lauantai 4. maaliskuuta 2017

jännittävä kevät tiedossa


Oon tosi innoissani tulevasta keväästä. Upeita juttuja tiedossa ja onhan tämän vuoden puolella tapahtunut jo vaikka mitä.

 Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää teitä lukijoita tuestanne Rajala Ambassador -kisan osalta. Ootte alusta lähtien elänyt täysillä mun mukana enkä voisi olla kiitollisempi <3. Ja kaikki te, jotka äänestitte niin iso virtuaalihali teille. PÄÄSIN JATKOON ja oon nyt 8 parhaan joukossa. En oikein käsitä miten tässä on näin käynyt!! Kaiken tämän hämmennyksen lisäksi sain tietää, että mun 'Nakkikastiketta, kiitos' teksti sai kolmanneksi eniten ääniä niin kyllähän se pistää sanattomaksi. 


Mieletön kevät tiedossa.


Ensi viikolla alkaa Aino-jäätelön järjestämä Ole itsellesi iki-ihana -kurssi, johon pääsin mukaan. Oon tositosi innoissani, sillä kurssin sisältö vaikutti todella mielenkiintoiselta ja käsiteltävät aiheet koskettavat just eikä melkein mua. Mm. täydellisyyden tavoittelu, epäonnistuminen pelko ja tulevaisuudessa eläminen on mulle tuttuja tunteita. Kurssin vetää meille Lujasti Lempeän Maaret Kallio ja onhan se nyt sairaan mageeta päästä kuuntelemaan hänen luentojaan.


Mieletön kevät tiedossa.


Alkuviikosta sähköpostiini pingahti maili Ping Helsingiltä, jossa onniteltiin pääsystä vuoden 2017 tapahtuman Content Guruksi. Whaaat? Luin viime vuonna kyseisestä tapahtumasta monista blogeista ja harmitti vietävästi, etten ollut tajunnut hakea mukaan. Nyt kuitenkin tänä vuonna I'M IN!! Kiva päästä tapaamaan uusia ihmisiä, oppimaan sisältömarkkinoinnin saloja ja osallistumaan erilaisiin workshoppeihin.


Mieletön kevät tiedossa.


Ja huhtikuussa on myös tiedossa hauska yhteistyö Ikean kanssa.


Mieletön kevät tiedossa.


 Yks päivä mun koko kroppa tärisi onnesta ja ilosta :D! Aikamoisia juttuja sekä tapahtumia tiedossa.


//Great things come to those who wait.
SHARE:

38 kommenttia

  1. Mielettömiä juttuja, suuret ja lämpimät onnittelut 💛 on ihanaa kun on mitä odottaa pitää niin paikkansa 💛

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea kaikista kivoista jutuista! Nakkikastiketta, kiitos on ihana kokonaisuus ja niin helposti samastuttava. Ping Helsinki jee - ja pääsin itsekin sinne content guruksi. ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että pidit tekstistä :).

      Jee, siellä nähdään!

      Poista
  3. Mahtavan kuuloinen kevät! Viimeistään Pingissä nähdään! Aleksi ei valitettavasti sinne pääse työjuttujen vuoksi, mutta minä olen menossa mukana 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano :) Oon niin iloinen!! Ihanaa nähdä sut <3

      Poista
  4. Voi että, paljon onnea kaikista! Ihanaa <3

    VastaaPoista
  5. Jee! Olet kyllä ansainnutkin kaiken hyvän, olet niin huippu bloggaaja, lahjakas valokuvaaja ja ihana persoona :) Onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei Katja! Kiitos sulle tosi paljon näistä sanoista <3 Merkitsee paljon!

      Poista
  6. Voi miten ihana kevät sulla on tulossa, mahtavaa! Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  7. Onpa upeita juttuja tiedossa koko kevääksi, aivan mahtavaa! <3 Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kiirettä pitää! Ja sit mul alkaa viel yks mielenkiintoinen kurssi ammattikorkeakoulussa, joten kiirettä pitää!

      Samoin!

      Poista
  8. Ihania juttuja sulle luvassa ja onnea niistä :) Ihanaa viikonloppua sinne <3 Täällä vietetään hiihtolomaa :)

    VastaaPoista
  9. Ihania juttuja tiedossa! Oot kyllä ansainnut kaiken <3 Mua niin harmittaa se Ping Helsinki, kun viime vuonna meni koko juttu ihan ohi ja tänä vuonna ei aikataulut passaa, kun on koulua silloin perjantaina :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jossu! Oon tosi innoissanu :). PING kuulostaa tosi mageelta!

      Poista
  10. Oi, ihania juttuja sinulla tiedossa! <3

    VastaaPoista
  11. Ihan mahtavia juttuja! Minäkin hain sekä Pingiin että tuolle kurssille, en päässyt kumpaankaan. Erityisesti tuo kurssi jäi harmittamaan, olen kipuillut suorittamisen ja väsymisen kanssa aika tavalla viime aikoina. Toivottavasti on antoisa kurssi! :) Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aikamoisia juttuja :).

      Voi ei, no mutta uudestaan sitten ensi vuonna <3. Mä odotan tuota kurssia innolla ja uskon siitä olevan paljon apua tällaiselle suorittajalle!

      Kiitos paljon<3

      Poista
  12. Olen todella onnellinen ja innostunut puolestasi!❤️

    VastaaPoista
  13. Ihan mahtavaa! Olen niin onnellinen siun puolesta ♥

    VastaaPoista
  14. Niin oot ansainnut joka ikisen hyvän asian, oot paras <3

    VastaaPoista
  15. Ihanaa... Onnea myös tästä jatkoon pääsemisestä. Olen sua yrittänyt koko ajan äänestää. Upeita kuvia ja ihania tarinoita. Me nähdään viimeistään Pingissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes! Kiva kuulla ja oon tosi iloinen kaikista jutuista! Kohta alkaa taas äänestys, ollaan kuulolla!! <3

      Poista
  16. Wow, onnea upeista saavutuksista!!!

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig