sunnuntaina, joulukuuta 3

VOITIN RAJALAN KUVAKILPAILUN!!!!! + kuulumisia


Ja niin siinä kävi, että voitin Rajala Ambassador tittelin itselleni. Voittajan julkistus tapahtui viime viikolla Postitalolla ja koko tilaisuus oli todella jännittävä. Perhosia lenteli ristiin rastiin vatsassa enkä oikein tiennyt mitä ajatella. Onneksi lähimmät ystäväni ja rakas mini olivat mukana ja sain heiltä tukea. En edelleenkään voi ymmärtää miten pääsin näin pitkälle ja nöyrin mielin menin paikalle. Rajalan toimitusjohtaja kertoi perusteet voittajan valinnasta ja varmaan puolessa välissä tajusin, että hän puhuu musta!! Iiiik! 



Tässä vielä ote perusteluista:

"Jo Samiran hakemus teki suuren vaikutuksen, koska siitä heijasteli lähtökohta valtavaan intoon yrittää, oppia ja opetella uutta. Samira on saanut jokaiseen tehtävään selkeän idean ja hän on heittäytynyt täysillä tehtäviin. Vaikka asiat olisivat olleet uusia, on niihin haettu tarvittava tieto ja tehtävät on viety loppuun mahdollisista esteistä välittämättä. Kaiken kaikkiaan kisan taso on ollut huikea ja vaikka kilpakumppaneissa on ollut kokeneita ammattilaisiakin, se ei ole saanut Samiraa perääntymään vaan päinvastoin on saanut vieläkin hanakammin toteuttamaan omaa visiotaan. Samira on lisäksi osoittanut erinomaista aktiivisuutta tehtävien ulkopuolella Ambassador blogissa ja Instagramissa ja kaiken kaikkiaan hänessä on uskomatonta energiaa, hyväntuulisuutta ja periksiantamattomuutta. Samirasta Rajala saa todella positiivisen ja haasteita pelkäämättömän Ambassadorin, joka vetää kaiken täysillä alusta loppuun!"

Kyllä vetää sanattomaksi. Kiitos vielä teille rakkaat lukijat, jotka olette eläneet mukanani tässä matkassa ja jaksaneet äänestää kerta toisensa jälkeen. Kiitos myös Rajalan jengille ja mentoreille upeasta vuodesta.

Alla vielä mun viimeiset kilpailukuvat. Arvasitko?




Kaiken kaikkiaan tänne kuuluu hyvää, vaikka kiirettä pitää. Uusi työ on pitänyt arjen jännittävänä, mutta aivan ihana tunne, kun on mielekästä tekemistä. Toivon, että pääsisin aktivoitumaan hieman  myös blogin puolella ja jakamaan ajatuksia hieman enemmän mitä viime aikoina. Toisaalta en ole varma pystynkö siihen, mutta halu on ainakin kova :).

Joulukuu on täällä ja perinteistä jouluhössötystä joka puolella. Blogit täyttyvät joulukalentereista ja ihana taas katsella kuinka joulu alkaa näkyä kaikkien kodeissa. Huomaan myös, että tonttuovivillitys käy kuumana ja ihmiset ovat tehneet mitä näyttävämpiä ovia tontuille. Ehkä vanhimmat lukijat muistavat, että meiltähän on löytynyt tonttuovi jo muutaman vuoden :). Sain alunperin idean insporoivasta Kate's Creative Space blogista. Käykää ihmeessä kurkkaamassa tuota ihanaa askartelublogia.

Toivottavasti voitte hyvin ja olisi kiva kuulla mitä teille kuuluu.


//Rajala Ambassador 2017.


SHARE:
Blogger Template Created by pipdig