perjantaina, huhtikuuta 7

blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H


Huhtikuu on täällä ja neljäs TeemaKuukausi lähtee käyntiin. Ajattelin vuoden alussa, että olisi kiva jatkaa viime vuoden PerjantaiPostauksia hieman eri twistillä. Viime vuonna aihealueet pyörivät tyylin, kauneuden, ruoan ja luonnon ympärillä. Tänä vuonna aiheet vaihtelevat enkä osaa sanoa mitä ensi kuussa on tiedossa. Rennolla otteella ja kuukausi kerrallaan.

Mulla on muutamia tai no oikeastaan aika monia blogeja, joita seurailen. Osan mukana olen ollut vuosikausia ja jotkut ovat uudempia tuttavuuksia. Esittelen teille nyt muutamia lemppareitani ja uskoisin teidänkin inspiroituvan niistä.

VILLA H

Heinin blogi on yksi niistä, joita olen ihastellut vuosikausia. Blogissa visuaalisuus on ehdottomasti pääosassa ja Heinin kuvat saavat kerta toisensa jälkeen huokailemaan. Aivan upeita otoksia, joista tulee hyvä mieli ja visuaalisen silmä saa tyydytystä. Hänen tyylitajunsa on myös pettämätön. Blogin tekstit ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, joka sopii ainakin mun kaltaiselle kiireiselle ihmiselle todella hyvin.


blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H

blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H

blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H

blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H

blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H

blogisuositus - visuaalisesti kaunis - Villa H





Mukavaa perjantaita kaikille.


//


SHARE:

25 kommenttia

  1. Heinin ihana blogi kuuluu omaan TOP5:een! :)

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä ehdottomasti samaa mieltä, Heini inspiroi <3
    Ihanaa perjantaita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Aivan mielettömän kaunis blogi <3

      Poista
  3. Kuuluu myös minun lukulistalleni! Kaunis koti ja kauniit kuvat!
    Aurinkoista perjantaita!

    VastaaPoista
  4. Täälläkin tuota seuraillaan ja tykätään :) Ihanaa viikonloppua!!

    VastaaPoista
  5. Todella inspiroiva blogi ja kuvat ovat ❤

    VastaaPoista
  6. Kiitos S ja te kommentoijat ♥♥♥

    VastaaPoista
  7. No just 5 minuuttia sitten kävin vierailulla;)

    VastaaPoista
  8. Heini ja hänen ihqut koirat kera loistavien ilmeiden ❤

    VastaaPoista
  9. Heinin blogi on yksi omistakin suosikeistani, IG-tili myös :) Aurinkoista lauantain jatkoa!

    VastaaPoista
  10. Täytyypä käydä katsomassa Heinin blogi!

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig