maanantai 17. huhtikuuta 2017

maailman paras tahranpoistoaine


Mä oon kertonut tän teille aiemminkin, mutta kerron uudestaan. Äitini jakoi kullan arvoisen vinkin mulle vuosia sitten ja olen siitä lähtien levittänyt ilosanomaa ympäri kyliä.

 Me tiedämme, ettei kaikki tahrat lähde aina tavallisessa pesussa vaan joskus tarvitaan hieman jytympää ainetta. Markkinoilta löytyy jos jonkinlaisia tahranpoistoiaineita, mutta yksikään ei ole toiminut ainakaan meidän tahroihin yhtä hyvin kuin Sunlight saunasaippua. Tällä vihreällä 'bad boy:lla' lähtee tahra kuin tahra. Aktiivisessa elämässä sattuu ja tapahtuu, joten kaikenlaisia läiskiä on tultu putsattua. Pakko sanoa kuitenkin, etten ole koskaan joutunut käyttämään tätä mustikan poistoon, joten en tiedä toimiiko siihen. Mulla on kuitenkin 110% luotto saunasaippuaan :).


Maailman paras tahranpoistoaine.


Halusin näyttää teille ennen ja jälkeen kuvat meikkivoiteen tuhraamasta piposta sekä valkoisesta kylpytakista. Meikit jättävät aina jälkensä ja varsinkin valkoisiin vaatteisiin. Yritin ottaa kuvat mahdollisimman samassa valossa, jotta ero näkyisi yhtä hyvin kuin se mun silmien edessä. En siis tehnyt muuta kuin kastellut saippuan ja hinkkasin sitä tahroihin, jonka jälkeen pesin pipon sekä kylpytakin koneessa. 


Maailman paras tahranpoistoaine.

Maailman paras tahranpoistoaine.

Maailman paras tahranpoistoaine.

Maailman paras tahranpoistoaine.


Väitän, ettei lopputulos olisi ollut yhtä valkoinen ellen olisi käyttänyt saunasaippuaa. 

Kokeile säkin. Saippua maksaa pari euroa, joten ei oo paha sijoitus.

Onko sulla jotain hyvää tahranpoistoaine vinkkiä takataskussa?


//Dirty.


SHARE:

30 kommenttia

  1. Hei, tää täytyy ottaa testaukseen! Lapsiperheessä kun sattuu ja tapahtuu, niin likatahroilta ei voi välttyä! :D Mulla olisi yks hyvä vinkki maljakoiden puhdistukseen, nimittäin Universal Stone! Pari pyöräytystä maljakossa ja se kiiltää taas kuin uusi! Mun oli ennen todella vaikea saada maljakkoja puhtaiksi, mutta nykyään tällä homma hoituu noin minuutissa ;) Hyvin sillä saa muutakin puhdistettua, esimerkiksi keittiön kivitasot ja laattojen värjäytyneet saumat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Suosittelen kokeilemaan ;). Mä oon kuullutkin tosta stonesta, mut en oo koskaan kokeillut.

      Poista
  2. No tämä tuli kuin tilauksesta! Huomasin, että eskarilainen onnistui tahrimaan mustaherukkamehulla vaatteensa ja tässä pähkäilin, että mitä kaikkea niihin voisi testata, on varmasti aika lailla yhtä jytyä kuin mustikka... Sappisaippuaa ajattelin ensin testata ja sitten voisi tuota vielä laittaa jatkeeksi. Mulla sappisaippua on tullut todella tutuksi vauva-ajoista lähtien ja sillä on lähes kaikki tahrat lähteneet, mutta mustikka on kyllä aika hankala.
    Mukavaa pääsiäispäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta johan! Kokeile ihmeessä tätä! Toivottavasti toimii :)

      Poista
  3. Kiitos vinkistä 🤗

    Vanhalla työpaikalla opin että sooda on apu kaikkeen ja se meni itsellä sappisaippuan yli. Nyt kuitenkin hulluiltapäiviltä ostin sappisaippuaa pitkästä aikaa ja olen taas tyytyväinen 🤗

    Mukavaa pääsiäispäivää! 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Ok, mä en ole sappisaippuaa taa soodaa kokeillut :).

      Poista
  4. Wou oikeasti en ole tiennyt, lähtee ostantanaan heti. Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
  5. Tää oli mun mummon luottotuote, nyrkkipyykkiä pestessä käytettiin aina tätä. :)

    VastaaPoista
  6. Tämähän oli mielenkiintoista, käytän aina tahroihin sappisaippuaa (joka pyykkierässä on tahraisia lastenvaatteita), mutta saunasaippua oli ihan vieras! Pitäisikin tehdä joskus vertailu! Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Vertaile ja kerro tulokset :) Mä en ole sappisaippuaa kokeillut!

      Poista
  7. Kiitos, Samira, hyvät vinkit tulevat aina tarpeeseen. Etenkin tällaiselle poropeukalolle.

    VastaaPoista
  8. Tätä monet suositellut, mutta en ole saanut ostettua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, no seuraavalla ruokakauppareissulla ostat ;)

      Poista
  9. Kiitos vinkistä! Tätä täytyykin kokeilla, varsinkin valkoisia meikintahraamia pyykkejä meiltä löytyy. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Suosittelen ainakin kokeilemaan!! Mä annan myös vähän aikaa saippuan olla ennen kuin laitan koneeseen.

      Poista
  10. Oho, se todellakin toimii. Eikös tuo ole sata vanha tuote? Pakko ostaa meillekin tuota. Kiitos muru vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep, tämä on vaikka kuinka vanha tuote, mutta toimii takuuvarmasti :) Ole hyvä!

      Poista
  11. Siis todellakin menee kokeiluun. Sappisaippua ollut tähän asti käytössä, mutta nyt on pakko testata tuo. Valkoinen kylpytakki ja aamumeikkaukset ei välttämättä ole se paras vaihtoehto... 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä niin suosittelen tätä kaikille! Jokin aika sitten kerroin ystävälle ja kysyin onko toiminut niin kuulemma on!!

      Yes, valkoinen vaate yleensäkään ei ole hirveän hyvä vaihtoehto! Mä aina sanon, etten ole tarpeeksi aikuinen käyttämään valkoisia vaatteita! Aina tuhrimassa niitä!

      Poista
  12. Sappisaippua käytössä. Mustikka on aina lähtenyt ku on nopeesti päässy kaatamaan kiehuvaa vettä tahran päälle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mä oon kuullutkin tästä sappisaippuasta :)

      Poista
  13. Kokeiluun menee. Kiitos vinkistä!
    Iloista vappua!

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig