyllä niin paras :)

      Poista
  11. Kiitos tästä postauksesta ja vinkeistä. Menee ehdottomasti testaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä ja ohjeista. Viikonloppuna tutustuin ohjelmaan ja jo hiukan testailinkin. Saa nähdä saanko kuviini ohjelmanavulla jotakin kohennusta. Nyt ei muuta kuin harjoittelemaan! <3

      Poista
    2. Hei ihan mahtavaa kuulla! Ja aina saa laittaa kysymyksiä mulle :)

      Poista
  12. Jee, postausideat kuulostavat mielenkiintoisilta! :) Itse käytän kuvamuokkaukseen Paint Shop Pron ikivanhaa kutosversiota. Vieläkin oppii sen käytöstä yhtä ja toista uutta, kun vaan ehtii paneutua. :) Kiva kuulla sinun kuvanmuokkauksen vaiheet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Täytyy keksiä aina jotain uutta ;)

      Poista
  13. Photoscapea olen itsekin käyttänyt useamman vuoden. Monipuolisin ilmaisohjelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Aivan mielettömän monipuolinen ja kattava ohjelma :)

      Poista
  14. Kiitos! Uusi tuttavuus. IPhotossa muokkaan ennen postaamista. Ystävällinen olet! Tuija

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig