torstai 1. kesäkuuta 2017

mikään ei ole muuttunut - sisustus


Voisi kuvitella, että puolen vuoden aikana jotain muuttuu kotona tai sisustuksessa. Tai edes sen verran, että ns. talviset tavarat siirretään kellariin. Ei meillä. 

Mun piti pari kuukautta sitten viedä kaikki karvat kellariin, vaihtaa olohuoneen matto ja laittaa kynttilänjalat kaapin perukoille. Tilanne on kuitenkin se, etten ole saanut mitään aikaiseksi. Koti on näyttänyt samalta ainakin viimeisen puoli vuotta. 

Mua se ei onneksi haittaa ja olen itse asiassa todella tyytyväinen nykyiseen sisustukseen. Ainoa asia, jonka kesän aikana haluan tehdä, on makuutilan seinän maalaus. Se on pyörinyt mielessä jo maaliskuusta lähtien ja nyt värikin on päätetty ;).  Harmaa saa jäädä ja tilalle on tulossa hempeä sävy nimeltä Neito. Mustaoven Marja oli maalannut olohuoneensa samalla sävyllä eikä sen jälkeen tarvinnut kahta kertaa miettiä valitsenko harmaan vai tuon kauniin roosan. 








Niin kuin näette kuvista, mikään ei ole muuttunut :).

Onko teillä koti jo "kesäkunnossa"?


//Nothing has changed.

SHARE:

23 kommenttia

  1. Se on aina tärkeintä että itse on tyytyväinen ja viihtyy ja on hyvä olla 💛 oman mielen mukaan 🤗

    Täällä pörrää sata ideaa vaikka kesäksi yleensä rauhoittuu, mutta aika kesäinen ilme muuten jo 🌿

    Ihanaa päivää 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin! Olet täysion oikeassa :). Mulla ei yllättäen pörrää ideoita tai sit en vaan päästä niitä ulos, koska kaikki pitäisi tietenkin toteuttaa heti ;D

      Poista
  2. Jes, se Neito on ihan super!! Meillä ei oo keittiön seinän maalauksen ja talvikarvojen pois laiton lisäksi muuttunut mikään. Tällä hetkellä kaikki paukut menee V:n mökkiaitan ja saunan remonttien ja sisustuksen suunnitteluun, niin koti saa ihan vaan olla :) Tosin suunnitelmiahan on aina pää täynnä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ah! Mä niin rakastan sitä väri! Tänä kesänä maalaan seinän ;).

      No siellä ollaan reippareita ja aina on kiva suunnitella jotain!!

      Poista
  3. Kuulostaa tutulta. Meidän kesämattohan tuli tänne ihan vaan siks, että mies kaato vahingossa kahvit matolle, joten piti hakea varastosta puhdas ja ehdin muistuttaa yhdestä naulasta sen puoli vuotta ja eilen se tuli seinään. Nyt on sitten mun vastuulla laittaa siihen taulu.. joku päivä :) Mä viihdyn kans näin ja koska tilaa ei ihan kamalasti oo niin en oo viittiny uusia juttuja hankkia. Kaikella on kai aikansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahah! Meillä on vieläkin se karvamatto ja tänään kävi jo mielessä postauksen otsikko " en sitten koskaan vaihtanut kesämattoa". Hahah.

      Kaikki aikanaan ;)

      Poista
  4. Meilläkään ei ole mikään muuttunut puolessa vuodessa (se aika ollaan nykyisessä kodissa asuttu), ainoastaan sohvatyynyt ovat vaihtuneet keväisempiin. Paksun maton tilalle olen miettinyt kesäisempää mattoa, mutta saattaa jäädä ajatuksen asteelle :) Mitäpä sitä, kun kaikki on kuitenkin tyytyväisiä. Nooh, maalausprojekti pitäisi aloittaa, muuten olemmekin tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei sekin on jotain! Mä en oo ees niitä tyynynpäällisiä jaksanut vaihtaa! Mutta ehkä sitten joku päivä tai sitten ei ;)

      Poista
  5. Teillä on niin kaunista. Pöydillä on edelleen kynttilänjalat ja saavat ollakin, tyynynpäälliset ovat hieman kesäisemmät (roosaa), terassia kovasti yritän saada kesä kuntoon. Terassikelejä vaan odottelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kaisa :) Mulla on myös roosan värinen tyynyliina...varastossa! En ole vielä jaksanut ottaa esille!

      Nyt on ainakin muutamana päivänä ollut ihanat kesäkelit!

      Poista
  6. No eipä täälläkään ole suuria mullistusia tapahtunut. Pari sohvatyynyä vaihtoi päällistä joskus huhtikuussa, muita muutoksia ei ole tainnut tulla ja tuskin tuleekaan. Nyt pidetään kukkaronnyörit tiukalla sisustamisen/shoppailun suhteen, jotta on varaa toteuttaa toisenlaisia unelmia. Onneksi koti on ihan jees näinkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Minnes olet seuraavaksi menossa :)?

      Poista
  7. Täälläkään ei ihmeempiä muutoksia ole tapahtunut. Nyt haluttais enemmän laittaa pihaa ja kukkia, mutta on niin pirun kylmä. Nyt tyytyväinen kodin ilmeeseen sisällä ja aika pitkälle mennään nyt näin, ainahan on haaveita...mutta ovat niin kalliitta että jos joskus. Monta reissua nyt tulossa eli niihin nyt pakko säästää rahaa ja lapsen harrastus vie aikaa ja rahaa. oikein kivalta näyttää sieltä ja miksi muuttaa kun on tyytyväinen :) Oikein ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina toki haaveita on, mutta kaikkea ei tosiaan voi saada!Mulla on pari ideaa päässä, mutta niille ei ole paikkaa!! Buuu! Mutta katsotaan.

      Siinä olet ihan oikeassa! Turha muuttaa mitään, jos on tyytyväinen <3

      Poista
  8. Pienin muutoksin mennään täälläkin ja toisaalta jos perusjutut on "kunnossa" niin pieni vaihtelu siellä ja täällä riittääkin helposti. Neito on kyllä upea sävy, mainio valinta makuutilaan! :) Kivaa kesäkuun alkua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Juurikin näin! Mä oon niin lovena tohon sävyyn <3

      Poista
  9. Sehän on oikeasti ihan hieno juttu, ettei mikään ole muuttunut – kertoo, että on ollut jo valmiiksi hyvä ja miksi sitä sitten muuttelemaan! Noin kestävän kulutuksenkin kannalta on hyvä, jos ei tartte jatkuvasti uudistaa :).
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin :). Oon kyllä tosi tyytyväinen nykyiseen järjestykseen <3

      Samoin sulle!

      Poista
  10. No ei ole ;) Itse asiassa kaikki vähän vinksin vonksin, mutta en ole antanut asian häiritä.
    Muutamat kuvat otin kun sain kauniin kukkakimpun, mutta vain yhdestä nurkasta ;)
    Ehtiihän sitä vielä :)

    Suloista sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Yes, en oo ainoa ;). Onneksi koti pysyy, joten tekee muutoksia sitten kun on fiilis!!

      Poista

Kiitos! Thank you!

© beauty of life | lifestyle- ja sisustusblogi

This site uses cookies from Google to deliver its services - Click here for information.

Blogger Template Created by pipdig