torstaina, elokuuta 3

kaunistaako se kylmä kahvi?


Tämä kesä on ollut ilmojen puolesta niin syvältä, etten edes pysty puhumaan koko aiheesta. Laitan kuitenkin tähän pari faktaa. Ilmatieteen laitoksen mukaan hellepäiviä on ollut 18 ja suurin osa niistä pohjoisessa tai Mikkelin lentoasemalla. Ja voitteko kuvitella, että pisin yhtäjaksoinen yli 30 asteen hellejakso on ollut viimeksi 30.6.-9.7.1972. Välillä musta oikeesti tuntuu siltä, että oon syntynyt väärään maahan ;).





Mutta sitten asiaan! Muistatteko, kun kerroin jokin aika sitten uudesta NESPRESSO kahvikoneestani? Laite on ollut ahkerasti käytössä ja voin suositella sitä lämpimästi. Nespresso lanseeraa joka vuosi Limited Edition -kahveja ja mulle kiikutettiin pari viikkoa sitten Love Box, jossa oli raikkaita jääkahvi kapseleita. Suomessa en ole hirveän usein ostanut tai tehnyt jääkahveja (juurikin näiden ilmojen takia), mutta ulkomailla sitäkin enemmän.  





Paketin mukana tuli kaksi eri makua, Intenso on Ice ja Leggero on Ice. Itse pidin Leggeron miedosta mausta enemmän. Jääkahviinhan ei oikeastaan tarvitse muuta kuin itse kahvin, paljon jäitä sekä kylmää maitoa. Nespresson jääkahvien maku oli itsessään jo niin maukas, ettei sokeria tai muuta makeutusainetta tarvittu. 





Toisaalta kyllähän näitä jääkahveja voi juoda säästä riippumatta, mutta maistuu ehdottomasti paremmalta helteellä. Nehän muuten sanoo, että kylmä kahvi kaunistaa. Päteeköhän sama jääkahvin kanssa ;)?

Ovatko jääkahvit sulle tuttuja vai juotko kahvisi kuumana?




*tuotteet saatu testiin
SHARE:

31 kommenttia

  1. Ihanat kuvat 👍. Ja joo ei kyllä tule tehtyä jääkahvia kotona. Ulkomailla helteisessä säässä ne on ihan parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heini :). Näinhän se menee. Helteellä toimii!

      Poista
  2. Vähän erilaista jääkahvia on tullut miehelle tehtyä ja on ollut kuuleman hyvää 🤗

    Mä oon varmaan ainoa joka on tyytyväinen tähän kesään 😅 ihana kun ei ole tarvinnut raahata hirveää isoa viilennyslaitetta kotiin ja yötkin on pystynyt nukkuu että ei ole liian kuuma 😅 tooosi tyytyväinen tähän 😅

    Ihanaa elokuista päivää 🌸❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, oot varmaan ainoa tosiaan :). Mä en kestä tätä ja vieläkin odotan ( täällä sateessa ), että se kesä tulisi!!

      Samoin sulle!

      Poista
  3. Kyllä niitä helteitä olisi saanut tulla edes muutamaksi viikoksi! Itse en ole päässyt jääkahvien makuun, vaikka olen kyllä maistanut niitä. :)

    VastaaPoista
  4. Tän postauksen luettuani muistin, että alkukesästä tilasin jossain jääkahvia. Joten on mulla täytynyt jossain vaiheessa olla oikeasti kuuma :) Ilmat on tosiaan ollu vähän vaihtelevia, mutta kyllä tuntuu, että auringosta oon silti saanu nauttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Ihana sinä! Jossain vaiheessa on siis ollut kuuma? Mä en oo saanut nauttia auringosta niin paljon kuin olisin halunnut!!

      Poista
  5. Varsinkin matkoilla tulee juotua jääkahveja, silloin tällöin myös kotona. Saksassa ei tosin tunnettu jääkahvia. Toisella kerralla sain vastaukseksi silmien pyöritystä ja toisella kertaa pöytään kiikutettiin jäätelökahvi. No, kyllä sekin maistui!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yep! Ulkomailla ne maistuvat tosi hyviltä ;).

      Hahahha! Jäätelökahvi kuulostaa todella maukkaalta!!

      Poista
  6. Rakastan jääkahveja ja olenkin miettinyt että kuinka niitä voisi tehdä itsekin kun kalliiksi tulee jatkuvasti lipitellä kahviloiden ylihintaisia cold brew kahveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Siis niin kallista ottaa kahviloista jääkahveja! Nyt vaan itse tekemään ;)

      Poista
  7. Ai niin, siis meillä on ollut yllättävän hyvä kesä Oulussa, tai sitten mie olen vähään tyytyväinen mutta en voi moittia tätä kesää säiden puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se näytti, että pohjoisessa on ollut mukavat kelit!! :)

      Poista
  8. Jääkahvi on ihanaa, mutta en ole kotona ikinä tehnyt tosin. :) Cold Brew taas ehdottomasti vaatii maitoa, liian tiukka kahvi ei nappaa. Ihanaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkään en pysty liian vahvaa kahvia juomaan ja miedot maut ovat enemmän mieleeni :)

      Samoin sulle <3

      Poista
  9. Mulla on sellainen totutteluvaihe menossa. Kreikassa kaikki joi jääkahvia, koska käsittääkseni se on sieltä lähtöisin (yllättävää). Ekalla maistamisella en lämmennyt mutta toisella se jo maistui paremmalta. Ehkä kolmas kerta toden sanoo ja alan rakastaa jääkahvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä täytyy kyllä olla maku kohdillaan, että maistuu hyvältä:)

      Poista
    2. Huomasin kans Kreikassa, että jokainen joi siellä jääkahvia :D

      Poista
  10. Kuulostaa herkulliselta! Täällä tosin kahvi tulee juotua kuumana :)

    VastaaPoista
  11. Jäin koukkuun jääkahviin ollessani Kreikassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääkahvi on niiin hyvää kuumalla ilmalla :)

      Poista
  12. No nam! Nyt alkoi tehdä mieli jääkahvia! :D Ai että, mun pitäis myös ostaa tuollainen kahvikone, oon nimittäin aikamoinen kahviaddikti...😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin oikeasti suositella tätä konetta kaikille! Oon ollut tosi tyytyväinen :)

      Poista
  13. Mä rakastan jääkahvia, mutta en tajua miksi en tee sitä kotona kuin ehkä kerran vuodessa! Keittää vaan tiukan suodatinkahvin, jäähdyttää ja lisää maidon, niin helppoa mutta aamuisin ei todellakaan onnistu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Eihän se tosiaan vaikeeta ole ;D

      Poista
  14. Kaunistaa! ;) Ja, varsinkin nämä jääkahvit. Ihania!

    VastaaPoista
  15. No kelien puolesta sitä jääkahvia on tullut juotua, kun vie (kuuman) kahvikupin ulos ja odottaa hetken heh :D Jääkahvi on kyllä oikeesti ihanaa, mutta todellakin maistuu paremmalle helteellä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhah! Siinä oot kyllä oikeessa ;D

      Poista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig