perjantai 10. helmikuuta 2017

helppo arkiruoka - tonnikalapasta


Te tiedätte kuinka arki vie mennesssään ja kaikkeen ei vain yksinkertaisesti riitä aika. Itse haluaisin esimerkiksi kokkailla enemmän, kokeilla eri reseptejä ja leipoa, mutta jotenkin sitä aina päätyy tekemään samoja ruokia viikosta toiseen. Kaupassa ei tee mieli viettää yhtään enempää aikaa kuin on pakko ja helpoimmalla pääsee, kun valitsee tutusta paikasta sen tutun jauhelihan ja tomaattikastikkeen. Uskon, että moni teistäkin kamppailee saman asian kanssa ja sen takia valitsin helmikuun TeemaKuukauden aiheeksi helpot arkiruoat.


Helppo arkiruoka, tonnikalapasta.



Oon viimeisen parin kuukauden aikana yrittänyt kokeilla erilaisia sekä helppoja arkiruokareseptejä ja tuoda vähän jotain uutta ruokapöytään. Haastetta tehtävään lisää se, että meidän perhe on aika nirsoa sakkia eikä ihan kaikkea pysty kokeilemaan. Mini kysyikin jokin aika sitten, että mitä hän syö, jos ei tykkää mun uusista pöperöistä. Fakta kuitenkin on, ettei aina voi olla lemppariruokaa tarjolla.



Helppo arkiruoka, tonnikalapasta.



Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä tonnikalapastaa, joka yllättäen osoittautui todella maukkaaksi. Mulla on ollut sellainen käsitys, että tonnikala menee puuroksi kastikkeen muodossa ja koostumus olisi outo, mutta ei. Aivan mielettömän herkkullinen ja kaiken kukkuraksi supernopea valmistaa.



Helppo arkiruoka, tonnikalapasta.


HELPPO ARKIRUOKA

TONNIKALAPASTA


1 sipuli

1/2 tl suolaa

1/2 tl yrttimaustesekoitusta

1/2 tl pippurisekoitusta

3 rkl tomaattipyreetä

2 dl ruokakermaa

100 g fetajuustoa

1 prk tonnikalaa


Viipaloi sipuli ja kuullota öljyssä. Lisää mausteet, tomaattipyree ja kerma. Hauduta n. 5 minuuttia. Lisää kuutioitu feta ja tonnikala. Kuumenna kiehuvaksi. Tarjoa pastan ja raikkaan salaatin kanssa.



Helppo arkiruoka, tonnikalapasta.



Millaisia ruokia teillä tehdään arjen kiireen keskellä? 



Helppo arkiruoka, tonnikalapasta.


Muista käydä myös kurkkaamassa tammikuun postaukset tämän tunnisteen alta ja varsinkin, jos sua kiinnostaa helppo kuvanmuokkaus.


//Tunafish-ing.

SHARE:

12 kommenttia

  1. Meillä oikeastaan kaikki pastat kuuluu perusarkeen juuri nopeutensa ansiosta. Tällä hetkellä lemppari on spaghetti itsetehdyllä pestolla. Pesto valmistuu siinä ajassa kun pasta kiehuu ja voi että maistuu hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Pastaruoat on just hyvät ja nopeat toteuttaa arjessa :).

      Nams. Resepti kehiin tuohon pestoon, kiitos :)

      Poista
  2. Saman asian kanssa täällä painitaan. Arkena ruoan tulee olla helppoa ja nopeaa valmistaa. Tuntuu että nuo samat ruoat joka viikko.
    Tämä reseptisi kuulosti hyvältä, menee kokeiluun. Jään odottelemaan seuraavaa vinkkiä!
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Toivottavasti kokeilit, koska tämä oli tosi hyvää :)

      Samoin <3

      Poista
  3. Tuttua tuttua 🤗 väliin aina kokeillaan uutta. Välillä tuttu ja turvallinen hyvä mutta kyllähän se kyllästyminen tulee 😄 ja täällä vasta ronkelit ovatkin!

    Kiitos tästä reseptistä, tämä maistuu varmasti itselle, miehelle ei tonnikala uppoa mutta nappaan kyllä itselle tämän reseptin 🤗

    Perjantain iloa 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sielläkin ollaan ronkeleita? Se ei ole helppoa.

      Kiva kuulla, että ehdit jo kokeilla :)

      Poista
  4. Oi hitsi, mä en ookaan tajunnut laittaa mun tonnikalapastavuokaani fetaa! Täytyy ehdottomasti kokeilla, koska feta on parasta :)

    VastaaPoista
  5. Mä tykkäisin tonnikalapastasta, mutta meidän neiti hangoittelee vastaan, vaikka periaateessa tykkää kaikista ainesosista. Sama on lohipastan kanssa :) Mä tein juuri alkuviikosta ihanaa kanakeittoa, joka oli tosi nopea valmistaa, ja ennenkaikkea tosi hyvää. Mä oon niin häpi mun uudesta reseptistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan, että mun äiti huijasi mua aikoinaan tonnikalan olevan kanaa ja meni täydestä :)) Hahah!

      Kiva kuulla, että sielläkin kokeillaan uusia juttuja :)

      Poista
  6. Itsellä ollut ihan sama fiilis ton tonnikalan kanssa mutta tuo nyt kuulostaa niin hyvältä että pakko varmaan testailla.

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig