lauantai 25. helmikuuta 2017

uskalla olla oma itsesi ja vähän nakkikastiketta


Onpahan taas ollut viimeiset pari viikkoa tai no pari kuukautta. Tunneskaala on mennyt nollasta sataan ja sadasta nollaan. Miten voikin yksi kilpailu tuoda niin monia tunteita pintaan ja samalla opettaa niin monia uusia asioita? 

Oon luottanut alusta lähtien visioihini. Kun lähetin hakuvideon Rajalalle, tiesin sen olevan erilainen kuin muiden. Kun tein ensimmäisen tehtävän, tiesin sen olevan rohkea veto. Kun kokeilin ensimmäistä kertaa pitkää suljinaikaa tiesin, ettei kuvasta tullut maailman hienoin, mutta olin ylittänyt itseni. Jokaisella kerralla mulla oli selkeä päämäärä, johon ei kuitenkaan ollut helppo luottaa, sillä vertailin itseäni muihin ja koin suurta huonommuuden tunnetta.


Uskalla olla oma itsesi, Rajala Ambassador 2017


Kun sulle ei ole annettu eväitä hyvään ja vahvaan itsetuntoon väistämättä vertailua muihin tapahtuu ja luottaminen omaan osaamiseen ei ole vahvimmillaan. Nykypäivänä vertailua tapahtuu ilman huonoa itsetuntoakin, sillä vaatimuksia määritellään kaikkialla. Pitäisi olla tehokkaampi, parempi, menestyvämpi, reippaampi ja samaan aikaan olla läsnä, nauttia hetkistä ja antaa itselleen armoa. Yksi syy, joka johtaa vertailuun on ehdottomasti sosiaalinen media. Siellä jaetaan täydellisiä kuvia täydellisestä arjesta ja vaikka me kaikki tiedämme niiden olevan vain kuvia, välillä sitä sortuu ihailemaan muiden elämää ja oma tuntuu mitättömältä.


Uskalla olla oma itsesi, Rajala Ambassador 2017


Mä haluan rohkaista meitä kaikkia olemaan juuri sitä mitä olemme, vaikkei se aina ole helppoa. Mä oon kaatunut matkan varrella tosi monta kertaa, mutta aina löytänyt jostain rohkeuden ja uskaltanut nousta ylös. Jos yrittää olla jotain muuta tai miellyttää toisia ainoa, joka kärsii olet sinä itse. Jos oot hiljainen ja ujo ei sun tarvitse yrittää olla sosiaalinen ja äänekäs. Tai päinvastoin. Oot just sitä mitä oot ja se riittää <3.

----------------------------------------------------------------

Ja miten toi nakkikastike liittyi mihinkään? Meidän piti palauttaa viime viikon sunnuntaina ensimmäinen Ambassador päätehtävä ja mun postauksen otsikko on: Nakkikastiketta, kiitos.
Käy lukemassa niin tiedät mistä puhun ;).

Olisin myös todella kiitollinen, jos voisit käydä äänestämässä mun postausta #7. Teidän äänien avulla pääsen joko jatkoon tai tipun pelistä. Ja hei, äänestämällä jokainen saa alekoodin Rajala Pro Shoppiin ja osallistuu 200 euron lahjakortin arvontaan.

Alla olevasta linkistä pääset suoraan äänestämään.

RAJALA AMBASSADOR 2017


//Vote for me, please.
SHARE:

23 kommenttia

  1. Niin rohkea sinä ja esimerkillinen. ❤ samanmoisia ajatuksia paljon täällä pyörinyt päässä.

    Äänestämään 🏵

    Mukavaa päivää ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Ei ole helppoa, mutta onneksi näin aikuisena voi päättää mitä asioita haluaa muuttaa ja mitä ei!

      Kiitos äänestäsi <3

      Poista
  2. Kävin äänestämässä ja tietenkin lukemassa kirjoituksesi, hienoa ja rohkeaa, sekä aivan upeita kuvia. Hyvä sinä! <3 Tsemppiä kilpailuun! <3

    VastaaPoista
  3. Voihan nakkikastike! Aito ja niin osuva kirjoitus... täällä yks "vertailija" äiti. - Omat kuvat, toisten (puol ammattilaiseten) kuvat, omat tekemiset/onnistumiset/mokat ja toisten onnistumiset!
    - Kovasti sitä yrittää päästää itseään helpommalla, pikku hiljaa sitä kait oppiikin :)

    Aurinkoista päivää ihanuus <3

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! <3
    Nakkikastike on oikein hyvää ja kuuluu siihen tuttuun sekä turvalliseen perusarkeen. Kulunut viikko on taas näyttänyt sen, että lapsille tärkeintä on se läheisyys ja yhdessäolo, ei ne aikuisten keksimät huvitukset. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Juurikin näin! Eivät ne lapset paljoa tarvitse <3

      Poista
  5. Puhut kyllä juuri totta! Tärkeintä on hyväksyä itsensä juuri sellaisena kuin on. Kehittyminen ja kehittäminen, itsensä siis, on tärkeää. Hyvää yötä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Se on tositosi tärkeää <3

      Poista
  6. Hieno juttu,äänestetty :)

    VastaaPoista
  7. Äänestetty! Olisin äänestänyt ihan ilman tietämättänikin, että oli sinun kuvia ja teksti, oli niin timanttista! Täällä kanssa toinen nakkikastikemutsi, vaikken tosin osaa edes tehdä nakkikastiketta... :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos tosi paljon! Merkitsee paljon mulle <3 Hahhaha! Se on niin helppo tehdä ;)

      Poista
  8. Totta turiset ! Äänestetty on ja hei, nakkikastike on hyvää !! Jos aina olis jotain hanhenmaksapalleroita tarjolla, niin elämä olis aika köyhää..

    Ihana sie <3 Toivon niin, että pääset jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahha :). Kiitos ja mä toivon kanssa, että pääsen jatkoon!!

      Poista
  9. Ihan mieletöntä miten pitkällä olet kisassa, jippii jippii :)

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig