tiistaina, tammikuuta 24

pellavapöytäliina päiväpeittona - pihistä


Pihi-Pirkko tässä taas hei. Postasin kuun alussa kuvia aivan ihanasta asunnosta enkä ollut ainoa, joka inspiroitui näkemästään. Etenkin tämä kyseinen kuva oli monen mieleen. Instagramista tuttu Hanna laittoi viestiä, että oli googlaillut kaikki mahdolliset kaupat etsiessään pellavaista päiväpeittoa. Itse en ollut edes ajatellut ostaa mitään uusia juttuja, mutta Hanna sai mutkin innostumaan niin, että 10 minuuttia myöhemmin ostoskori oli täytetty. 



Pellava päiväpeitto.

Pellava päiväpeitto.



Kaikki päiväpeitot olivat aika hintavia ja kerran mulla ei ollut edes aikomus ostaa moista niin 100 euroa tuntui hippasen verran liian kalliilta. Olin myös sitä mieltä, etten halunnut päiväpeittoa peittämään koko sänkyä vaan ainoastaan jalkopään. H&M:n valikoimasta löytyi tämä kaunis pöytäliina, joka oli juuri oikean kokoinen ja värinen. Tilasin tummanharmaan sekä harmaan, koska kuvista on vaikea nähdä oikeaa sävyä. Tummanharmaa taittoi hieman ruskeaan, joten se ei ollut mieleeni, mutta harmaa oli juuri oikean värinen. 



Pellava päiväpeitto.

Pellava päiväpeitto.


Säästin taas yli 60 euroa tällä valinnalla eikä siitä voi tulla kuin hyvä mieli.

Onko teillä muuten päiväpeittoa? Itse koen sen todella hankalaksi, koska sängyn toinen puoli on seinää vasten. En jaksa joka aamu siirrellä sitä saadakseni peittoa paikoilleen. Siksi täällä mennään rennon rempseällä otteella.


//Linen love.

SHARE:

40 kommenttia

  1. Tuohan se käy aivan loistavasti tuohon 🤗 sinä se keksit 💖 ihanan rento petaus 💖

    En ole oikein ikinä ollut pöytäliina tyyppiä mutta viime aikoina pellavaliina on alkanut kiehtomaan 🤗 ajattelinkin, että pitäisi koettaa että onko hyvä vai ei.

    Mukavaa päivää ❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en myöskään ole pöytäliina tyyppiä, vaikka kauniita ovat! Jos ostaa tämän pöytäliinan niin siitä voi käyttää moneen eri tarkoitukseen ;)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! 😍 Mä päädyin lopulta tilaamaan aluslakanan, että voin tarvittaessa peittää koko sängyn :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää aivan ihanalta. <3 Meillä on Lexingtonin beige pellavantuntuinen pöytäliina päiväpeittona eli toimii. :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Hih, tää on siis jo vanha idea ;)

      Poista
  4. Meillä on päiväpeitto käytössä. Ja nyt kun makkarit on olkkarin vieressä, sängyt tulisi pedata päivittäin. Ostimme uuteen kotiin isomman sängyn itsellemme, joten uusi päiväpeitto on etsinnässä. On vaan niin iso eli hintakin on sen mukainen. Neiti halusi sänkynsä nurkkaan samoin kuin sinulla, vaikka äiti tätä vastustikin, koska hänhän se on se, joka sängyn petaa. Hankala homma :(

    Mutta tuo pellavainen pöytäliina on just ihana sun sängyllä tuollain rennosti. Harmi, kun en pysty omaa sänkyäni petaamaan noin rennosti. Tai siis en osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun mä ostin isomman peiton niin en ollut ihan ajatellut loppuun asti, sillä luonnolisesti piti ostaa myös kaikki pussilakanat uudestaan! Eh. Aikamoinen paukku!

      Ihan varmana osaat ;).

      Poista
  5. Tässä väliaikaisessa asunnossa on sänky pedattava joka aamu, kun on keskellä olohuonetta. Ostin kesällä alesta yhden harmaan päiväpeiton, joka on vielä paketissa, täytyy kokeilla sitten seuraavassa asunnossa sitä...pieni pelko on että on liian pieni tulevaan sänkyyn. Sun petaus on niin ihana aina <3 Itsekkin olen alkanut miettimään pellavaista päiväpeitettä, ehkä sitten joskus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meillä myös olohuoneessa, mutta koskaan en petaa :) Hahahha!

      Kiitos! Suosittelen ainakin kokeilemaan tätä versiota :)

      Poista
  6. Mahtava idea! Minä taas puolestani piheilen sillä tavalla, että käytän pellavaista pussilakanaa pöytäliinana ja se toimii myös mitä parhaiten.

    VastaaPoista
  7. Ihana idea, kaunis! Meillä ei kyllä sänkyä petailla arkisin, viikonloppuisin sitten kyllä. Arkisin vedetään vaan ovi kiinni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)! Oven kiinni laittaminen helpottaa huomattavasti asiaa ;D

      Poista
  8. Kaunis päiväpeitto. Ja, onko sillä niin väliä mihin tarkoitukseen kangas on alunperin tarkoitettu, eli pöytäliina päiväpeittona on mielestäni hyvä idea.
    Meillä on päiväpeitto käytössä, vaikka hyvin voisi kauniit pellavalakanat jättää näkyviinkin. Tuo päiväpeiton laittaminen on vaan minulla tapa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Ei todellakaan ole ja hyvä, että voi keksiä eri tapoja käyttää tuotteita :)

      Poista
  9. Miten loistava idea ja näyttää TOSI hyvälle!

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää... Enkä olisi sitä huomannut että kyse pöytäliinasta, minullakin on pöytäliina verhona. En petaa sänkyä lainkaan joka päivä, laitan silmät kiinni jos häiritsee (ei kylläkään häiritse). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hahah! Arvaa mitä? Mulla on ikean 1,50 aluslakanat parvekeverhoina ;)!

      Poista
  11. Tuo rennon rempseä petaus onkin ihana <3 Mä petaan joka aamu, koska "en pysty" lähtemään muuten kotoa. Saati jäämään kotiin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, mä tykkään tosi paljon :)! Hahha, mulla jää niin usein ihan vinksin vonksin :)!

      Poista
  12. Sä olet kyllä niin taitava näissä säästöjutuissa! Tämäkin oli aivan loistava idea!
    Mulla on päiväpeitto käytössä, välillä laitan sen, välillä en jaksa. Onneksi nyt reissussa joku petaa aina puolestani. Hotellisiivoojat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kiitos!Köyhäl ei oo varaa ja pakko keksiä kaikkea ;)).

      Poista
  13. Meilläkin on entinen pellavapöytäliina sängyssä :D Suorakulmaisen pöydän vaihduttua pienempään pyöreään, en raaskinut leikellä liinaa pyöreäksi.

    Onpa kaunis katos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katokseen oon ollut niin tyytyväinen ja ihailen sitä päivittäin ;)

      Poista
  14. Meillä on kotona ihan oikea päiväpeitto, mutta se onkin helppo pedata parisänkyyn, kun sänky on keskellä lattiaa ja molemmilta reunoilta pääsee petaamaan. Opiskelija-asuntooni olen miettinyt päiväpeittoa ja siellä kun sänky on juurikin seinän vieressä, ei joka aamuinen petausruljanssi kyllä houkuta. Joten tää postaus tuli juuri oikeaan aikaan, saatanpa törkeästi kopioida sun idean, jos vaan raaskin maksaa edes sitä muutamaa kymppiä tuosta pellavaliinasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Mua ärsyttää, kun toinen puoli on täysin seinää vasten.

      Varasta ihmeessä, siksi näitä jaetaan ;)

      Poista
  15. Ihana idea.
    Meillä päiväpeittona 2 kpl vanhoja untuvapeittoja ommeltuna yhteen.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, mä niin haluisin sellaisen muhkean untsikapeiton itselleni :)

      Poista
  16. Miten hyvä idea !!!!! Ei vitsi. Hyvä sä <3

    Nyt harmittaa, ettei noita oo isompina. Meidän sänkyyn ei ton leveys riitä. Mä oonkin kelannut ostaa uuteen pellavaisen päiväpeiton. Vissiin joutuu käytettynä metsästämään, kun onhan ne kalliita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kiitos :). Ne ovat kyllä tosi kalliita!

      Poista
  17. Hei olipa hyvä vink-vink! menikin heti tilaukseen :)
    Iloa ja vaöloa päivääsi,
    Erja

    VastaaPoista
  18. IHan loistava idea, saatanpa jopa ottaa siitä vaarin.
    Mulla haluttais tilata uusia pellavaisia lakanoita, pitäisikin alkaa tutkailemaan nettiä. Mutta juurikin se hinta, en ole valmis maksamaan niistäkään maltaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, siitä vaan! Hyvät ideat ovat tehty jaettaviksi!

      Mä haluisin kanssa pellavalakanat, mut en millään raaski ostaa!

      Poista
  19. Rakastan luovia säästöideoita, ja tässäpä hyvä sellainen! Todella kaunis. Meillä on päiväpeitto, mutta en jaksa kovinkaan usein pedata sitä sänkyyn, sillä makkarissa pelkästään nukutaan eikä siellä juuri muutoin kukaan käy.
    Ps. Tuu joskus käymään kun olen siivonnut 😏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa ;)!! Joo, mä edelleen odotan kutsua ;)

      Poista
  20. Pihi-Pirkko :D :D :D :D täällä pihi-pirkon sisko moi! :D Ehdottomasti aina pitää koluta kaikki halvimmat vaihtoehdot tai mahdolliset diy projekti mahikset ja sit jos ei oikeasti löydy niin harkiten annan periksi :D Tosi hyvä idea kyllä! Pidän kanssa päiväpeittoa enemmänkin koristeena jalkopäässä.. Paitsi nyt mulla onkin ollut vaan talja sen sijaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, sistah!! Hahah! Mä yritän kans aina löytää halvemman version tai tehdä itse :))

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig