perjantaina, syyskuuta 29

kukapa ei haluaisi tienata enemmän rahaa


*kaupallinen yhteistyö UKKO.fi


Mulla on aina ollut viha-rakkaussuhde rahan kanssa. Se mikä tulee sisään, lähtee yhtä nopeasti ulos. Muistan, kun aikoinani muutin Jenkkeihin ja aloitin työt au pairina eräässä perheessä. Palkkani ei ollut montaa dollaria viikossa eikä se tietenkään riittänyt mihinkään. Voi niitä lukuisia soittoja, joita äitini sai pummatessani häneltä lisää valuuttaa eikä se silti ollut tarpeeksi. Vähän päälle parikymppisenä tajusin, että nyt on aika saada omat raha-asiat kuntoon enkä voi aina olla äitini lompakolla. Hankin itselleni toisen työpaikan, alivuokralaisen ja tavoitteenani oli saada 10 000 dollaria säästöön. Vähän päälle vuosi siinä meni, mutta suunnitelmani piti. Tämän jälkeen äitini ei saanut yhtäkään puhelua liittyen rahaan.




Yhdestä asiasta olen kuitenkin aina pitänyt huolen ja se on laskut. Oli kuinka tiukkaa tahansa en ole ikinä jättänyt yhtäkään laskua maksamatta. En myöskään ole ottanut pikavippejä tai lainaa ja parin tonnin luottokorttikin on ollut vain kerran tapissa. Sanoisin, että asiat ovat aika hyvin mallillaan. Valehtelisin kuitenkin, jos en myöntäisi haaveilevani suuremmista tuloista ja uskon, että tekee moni muukin. Tällä en tarkoita tuhansien eurojen lisätienistiä vaan ihan muutama satanen kuussa olisi kiva lisä. On sanottamattakin selvää, ettei raha tuo onnea ja mitä enemmän sitä on, sen enemmän sitä menee. Mutta silti mielestäni on tervettä yrittää tehdä kaikkensa, että perheen talous on kunnossa.




Itse olen saanut extra tuloja esimerkiksi blogin kautta tehdessäni kaupallisia yhteistöitä. Montaa niitä ei ole ollut, mutta kuitenkin juuri sen verran, että olen päässyt edellä mainittuun päämäärääni. Parin vuoden ajan olen pähkäillyt perustaako toiminimi, mutten ole kokenut sille tarvetta. Onneksi on muitakin mahdollisuuksia esimerkiksi UKKO.fi -palvelu, joka on suunnattu nimenomaan kevytyrittäjille. Voit laskuttaa yrityksiä yksityishenkilönä ilman yritystä eikä tarvitse miettiä ja tuhlata aikaa paperitöihin tai omaan yritykseen liittyvään byrokratiaan.

PLUSSAT

- helppo ja vaivaton laskutus

- et tarvitse omaa y-tunnusta

- ei kirjanpitovelvollisuutta

- päätä itse milloin teet työsi, kenelle ja mihin hintaan

- saat palkkaa

- ei sitoumuksia




Suoraan sanottuna aivan mieletön palvelu, jossa pääsen hyvin helpolla ja ukko.fi:n jengi hoitaa kaiken puolestasi. Omat yhteistyöt ovat vielä minimaalisia, joten tämä on ollut helppo tapa hoitaa verotus, ym. Tilasin vain verottajalta sivutuloverokortin, jonka latasin omaan profiiliin. Laskun tekeminen on myös super helppoa ja valmiiseen lomakkeeseen tulee täyttää tähdellä merkityt kohdat ja that's it. Palkan nostamisesta palvelu veloittaa 5% mikä ei mielestäni ole hirveän suuri summa ajattellen, että kaikki ne hankalimmat asiat tehdään puolestasi.




Olen nyt muutaman kerran naputellut yritykselle laskun ja voin oikeasti suositella palvelua. Varsinkin, jos et ole vielä ihan varma oman yrityksen perustamisesta. UKKO.fi -sivuilla on myös vastauksia yleisiin kysymyksiin, joista oli aluksi tosi paljon hyötyä ja niiden avulla pääsi heti kärryille mistä on kyse.

Onko palvelu sinulle tuttu?


//Make that money.


*Kaupallinen yhteistyö UKKO.fi

SHARE:

16 kommenttia

  1. Olen kuullut palvelusta aiemmin, mutta itselläni ei ole ollut tarvetta ko palvelun käyttöön. Hienoa kuulla että Ukko.fi on ollut sinulle apua ja mukavaa että olet päässyt blogisi kanssa tekemään yhteistyötä erilaisten yritysten kanssa ja näin hiukan tienaamaan. Extra raha ei varmastikaan koskaan ole pahasta.
    Oikein mukavaa viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes, ylimääräinen talletus tilille on aina tervetullut ;)

      Poista
  2. Palveluun olen joskus pintapuolisesti tutustunutkin ja pohtinut, että olisiko se väylä mitä tarvitsen :)

    VastaaPoista
  3. Taiteilijatyttäreni on muutaman kerran käyttänyt Ukkoa ja kaikki sujui mallikkaasti - hänkään ei vielä ole ollut valmis yritystä tai toiminimeä perustamaan vaikka se edessä toki onkin.

    VastaaPoista
  4. Kiva postaus :) Itselläni on ollut vastaava kilpaileva yritys käytössä vuoden ajan ja on kyllä toiminut erinomaisesti. Myös mieltä askarruttaviin kysymyksiin olen saanut vastauksen saman tien ja kaikki laskutukset ovat hoituneet mallikkaasti. Hyviä kokemuksia siis täälläkin. :)

    Kivaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mä muistelen, että ollaan puhuttu tästä? Ja kiva kuulla hyvistä kokemuksista sielläkin!

      Poista
  5. Palvelussa on ain yksi mutta: pakollinen alv jota ei tarvitse maksaa toiminimessä alle 10k tuloista! Meinasin tästä aiheesta kirjoittaa oman postauksen, miksi toiminimi kevytyrittäjälle parempi vaihtis! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ton tiedänkin, ettei ALV tarvii maksaa, jos alla 10k tulot!!

      Poista
  6. Tuossa alv-hommassa on myös se, että toiminimellä (jos ilmoittautuu alv-rekisteriin) saa vähentää verotuksessa aika paljon. Esimerkiksi uuden kameran hinta tippuu aika paljon, jos ajattelet saavasi siitä 24% takaisin. Tietenkin sillon joutuu myös maksaa alveja.

    Mulla oli sama pohdinta tässä edessä ja totesin heti toiminimen olevan parempi ratkaisu. Silloin saa myös työhuone vähennyksen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, mutta tosi hyvä, että olet löytänyt hyvän ratkaisun itsellesi ;). Mahtavaaa!

      Poista
  7. Tätä joskus itekki miettinyt ja lukenut netistä tästä. Monella vain hyviä kokemuksia. Blogissa saanut useamman yhteistyö tarjouksen, mutta en ole ottanut vastaan kun ei toiminimeä ja ei muutakaan. Yhteistyötä tehnyt enemmälti, niin että saanut arpajais palkinnon lukijoille ja jotkut antaneet pienen lahjan yhteistyöstä.
    Kiva kuulla, että kaikki menneet hyvin. Mie oon kans samanlainen, että laskut pitää heti hoitaa ko saa palkan ja kellekkään ei saa olla velkaa...muutako pankille talosta :). Shoppaillaan sitten vasta, kun on säästöjä tai jää ylimääräistä :) Ihanaa viikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Joku kannattaa kyllä olla, kun lähtee yhteistöihin :))

      Mä olisin kanssa ilomielin pankille velkaa oman talon!

      Poista
  8. Hei vau! Olen usein miettinyt tätä palvelua ja olikin siksi todella mielenkiintoista lukea kokemuksiasi. Kiitos paljon tästä! <3

    VastaaPoista

Kiitos! Thank you!

Blogger Template Created by pipdig